”A strong friendship doesn’t need daily conversation, doesn’t always need togetherness, as long as the friendship lives in the heart, true friends never part.” 

Löysin ylläolevan kauniin mietelauseen weheartit -sivustoa tässä yksi yö selatessani ja se iski muhun samantien. Se kertoo mun mielestä kaiken mun ystävyyssuhteista. Olen onnekas siinä suhteessa, että voin kutsua monia ihania ihmisiä mun ystäviksi, vaikka en juttelisi heidän kanssaan jatkuvasti, edellisestä näkemisestä olisi jo ihan liian kauan ja emme asuisi samassa kaupungissa tai edes samassa maassa. 

Mulla on ollut aina kavereita, mutta oon myös kokenut liian monta kertaa sen, mitä käy kun päästää väärät ihmiset liian lähelle. Muistan jo ihan pienestä muutamia tilanteita, jotka näyttivät mulle sen, että kaikki eivät ole kivoja ja halusivat hyötyä jollain rumalla tapaa musta – oli se sitten kiusatakseen tai varastaakseen multa jonkun lelun. Muistan esim. sellaisen tilanteen, kun eräs tyttö tuli meille leikkimään ja hänen lähdettyään mun uudet pienet leluvauvat oli kadonneet. Äiti sai ne kyllä takaisin, mutta en enää halunnut viettää sen tytön kanssa aikaa. Teini-iän sekoilujen ja kantapään kautta opittujen tapahtumien jälkeen mun oli hankala vuosiin luottaa Roopen lisäksi kehenkään kunnolla. 

Kuitenkin kaikki nykyiset ystäväni ovat kulkeneet jo melko pitkään matkassa, vanhimmat ala-asteelta asti ja uusimmatkin jo muutamia vuosia. Vaikka ei tosiaan nähdä tai edes jutella joka viikko, joskus menee pidempiäkin aikoja näkemättä tai juttelematta ja joskus sitten taas whatsappi käy kuumana joka päivä, niin tiedän että voin luottaa heistä jokaiseen. Ja toivon, että he tuntevat samalla tavalla mua kohtaan. 

Mun mielestä ystävyyssuhteiden kuuluukin muuttua ajan kanssa, kun astellaan teini-iästä aikuisuuteen. Ei monillakaan ole enää aikuisena aikaa tai energiaa istua joka päivä koulun tai töiden jälkeen kahvilassa juoruilemassa, koska on niin paljon muutakin. On mahdollisesti perhettä, on vastuuta ja on kotitöitä. Saattaa olla paljon tehtäviä joihin pitää keskittyä tai tuntee olonsa paljon mukavemmaksi kotona rentoutuen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö välittäisi ystävistään tai ei kiinnostaisi heidän kuulumisensa ja sen takia on ihan mahtavaa nähdä pitkästä aikaa  ja jutella kaikesta tuntikausia. Siinä kuulumisia vaihdellessa ehtii usein tee jäähtyä moneen kertaan. 

Tiedän myös sen, että vauvan syntymän jälkeen en välttämättä muista kysyä ystäviltäni heidän kuulumisia, vaikka en sillä mitään pahaa tarkoittaisikaan. Saatan olla niin vauvakuplassa tai vaikka vain väsynyt, että ihan omien hiusten harjaaminen voi joinakin päivinä unohtua – saatika ystäville viestittely. En tarkoita, että se olisi joku hyvä tekosyy tai mitään, mutta uskon että se on täysin normaalia. Sitten arjen alettua pyörimään pystyy taas keskittyä muuhunkin ja muistan olla oma itseni, eli herätän yöllä tai aikaisin aamulla ystäväni viesteihini, kun muistan jonkun jutun tai löydän jonkun hauskan memen netistä. 

Asiasta kukkaruukkuun.. Tää mun blogi on nyt ollut pystyssä noin puolitoista kuukautta ja tän ajan sisällä teitä on käynyt täällä jo lähes 11 000! Siis yli kymmenentuhatta ja melkein yksitoistatuhatta ihmistä ja eilenkin melkein 1000. Oon aivan äimänkäkenä ja vielä enemmän mun silmät laajeni lautasiksi, kun huomasin, että mun blogi on lisätty Lilyn uusien kuumimpien blogien listaan. Siis m i t ä!? Oon niin kiitollinen jokaisesta kommentista ja sydämestä jonka tänne tai blogin Facebook sivuille jätätte. Kiitos paljon ja edelleen otan mielelläni postausideoita vastaan, vaikka paljon mulla onkin niitä ennestään. 🙂 Lähetän täältä teille virtuaalihalit!

Kiitos siis ystäväni joka tätä luet, asuit sitten Turussa, Lohjalla, Hangossa tai vaikka Turkissa. Olet mulle hyvin rakas ja juuri täydellinen ystävä tuollaisena kun olet.  Niin ja pyydän jo etukäteen anteeksi jos en aina muista vastata viestiin tai kysyä mitä kuuluu. 

Ps. Postauksessa kuvia babyshowereilla saaduista lahjoista, kiitos niistäkin teille kaikille jotka babyshowereilla olitte!

Karoliina