kun sosiaalinen media ahdistaa

Mä olen aina ollut ihminen, joka ahdistuu herkästi. Olen saanut vuosien aikana hiukan paksumman nahan tämän asian suhteen, mutta edelleen on kausia, kun ahdistun helposti. Ahdistus voi johtua monesta asiasta, mutta yleensä syy siihen on tekemättömät asiat. On kokoajan takaraivossa fiilis, että pitäisi hoitaa jokin asia, mutta sitä vain silti siirtää ja siirtää, jonka seurauksena illalla ei pysty keskittymään mihinkään, kun mieltä painaa. 

Kuutisen vuotta sitten sairastuin ahdistuneisuushäiriöön ja valitettavasti jouduin syömään puolisen vuotta masennuslääkkeitäkin. Lopetin itse lääkkeet, jota ei saisi ilman lääkärin lupaa tehdä, mutta ne eivät sopineet mulle ja tekivät vain lisää hallaa. Koin myös tilanteen rauhoittuneen ja olin saanut elämäni uudelleen järjestykseen. Lääkkeiden lopettaminen oli täysin oikea päätös ja silloin aloin huolehtia itsestäni, keskittymään hyviin asioihin, lopetin turhan valittamisen ja marisemisen, toisista pahan puhumisen ja itseni morkkaamisen. Ymmärsin, että mä olen arvokas ja mun ei tarvitse olla kaikkien armolla, vaan voin nostaa pääni pystyyn ja nauttia elämästä. 

Aloin kiinnostua myös mielenhallinnasta, eli mindfulnessista. Ymmärsin miten mieleni toimii ja miten paljon se vaikuttaa omaan hyvinvointiini, myös fyysisesti. Ei psykosomaattiset oireet ole mitään huuhaata, jos voi henkisesti huonosti, niin myös kroppa alkaa sanoa itseään irti. Mulla vatsa reagoi herkästi muutoksiin mielialassa ja tälläkin hetkellä kroppa tuntuu olevan ihan tukossa ja turvoksissa. Myös unettomuus alkaa vaivata samaan aikaan ja viime yönäkin olin hereillä klo 5-6:30 ilman mitään järkevää syytä. Iltaisin myös olen ärtyisä, koska on paha olla Adelinan nukkuessa, päivisin ei mitään ongelmaa ole. Jostain kuitenkin tämän olon on johduttava ja alkuun luulin ahdistuksen johtuvan syksyn pohdinnoista ja varmasti se onkin yksi suurimmista syistä sille. Pikkuhiljaa kuitenkin myös sosiaalinen media alkoi ahdistamaan. Rakastan valokuvaamista ja uuden putken ostettuani ennen joulua ja kameran asetuksien opettelun jälkeen, ei paljoa kuvankäsittelyäkään tarvita – tykkään kuitenkin myös siitä ja välillä kuvan värisävyjen kanssa leikkiminen on ihan hauskaa, en silti mitenkään erikoisesti kuvia osaa muokata, enkä haluakkaan. Tykkään myös lisätä kuvia Instagramiin ja seuraajia on kiva saada, enkä koe, että Instagram tässä se ahdistava tekijä olisi.

Ei. Tällä hetkellä ahdistusta tekee tiedonmäärä, äitiryhmät, turha draama, syyllistäminen ja toisten äitien ja heidän tapojensa lyttääminen. En tarkoita mitään äärimmäisiä tapoja, vaan ihan normaaleja tapoja hoitaa omia lapsia. Meillä jokaisella kuitenkin on ne omat mielipiteet ja jotkut eivät osaa sano mitään ilman, että lyttäävät toisen täysin. Aiemmin draaman seuraaminen sivusta oli ihan hauskaa, jos se pysyi aisoissa eikä lähtenyt käsistä – silloin on munkin täytynyt jo pistää lusikkani soppaan ja puuttua asiaan. Nyt en kuitenkaan enää jaksa. Monet varmasti osaavat ohittaa ne keskustelut tai ainakin osaavat luottaa itseensä, kuten minäkin aiemmin osasin. Nyt kuitenkin kun muutenkin on paha olla, niin en osaa enää luottaa samalla tavalla. En jaksa enää syyllistyä turhasta, en jaksa epäröidä jokaisen tilanteen ja asian kohdalla, en jaksa aliarvioida itseäni ja äitiyttäni turhaan. Haluan luottaa itseeni ja siihen, että minä osaan. Mulla on kuitenkin kokemusta monenlaisista tilanteista ja asioista, jotka liittyvät lapsen hoitoon ja tietyllä tapaa myös kasvattamiseen, vaikka olenkin esikoisen äiti. Nyt olen vain väsynyt siihen kaikkeen turhaan. 

