#latenightthoughts

Olisi näköjään pitänyt odottaa eilisen Viikko viikolta viisaammaksi -postauksen julkaisua keskiyöhön, koska olisin voinut lisätä siihen vielä yhden kohdan: erkaantuneet vatsalihakset voivat revähtää pelkästään sohvalta noustessa.

Jep, sattuu muuten mukavasti ja siinä samalla kun selkä veti jumiin ja alkoi kramppaamaan, niin ei ollut itku kaukana. Tai rehellisesti sanottuna itkinkin kivusta hetken. Roope sitten pisti mut ottamaan panadolia (ja nosti sohvalta ylös, auttoi vessan kautta sänkyyn ja hieroi hetken selkää..♥), vaikka en haluaisi tosiaan hirveästi kipulääkkeitä syödä, mutta onneksi otin – yö olisi ollut varmaan aikamoinen. Nyt on jo nimittäin paljon parempi, vähän arat kyllä edelleen enkä hirveästi uskalla kyykkiä tai kumarrella.

Mun on tällä hetkellä vaikea kirjoittaa mitään leppoisia tai sellaisia tavallisia postauksia. Kuvamateriaalia löytyy meikkipostaukseen, vauvanhuone -postaukseen (joka on ainakin tulossa) ja muutamaan muuhun, mutta tekee mieli kirjoittaa vain syvällistä tällä hetkellä. Tuntuu, että jos kirjoitan jotain liibalaabaa, niin se ei tule suoraan musta ja sen takia en halua kirjoittaa väkisin sellaista. Toivottavasti teitä siis jaksaa kiinnostaa tällaiset syvällisemmät postaukset, mutta yritän välillä vähän keventääkin fiiliksen mukaan. 

Kirjoittelinkin tossa aiemmin, että se pelko siitä synnytystilanteen hallinnan puutteesta on väistynyt ainakin osittain ja tilalle on tullut luottamus itseensä, omaan kehoon ja sellainen rauhallinen fiilis. Toki edelleen käyn asiaa päässä läpi, mutta olen todennut, että tällä hetkellä en pysty varautumaan asiaan sen kummemmin. Neuvolassa neuvottiin istumaan paljon kyykyssä, jotta vauva alkaisi laskeutumaan ja paikat venyisivät, mutta sen kummempaa en osaa tehdä. Olen kuitenkin nyt pari päivää hengaillut supistuksien aikana jumppapallon päällä, istunut kuumassa suihkussa ja sielläkin jopa jumppapallon päällä, kuunnellut sellaista musiikkia joka rauhoittaa mua tai päinvastoin saa mut hyvälle tuulelle ja koittanut henkisesti löytää supistuksien aikana rauhallisen tilan. No, sanomattakin selvää, että eihän mulla ole todella hajuakaan mitä ne oikeat synnytyssupistukset tulee olemaan ja pyörtyilen menkkakipujenkin takia yleensä, joten.. tää nyt on vaan tällaista ehkä enemmän oman mielenterveyden takia harjoittelua. Tiedän ainakin, että olen jotenkin koittanut valmistautua ja löytää keinoja kivun kestämiseen. 

Viime kuun lopussa käytiin neuvolassa ja meillä oli ensimmäinen synnytysvalmennus. Avasin aiemmin teille mun ajatuksia lähestyvästä synnytyksestä ja peloista, mutta ajattelin että synnytysvalmennus auttaa niihin varmasti. Osittain auttoikin ja ehkä tosiaan se helpotus tuli nyt vasta näin pari vkoa jälkikäteen, mutta jokatapauksessa saatiin tietoa siitä, mitä sairaalassa tapahtuu ja esim. nähdä erilaiset synnytysasennot, joista nyt ainakin paperilta nähtynä olen alkanut pohtimaan kahta vaihtoehtoa, mutta sitten sen vasta näkee ja pääsee kokeilemaan, mikä on mulle luontaisin asento. Ammeita TYKSissä on kuulemma kaksi ja toivottavasti jompikumpi olisi vapaana silloin kun me mennään, koska avautumisvaiheessa haluaisin ammeeseen. Mulla kuuma auttaa, jonka takia nyttenkin pari päivää on mennyt suihkussa, joten sitä ammetta voisi ainakin kokeilla. 

Osittain kuitenkin mulle tuli ahdistava olo. Neuvolantäti näytti meille oikean naisen lantion mitoista tehdyn tekolantion ja 3500g kokoisen tekovauvan syntymisen sieltä läpi. Roope kääntyi aina katsomaan siinä kohtaa mua hymyillen, koska mä varmaan vähän olin kauhistuneen näköinen. Tai niinkun, miten se voi mahtua sieltä lantiosta läpi? Ja miten muka mun häntäluu kääntyy pois tieltä? Se näytti hurjalta, mutta niin vain meidän naisten kehot on luotu toimimaan. 

