On vaikea uskoa, mitä kaikkea vähän päälle viikossa on ehtinyt tapahtua. Tai oikeastaan mitä kaikkea niin lyhyessä ajassa meidän pian viisikuukautinen vauva on oppinut. 

Mainitsin 4kk katsauksessa, että Adelina on sinnikäs ja jos päättää opetella jonkin uuden taidon, niin hän sen myös opettelee – vaikka kipeänä. Uskoisin, että ylipäätänsä vauvat tekevät niin – se halu oppia uutta ja kehittyä siinä paremmaksi on varmaan niin syvällä meissä. Ja kyllähän vauvat ja pienet lapset ovat juuri sellaisia, että opettelevat uutta taitoa niin kauan kunnes sen osaavat kunnolla, itkien ja hammasta purren samalla. Teininä sitä vähän liian usein päätti vain luovuttaa ja ajatella, että en minä osaa, enkä jaksa edes yrittää. Nyt aikuisena sitä taas toivoo, että olisi löytänyt sisältään sen sinnikkyyden ja samanlaisen ilon opetella uusia asioita joka meidän tyttäreltä löytyy. 

Viikon aikana nimittäin Adelina on..

✅ Oppinut laittamaan tutin itse suuhun. Ihan aina tai joka kerta se ei mene sinne oikein päin, mutta hienomotoriikan kehittymistä on ihan älyttömän upea seurata! Se miten hän hitaasti liu’uttaa kättään tuttinauhaa pitkin kunnes tavoittaa tutin ja sen jälkeen hitaasti kääntää kättä ja vie tutin suuhun – niin suloista.

✅ Huomannut omat jalkansa ja löytänyt myös varpaansa. Yhtenä iltana tässä hän makasi selällään Roopen jalkojen päällä puoli-istuvassa asennossa ja yhtäkkiä alkoi kikattamaan, kun tajusi ilmeisesti, että voi itse liikuttaa jalkojansa. Sille naurettiinkin sitten seuraavat puoli tuntia kaikki kolme ja Adelinalla oli hauskaa heilutellessaan jalkojaan.

✅ On oppinut ihan yhtäkkiä kurottamaan päällään ylöspäin mahallaan maatessaan. Hyvänä esimerkkinä tästä oli, kun istuin sohvalla ja meidän välissä oli sohvapöytä. En nähnyt Adelinaa, ellen itse kurkannut pöydän yli ja yhtäkkiä Adelinan pää vain nousi ja hän sai kurkattua sieltä. Eli siis jotenkin tavallaan suoristaa ryhtinsä ja nostaa yläkroppaa ylöspäin. Jänskää! 

✅ Hän on oppinut lepäämään kesken leikkien mahallaan ja osaa nukkua jo mahallaan. Hän on ruvennut nojaamaan päätään nyrkkiinsä ja on sellaisessa poseeraus asennossa aina välillä. Nauretaan aina hänelle ja kysytään, että ottaako hän nyt niiiin rennosti ja ollaan saatu aina takaisin sellainen veikeä hymy – välillä tuntuu kuin hän ymmärtäisi hirveästi, vaikka ei tietenkään ymmärrä. 

✅ Hän sanoo äänteitä, eli äiiii, eiiii, iiiihh, mämmmm. Nopeasti Googlettamalla useampien lähteiden mukaan vasta lähemmäs vuoden ikäinen vauva voi sanoa muutamia yksittäisiä sanoja, mutta äänteitä vauvat alkaa harjoittelemaan usein jo tämän ikäisenä. Välillä on huvittavaa, kun hän protestoi pukemista vastaan ja itkee ”eieieieieiei”, vaikka ei tarkoituksella niin sanokkaan. Pukeminen siis tosiaan on edelleen hirvein asia ikinä Adelinan mielestä. 

✅ Niin ja viimeisenä, mutta ei todellakaan pienimpänä asiana.. Adelina on ruvennut ryömimään. Tai en tiedä onko se ihan ryömimistä, mutta mittarimatona hän menee ympäri olkkaria. Ihan mahdoton tyttö! On tietenkin upeaa miten oma lapsi kehittyy, mutta jotenkin tuntuu, että vastahan se syntyi ja nyt jo liikkuu eteenpäin. Tulee samalla sellainen haikeus, koska tuntuu kuin pikkuvauva aika alkaisi olla ohitse, vaikka samalla myös odottaa esim. yhteisiä ruokahetkiä, kun Adelina osaa ja saa istua syöttötuolissa joskus. 

Alkuun ei tiedetty miten hän liikkuu, koska aina kun häntä katsoi tai kuvasi, niin hän ei liikkunut. Sitten taas jos kääntyi itse toiseen suuntaan tai keskittyi muka johonkin muuhun, niin hän hetken päästä olikin jo muutaman kymmenen sentin päässä. Eilen Adelina heitti tai työnsi lelun aina kauemmas itsestään ja ryömi sitten sen luokse. Niin uskomattoman näköistä ja sydämen pakahduttavaa! Tuossa se juuri nyttenkin ryömii mua kohti, mutta aina kun käännyn katsomaan ja juttelemaan hänelle, niin hän ei liiku mihinkään. 

Niin monia uusia taitoja, niin pienessä ajassa. Uuden oppiminen tietysti heijastuu meidän jo ennestään huonoihin yöuniin, mutta ehkä ne yöunetkin siitä joskus helpottaa! Tunnin välein heräileminen ei ole mistään helpoimmasta päästä, mutta tiedän, että joillakin on vieläkin rankempaa, joten ei ole tarvetta valittaa asiasta sen kummemmin. Ja itseasiassa viime yönä hän heräsi klo 00 jälkeen VAIN kerran, joten ehkä ne alkavatkin tästä helpottumaan – ennen tietysti seuraavaa kehitysvaihetta.

Joskus tätä aikaa kuitenkin muistelee haikeudella, kuten nyttenkin viimeisiä kuukausia, joita ei enää koskaan saa takaisin.. Vähän ehkä itkettää kirjoittaa tätä.. Meidän pieni on tavallaan jo niin iso ja taitava.

Karoliina