miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

Vähän harhaanjohtava otsikko (ja erittäin hauska ja nokkela…), sillä tässä postauksessa ei ole kyse negatiivista asioista tai mokista, vaan ajattelin kertoa miten raskaus on mennyt mun mielestä ja mistä asioista oon nauttinut siinä. 

Vihdoin ja viimein se on täällä, nimittäin lokakuu. Oonkin jo jakanut tän päivän fiiliksiä vähän jokaiseen mun somekanavaan (löydätte osan niistä muuten tosta oikeasta reunasta), mutta ajattelin vielä tännekkin tulla kertomaan. Se kuukausi jota on helmikuisesta pakkaspäivästä asti odotettu pelon, jännityksen, ilon ja onnen sekaisin tuntein on vihdoin täällä. Se kuukausi jolloin kaikki oikeasti muuttuu, varmuudella. Aiempien kuukausien aikana on voinut pohtia, että ”mitä jos syntyisikin jo tässä kuussa”, mutta viikot on vierineet eteenpäin hurjaa vauhtia ja nyt ei enää voi miettiä mitä jos syntyisi, koska tässä kuussa hän syntyy! No okei, jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin voihan se mennä huonolla tuurilla päivän marraskuun puolelle, jos raskaus meneekin pari viikkoa yli, mutta noin niinkuin 98% varmuudella hän syntyy tässä kuussa – en kuitenkaan usko, että neuvola antaa mennä hirveästi yli lasketun ajan vauvan koon ja mun kropan takia. Saa nähdä, maanantaina neuvolassa aion kysyä asiasta ja toivoa ainakin sitä.

Tänään kuunnellessani muutamaa kaunista biisiä, joista kaksi ollaan valittu ristiäisten kutsukortteihin ja kiitoskortteihin, mietin samalla kulunutta yhdeksää kuukautta. Niitä biisejä kuunnellessa mun kroppa vetää ihan kananlihalle, vauva alkaa tanssimaan aina masussa ja mulla kyyneleet sumentaa näkökentän. Ne on Anna Puu – Mestaripiirros ja lastensairaalalle pari vuotta sitten tehty Lohtu. Lohtu varsinkin on ehkä yksi kauneimmista ja koskettavimmista biiseistä ikinä.

Kuluneet yhdeksän kuukautta on muuttaneet meidän koko elämän. Enää ei rahaa mene omiin juttuihin samalla tavalla, enkä ole muutamien mekkojen lisäksi shoppaillut itselleni sen aikana paljoakaan. Jotenkin haluaa vaan vauvalle kaiken ja onhan tässä ollutkin ihan älyttömästi ostettavaa – keväällä tein puhelimeen listan, mitä vauvan syntymää ennen pitää hankkia ja se lista oli kolme sivuinen, nyt siitä listasta ei ole enää jäljellä kuin kätkythälytin ja langattomat itkuhälyttimet. Yhdeksässä kuukaudessa siis ollaan saatu paljon aikaiseksi ja onhan se ihan sopivan pituinen aika valmistautua. Jotkut ovat sanoneet, että kun me ollaan ostettu vauvalle oikeastaan kaikki, niin mitä vauvalle voi enää tuoda? Mä olen sellainen, että haluan itse ostaa omilla rahoillani kaiken, enkä olla riippuvainen kenestäkään ja vaikka ollaankin ostettu melkein kaikki mahdollinen, niin se ei tarkoita sitä, etteikö lahjat olisi tervetulleita. Haluan myös ostaa monet asiat etukäteen ja vähän varaltakin. En odota keneltäkään mitään, mutta ei se nyt haittaa jos vaikka kauniita vaatteita tuo lahjaksi koska ne pääsevät meillä todellakin käyttöön – varsinkin jos tuo vähän isompaa kokoa, eikä 50/56cm. Ja voihan meiltä aina sitten kysyä, että mitä vielä puuttuu tai voiko osallistua johonkin isompaan hankintaan, mutta ei todellakaan odoteta sellaista.

No mutta nyt takaisin aiheeseen.. Kuten olenkin jo monia kertoja sanonut ja kuten varmasti tiedättekin, niin raskaus on todella suuri muutos elämässä. Ihan luonnollisesti ajateltuna koko elämässä tietenkin, mutta myös esim. kropassa. Mulla oli alkuun jonnekkin rv17 asti vaikea hyväksyä kasvavaa masua omaan kroppaani, koska olin taistellut vuosia turpoavan vatsan kanssa. Olin aina vitsaillut tai ollut surullinen, kun näytin joka päivä iltaan mennessä siltä, kuin olisin ollut raskaana – vaikka en ollut. Ei auttanut maidottomat tai viljattomat ruokavaliot kokonaisuudessaan, ei runsas veden juominen ja liikunta – mutta oli vaan todella herkkä vatsa joka reagoi ihan kaikkeen. Arvata siis saattaa, että jos masu on kropassa se osa joka aiheuttaa huonoa fiilistä, niin eihän se nyt alkuun todellakaan helppoa ollut ymmärtää, että sen turvonneen tilalle oli kasvanut ihan kokoajan hengaava pallero. Ja tämä on oikeasti yleisempää, kun mitä ihmiset ajattelevat. Kaikille raskausaika ei myöskään ole sitä onnellisinta tai hehkeintä aikaa elämässä, kaikki eivät pidä imettämisestä laisinkaan ja monet haluavat mennä töihin mahd. pian vaikka olisikin mahdollisuus jäädä kotiin, koska eivät viihdy pelkästään kotiäiteinä. Ja se on ihan fine, on yhtä monta erilaista tapaa tehdä kun on äitejäkin ja se on vain hyvä – jos lapsi ei kärsi siinä sivussa. Itse haluaisin olla vaikka viisi vuotta lapsen kanssa kotona, jos se vain olisi mahdollista, mutta valitettavasti ei ole.