Yllätyksenä tuli myös, kun neuvolantäti kertoi kaikista tavoista helpottaa kipuja synnytyksessä – mutta kertoi myös, että nykyään annetaan hyvin vähän lääkinnällistä kivunhoitoa, eli suun kautta tai piikkeinä. Ja mä kun luulin että jos vain ehtii, niin saan toivoessani automaattisesti epiduraalipuudutuksen tms? Mutta kuulemma ei ensimmäisenä anneta sitä. Enemmän suositellaan ilokaasua, hierontaa, akupunktiota, vyöhyketerapiaa, kuumaa ja kylmää lämpöhoitoa. Ymmärrän tietysti, onhan aina lääkinnällisissä vaihtoehdoissa myös omat riskinsä, mutta en tiennyt tätäkään asiaa ihan konkreettisesti kuitenkaan. Paljon oon kyllä raskauden myötä oppinut asioista joista ei ollut ennen hajuakaan – kuten edellisestä postauksesta huomasittekin!

Mun isä on koulutettu hieroja ja tekee myös vyöhyketerapiaa, on hieronut monia raskaana olevia ja esim. mun äitiä aina synnytyksissä, eli hänellä ainakin on taitoa ja kokemusta – mutta tosiaan, hän ei asu täällä Turussa. Tyksissä on kuitenkin kuulemma hoitajia/kätilöitä koulutettu akupunktioon, hierontaan ja vyöhyketerapiaan joten täytyy sitten vain nykäistä hihasta tai siis painella soittonappulaa, jos joku ehtisi koittaa mulle niitä. Akupunktiosta mulla ei ole mitään kokemusta, joten olisi kiva kuulla kokemuksia. 

Ehkä kuitenkin suurin sellainen asia joka sai mut miettimään asioita, oli se kun neuvolantäti kysyi, että jos Roope sairastuu niin kenet otan synnytykseen mukaan. Siis sellainen ihminen joka asuu Turussa, on tavoitettavissa 24/7 ja jonka kanssa pystyn olemaan joka asiassa täysin luontevasti ja pystyn luottamaan 100% apuun synnytyksessä. Sellainen jolta voin pyytää ja käskeä, sanoa suoraan ja itkeä, raivota, olla alasti ja täysin avoin niinkin isossa asiassa kun synnytys. En ollut edes ajatellut tätä, koska mulle oli automaattisesti selvää, että Roope tulee mukaan. Ja niin Roopellekkin. Ei me oltu edes ajateltu sellaista vaihtoehtoa, että Roope olisikin just silloin kipeänä, koska se ei koskaan ole. Ja tuskin on nyttenkään, mutta kuulemma mun pitäisi silti miettiä varahenkilö ja kertoa se neuvolaan. Mun sisko on tarjoutunut tulemaan, mutta saapi nähdä, milloin synnytys alkaa – se kun voi alkaa nyt jo milloin vain. Roope kuitenkin ensisijaisesti on tietenkin tulossa mukaan ja on se ihminen jonka sinne haluan. Olen tietoinen myös siitä, että on olemassa tähän asiaan koulutettuja henkilöitä – doulia, mutta vieras ihminen ei tule kysymykseenkään mun kohdalla. En voi kuvitella olevani täysin avoin jonkun ventovieraan kanssa, niinkin suuressa asiassa kuin synnytys. Mutta eiköhän kaikki järjesty kuten aina ja voin synnärillä huokaista helpotuksesta!

Sairaalakassi pitäisi muuten pakata. Olen siirtänyt jo vähän sivuun sinne tulevia juttuja, mutta vielä pitäisi ostaa hygieniatarvikkeita ja HERKKUJA! Mä siis niin tasan haluan sinne mukaan mun lempikarkkeja eli punaisia kaloja, hedelmä turkinpippureita, draculoita ja kuumia kumpuja. En ole mitään niistä syönyt raskausaikana, koska kaikissa on salmiakkia ja tänä vuonna tuli uusi tutkimus salmiakin vaikutuksista lapsen kognitiiviseen oppimiskykyyn yms – kuulemma pienikin määrä jo vaikuttaa ja Roope on ollut hyvin tiukka tän asian suhteen. Saan olla onnellinen tollasesta kumppanista ja niin mä olenkin. Roope kysyi, että pakataanko myös meetvurstia ja graavilohta, mutta ehkä en ihan viitsi haha.. :D Olen kyllä vitsillä sanonut mun perheelle, että synnärille ei ole sitten asiaa jos ei ole mukana meetvursti ja graavi- tai kylmäsavulohi ruisleipiä, koska rakastan niitäkin. Sairaalakassin pakkaamisesta voisin tehdä oman postauksen, sittenkun tiedän mitä aion ottaa mukaan ja olen hankkinut tarpeelliset jutut. 

Sellainen vähän syvällisempi postaus taas kerran. Tiedättekö muuten mikä on ihanaa? Pyykin peseminen! Me tarvittaisiin toinen kuivausteline, koska pyykkiä tuntuu olevan nyt jo kahdelta ihmiseltä ihan älyttömästi – saatika sitten kun siinä on vielä vauvan pyykit.. Niin ja nyt onnistuin lisäämään taas kuvia tänne, jouduin pienentämään kuvien kokoa, joten laatu saattaa olla huonompi – pahoittelut.

Karoliina