Tietyllä tapaa olen iloinen, että saan joka päivä uutta tietoa ja voin lukea erilaisista tavoista, mutta siinä kohtaa kun meinaa heittää nokkamukin roskikseen, koska on lukenut senkin vaikuttavan lapsen puheenkehitykseen, alkaa olla oikea aika vähän ottaa pesäeroa someen. Koskaan ei voi tehdä missään asiassa kaikkea täydellisesti, eikä se ole tarkoituskaan. On hyvä tietenkin pohtia asioita, mutta jos jokaista asiaa varoo, jokaisen asian kohdalla pelkää ja jokaisen asian kohdalla on epävarma, ei elämästä tule mitään. Ainakaan mä en koe itseäni onnelliseksi tai voi sanoa olevani rento hyvinvoiva äiti silloin. Tietenkin täytyy olla järkevä ja tehdä hyviä valintoja, tietenkin, mutta oikeasti en jaksa uskoa, että lusikankaan materiaali voi vaikuttaa ratkaisevasti puheenkehitykseen. Jos kuitenkin suositukset näidenkin asioiden suhteen muuttuu, niin silloin asiahan on sillä selvä. 

En tiedä ymmärrättekö ollenkaan mitä yritän sanoa, vai luuletteko nyt, että mua ei kiinnosta uudet tutkimukset tai suositukset. Ei, päinvastoin. Tiedonmäärä kuitenkin ahdistaa. Sosiaalinen media ahdistaa. Ainakin mua. Ainakin tällä hetkellä. Ja sen takia oon nyt tietoisesti pyrkinyt vähentämään Facebookin ryhmissä olemista ja ylipäätänsä puhelimella olemista. Haluan keskittyä hetkeen. Nauttia jokaisesta hetkestä ja tehdä asiat hyvillä mielin, koska tiedän tekeväni suositusten ja neuvolan ohjeiden mukaan. Mietin yhdessä vaiheessa bloginkin poistamista, koska en saanut enää itsestäni mitään irti ja epäilin jokaista postaustanikin. Olen kuullut asioita joita musta on puhuttu selän takana ja osittain sanottukin mulle suoraan, eikä mikään niistä pidä paikkaansa. En kuitenkaan ole täällä todistelemassa kenellekkään mitään tai keräämässä seuraajia, en. Mä tykkään valokuvata ja tykkään kirjoittaa – niin paljon, että nyt kun haut ammattikorkeaan alkoivat, niin haen ainakin kahdelle alalle, jotka eivät ole hoitoalaa. Aion nyt jatkaa sosiaalisessa mediassa olemista ehkä eritavalla, sillä tavalla mikä tuntuu musta oikealta ja hyvältä. 

Jos siis en joka viikko postaile tai joskus kirjoitan vauvajuttujen sijaan ihan vaan vaikka meikkaamisesta, niin sitten kirjoitan. Ei enää syyllistymistä jokaisen oikean teon kohdalla syystä, että joku muu tekee asian eri tavalla. Ei enää turhaa epäröintiä tai itsensä aliarviointia. Kevät on pian täällä ja mä haluan olla jokaisella elämän osa-alueella onnellinen! Olkaa tekin ja luottakaa itseenne!

Karoliina