running time
Helmikuussa saatiin tietää mun sisällä kasvavasta pienestä pavusta ja nyt siitä päivästä on jo monia kuukausia. Olin silloin noin seitsemännellä raskausviikolla ja nyt sunnuntaina alkoi 36 raskausviikko. Eli melkein 30 raskausviikkoa on hujahtanut ihan silmissä ja raskauden alussa ajattelin, että syksyyn mennessä olen varmasti jo sisäistänyt tän asian. Nyt kuitenkin viikkoja on enää jäljellä maximissaan viisi tai kuusi ja ei, en ole vieläkään sisäistänyt tätä asiaa kunnolla.
Tai sisäistäminen on ehkä väärä sana, koska tottakai olen tottunut ajatukseen, käsitellyt asiaa monilla eri tavoin, ostanut Roopen kanssa vauvalle kaikkea tarpeellista (ja liikaakin..) sekä käynyt useissa ultrissa moikkaamassa beibiä. Ei tätä silti vieläkään pysty konkreettisesti käsittämään, että ihan pian meillä on oma vauva. Vauva jossa on osa mua ja osa Roopea. Luultiin kuitenkin, että tässä on nyt ainakin aikaa valmistautua neljä-kuusi viikkoa, vaikka tottakai vauva voi syntyä ihan milloin vain, mutta maanantaina ultrassa saatiin kuulla, että aikaa on luultavasti enää pari viikkoa.
Se pieni papu joka keväällä nähtiin ekaa kertaa ultrassa ja Roope sanoi sen muistuttavan perunaa, painaa tällähetkellä jo yli kolme kiloa. Siis mitä!? Mä oikeasti huudahdin siinä sängyllä maatessani, että WHAT – siis painaako vauva jo sen verran mitä jotkut syntyessään laskettuna aikana? Jep, ilmankos alkaa olla tukalat oltavat. Meidän pieni papuperuna on keskivertoa 100-200g painavempi, mutta mitä sitten? Ei kaikkien vauvojen tarvitse painaa 3500g tai mennä juuri keskikäyrällä, meidän vauva kasvaa vähän nopeammin ja on pieni pallero. Tähän asti ultrissa vauva on pitänyt kädet visusti kasvojen edessä, emmekä ole nähneet vilaustakaan nenästä, nyt kuitenkin vauva päätti lähettää meille pusuja ja näytti kasvojensa sivuprofiilin. Näimme Roopen kanssa, että vauvalla on samanlainen nykerönenä (Roopen mukaan jättimäinen pottu) kuin mulla, samanlaiset pullaposket kun meillä kummallakin ja huulet oli tötteröllä. Meidän rakas, voi jestas miten halkean tästä fiiliksestä.
Lääkäri sanoi, että jos kahden viikon päästä vauva on kasvanut lisää (öö saanen kysyä miksi se ei olisi kasvanut?) niin synnytys luultavasti käynnistetään. Ajatus siitä, että kahden vkon päästä meillä on mahdollisesti jo vauva sylissä pelästytti, mutta tuntui samalla maailman parhaimmalta asialta. Käytiinkin eilen ostamassa melkeinpä kaikki loput tarvittavat vauvalle: vaippoja, kosteuspyyhkeitä, koliikkituttipullo, äidinmaidonkorviketta varalta, sinkkivoidetta, vanulappuja, pumpulipuikkoja, babyoilia, Bebanthenia, särkylääkettä jos vauva tulee korvatulehduksien suhteen muhun, kakkapyykeille hyvää pyykinpesuainetta ja sappisaippuaa. Vielä jäi uupumaan amme ja muutama muu juttu, mutta ne ehtii vielä hankkia ja osan myös myöhemmin vauvan syntymän jälkeen. Särkylääkkeenkin olisi toki ehtinyt myöhemmin, mutta Roope halusi ostaa sen heti, joten why not?
Perjantaina mulla on neuvola ja lääkäri tekee synnytystapa-arvioinnin, eli katsotaan mahtuuko vauva syntymään mun ahtaasta lantiosta vai ei. Jos näyttää siltä, että lantio on tosiaan niin ahdas, niin mut lähetetään magneettikuvaukseen ja sitten tosiaan varmaan käynnistetään tai sitten mietitään sektiota. Eli keisarileikkausta. Mua ei enää sinänsä pelota, oon päässyt johonkin ihme rauhalliseen tilaan synnytyksen suhteen. Luotan itseeni, Roopeen ja sairaalan henkilökuntaan. Mitä vaan voi sattua, mutta en halua nyt vikoja viikkoja stressata vaan keskittyä nauttimaan ja valmistautumaan. Mä pystyn siihen, tiedän sen.
Tosin voi olla, että parin viikon päästä kirjoittelen täällä, miten helvetisti mua pelottaa ja että haluaisin skipata koko synnytyksen – mutta siihen asti koitan nauttia tästä fiiliksestä. Siihen koitokseen kun ei etukäteen hirveästi voi valmistautua ja stressaaminen ei auta asiaa, enhän mä voi tietää vaikka lapsivedet menisi ensi yönä. Tänään onkin taas supistellut ihan mukavasti ja käytiin kävelyllä Roopen kanssa ja ilman mitään taka-ajatuksia käveltiin kallion päälle jyrkkä mäki. Vielä kykenin siihenkin, vaikka raskasta on tän kolme kiloisen vauvelin pomppiessa mukana. Kävelyn jälkeen supisteli jonkin verran ja keinuttelinkin itseäni jumppapallon päällä ja tän tekstin kirjoittamisen jälkeen aion mennä kuumaan suihkuun lattialle istumaan. Naantalista muuten ostin sellaisen littanan kuumavesipullon, jonka aion ottaa synnärille mukaan ja sekin taitaa tulla jo käyttöön tänään. Yritän välttää särkylääkkeiden ottoa, koska haluan tuntea mitä mun kehossa tapahtuu, joten sen takia synnytykseen asti koitan käyttää muita luonnollisia apukeinoja.
Mutta joo, sellaista! Vauva alkaa olla valmis pikkuhiljaa tulemaan ilmeisesti ja mekin pikkuhiljaa aletaan olla valmiita. Odotetaan onnellisena kumpikin ja kaikki ystävätkin myötäelää tässä kaikessa. Instagramiin on muuten tullut vuorokauden aikana yli 20 uutta seuraajaa, joten jos luette tätä, niin kiva kun seurailette!
Karoliina