Pari kuukautta siis meni, että pääsin sinuiksi muuttuneen  kroppani kanssa ja sen jälkeen oon ollut todella onnellinen! Yhtäkkiä tajusin, että mähän voin ihan huoletta pitää tiukkoja mekkoja murehtimatta vatsan turpoamisesta ja koko raskausajan mä oon käyttänyt ihania mekkoja! Ei enää telttoja tai löysiä toppeja, vaan juuri mun tyylisiä vaatteita. Parasta. Tosin nyt kun katselin kuvia viime syksyltä tai talvelta, niin ihan ok mun masu aina kuvissa ainakin oli – silti olin siitä vaan niin hemmetin epävarma aina. Näin sitä oikeasti aina tajuaa jälkikäteen asiat, kun on jotain mihin verrata positiivisella tavalla. 

Kasvavan masun mukana alkoi kasvaa myös hiukset ekaa kertaa vuosiin. Yleensä mulla on kasvanut aina yhteen tiettyyn kohtaan tukka ja sitten alkanut katkeilla. Mulla on todella paksu, kuiva ja luonnonkihara tukka, eli ei sellainen perus suomalainen hiuslaatu laisinkaan. Vaikka kuinka käytin kosteuttavia ja hoitavia tuotteita, leikkautin latvoja ja en käyttänyt kuin todella harvoin fööniä, suoristusrautaa tai kiharrinta, niin hiukset eivät vain halunneet kasvaa. Nyt tän 9kk aikana hiukset on kuitenkin kasvaneet yli puolen selän ja esim. viime värjäyksen jälkeen ei mennyt kun kaksi viikkoa ja mulla oli jo melko näkyvä juurikasvu, eli ainakin pari senttiä. Myös kynnet ja iho on voineet hyvin, tosin nyt on alkanut puskea mun krooninen ihottuma leukaan mutta sen kestää kyllä. Kynnet on vahvat ja kasvaa myös vauhdilla, katsoinkin äsken niitä että pitäisiköhän viilata vähän lyhyemmiksi! Näihin ei voi vaikuttaa pelkästään vitamiinit koska olen syönyt jo ennen raskausaikaa vitamiinit joka aamu – ainoana erona, että en syönyt rautaa enkä käyttänyt maitotuotteita näin paljon. 

Yksi kuitenkin ehkä sellaisista suurimmista asioista joka vaikutti ennen raskausaikaa mun elämään todella negatiivisesti ja elämänlaatua heikentävästi oli menkat. Tai ei menkat itsessään, vaan ne suoraansanottuna helvetilliset kivut joiden takia muutama päivä kuusta meni aina pyörtyillessä, houriessa, nukkuessa ja koittaessa ihan vaan pysyä hengissä. Raskauden myötä menkat jäivät mun onneksi pois ja niin myös kivut ja nyt vain pitää toivoa, että kuulun niihin onnekkaisiin, joilla synnytys auttaa kipuihin! Voitte siis kuvitella, että hiukan pelottaa kun kaikki alkaa taas ja on vielä pieni vauva siinä – mutta neuvolan kanssa ollaan puhuttu jo asiasta ja jokin ratkaisu kuulemma kipuihin on pakko löytää, jos synnytys ei auta. Eli koko raskausaika on myös tän asian suhteen ollut erittäin ihana! 

Mieliala on myös pysynyt kokoajan sinänsä hyvänä, että en ole hormonien takia ollut raivohullu, itkenyt joka asialle, kiukutellut tai vaatinut Roopea keskellä yötä hakemaan mulle syötävää. Roope on päässyt melko helpolla, koska ihan samalla tavalla oon hoitanut kodin kuin tähänkin asti, antanut Roopelle omaa aikaa niin paljon kun hän on halunnut ja jopa itse ehdotin tällä viikolla, että jos hän haluaisi lähteä ulos kavereiden kanssa nyt vielä ennen kuin vauva syntyy. Ei Roope kyllä sitten halunnut. Nyt loppuraskaudessa kuulemma hermot voi kuulemma olla tiukilla ja mulla on nyt parina päivänä ollut vähän huonompi fiilis aina välillä, mutta koska tiedän että se johtuu vaan hormoneista eikä oikeasti oo mitään hätää tai syytä olla kiukkuinen, niin nielen fiilikseni enkä halua sen vaikuttaa yleiseen tunnelmaan. Toki olen sitten ehkä vähän hiljaisempi välillä. 

Myös paino on tosiaan pysynyt ihan semmosissa lukemissa, mitkä eivät ole tuottaneet mulle harmaita hiuksia. Tähän kroppaan ei ihan mielellään ota +25kg, joten tää vajaa 15kg on ihan hyvä. Toki vähemmän olisi ollut vielä kivempi, mutta täytyy olla iloinen tästäkin. Paremmin meni kun mitä ajattelin! Tästä jäävät kilot saa pudotettua pikkuhiljaa pois, selluliitit treenaamalla ja ruokavaliolla, mutta raskausarvet tietysti jää, vaikkakin haalenee ajan kanssa. Se kyllä mietityttää jääkö mulle masuun sellainen tyhjä pussi ja veikkaan, että jää. Yritän olla kuitenkin itselleni armollinen, muistaa mitä kroppa on saanut aikaiseksi ja arvostaa itseäni. 

Eli tiivistettynä: vaikka kuinka paljon kuulee, että raskausaika on rankkaa, hormonien kanssa taistelua, ylipainoa ja kipuja, niin on tässä paljon hyvääkin. Ainakin mun raskauteen on mahtunut paljon hyvää, enkä kovista kivuista huolimatta ole kokenut tätä mitenkään huonona aikana. 

Karoliina