Lapsiperheen koti ja hetkellinen arjenhallinnan kriisi
Luulin olevani ainut jonka pyykkivuori on aina loputon, niin loputon, etten edes tiedä milloin viimeksi pyykkikorin kansi olisi mennyt kiinni. Ja ostettiin isoin pyykkikori joka K-raudasta löydettiin – ei muuten oikeesti ole kovin iso, pitäisi ostaa uusi. Luulin myös olevani ainut joka siivoaa koko ajan, joka päivä. Musta tuntuu, etten mitään muuta teekkään kuin siivoa siivoa ja siivoa. Tietysti teen, mutta silti siltä tuntuu. Luulin olevani yksin tämäntyyppisten arjenhallintaongelmien kanssa, kunnes juttelin erään pienen lapsen äidin kanssa. Hän jutteli samoista asioista ja tuntui kuin jopa heidän pyykkikorin sisältönsä olisi ollut oikeasti meidän! Naurettiin, miten pyykkikorin pohjalla odottaa vieläkin se sama viltti, pyyhe ja lakana pesua, koska niiden päälle tulee joka päivä lisää tärkeämpää pestävää. Eikä niitä vilttejä, pyyhkeitä ja vieraslakanoita ehdi sitten koskaan pestä.
Mä olen ennenkin korostanut miten tärkeää mulle vertaistuki on ja se, että on joku joka tietää tasan mistä puhun. Jakaa sen saman fiiliksen kotona olemisen ja äitiyden ihanuudesta, mutta myös siitä fiiliksestä kun haluaisi edes joskus, kerran kuukaudessa siivota asunnon lattiasta kattoon, sen jälkeen nukkua päikkärit ja katsoa hetken telkkaria. Don’t get me wrong, rakastan Adelinaa yli kaiken enkä e d e l l e e n k ä ä n vaihtaisi tätä mihinkään tai haluaisi esim. lähteä täysipäiväisesti takaisin työelämään, mutta kyllä jokainen ehkä sen yhden päivän omaa aikaa jossain vaiheessa tarvitsisi. No, se päivä on joskus hamassa tulevaisuudessa ja se on ihan fine, koska niin sen varmaan kuuluukin olla – vähän sotkuinen koti, hetkellinen arjenhallinnan kriisi ja loputon pyykkivuori, koska onhan tämä lapsiperheen koti.
Juttelinkin tämän samaisen pienen lapsen äidin kanssa, että en mä omaa aikaa tarvitsisi bailaamiseen tai apua muuhun arjenhallintaan, elämä pyörii just hyvin näin, mutta jos joku tarjoutuisi tulemaan siivoamaan lattiasta kattoon (meillä ei siis oikeasti ole mikään jatkuva kaaos tai paskaista, mutta ymmärrätte varmaan mitä haen takaa) ja veisi Adelinan puistoon leikkimään, niin en mä estelisi. Siis jos se olisi läheinen ihminen, eikä tuntematon. Yökylään ei kuitenkaan vielä Adelinaa raaskita antaa ja aamut onkin tässä kodissa parhaita. Varsinkin viikonloppuisin halitaan ja kutitellaan koko konkkaronkka meidän sängyssä ja aamut tuppaa vähän venymään siitä syystä. Onneksi viikonloppuisin ei olekkaan kiire ja kohta kun Roope siirtyy takaisin täyspäiväiseksi opiskelijaksi, niin välillä myös arkena saadaan viettää pitkiä aamuja yhdessä.
Mutta se siitä hetkellisestä arjenhallintakriisistä, nyt menen tekemään kotitöitä ja sitten syön rauhassa iltapalan❤️ Ajattelin muuten jatkaa tätä postausta kertomalla vinkkejä miten mä aion selvitä nyt loputtomasta pyykkivuoresta ja muista asioista To Do -listalla! Jos siitä olisi vaikka apua jollekulle toiselle.
Karoliina
