Sinnikäs

.. sisukas, päättäväinen, iloinen, hassu ja niiiin neiti tättähäärä. Sellainen on meidän 4kk vauva. 

Sanotaan, että neljän kuukauden ikäisenä alkaa luonteenpiirteet jo erottua ja lapsen temperamentti näkyä. Ja meillä näkyykin jo tietyissä asioissa ihan selkeästi millainen neiti on kyseessä. Hän rakastaa isin kanssa vauhdikkaita leikkejä, kiljuu ilosta nähdessään meidät heti herättyään (tai vaikka jos kääntää kesken leikin päänsä toiseen suuntaan ja huomaa siellä jomman kumman meistä) ja jos on päättänyt oppia jonkin uuden asian tai taidon, hän sinnikkäästi myös sen opettelee. Vaikka kipeänä.

Adelina tykkää katsella ja maistella kirjoja, leikkiä laululeikkejä, käydä vauvakerhossa moikkaamassa vauvakavereita ja selällään oleminen on ihan turhaa, kun on oppinut kääntymään mahalleen. Ja nyt myös nukkuminen öisin selällään, tai ylipäätänsä nukkuminen on turhaa, kun pitäisi oppia liikkumaan jo eteenpäin.

Adelina nauraa hekottaa, karjuu ja örisee leikkiessään, juttelee paljon ja näyttää tahtonsa. Yöllä ei paljoa tarvitse äidin nukkua putkeen tai aamulla pitkään, neiti pitää huolen siitä – mutta toisaalta, ei ole mitään parempaa kuin herätä nauravan ja ilosta kiljuvan vauvan vierestä. Ja ehtiipähän tehdä kaikkea, kun nousee aikaisin. Silti, olisi se kiva nukkua joskus vähän pidempikin pätkä putkeen ja ne aamu yhdeksän herätykset oli kivoja! Nykyään kun yössä saa nousta ylös 20x ja pisimmillään saa nukkua kaksi tuntia putkeen ja silti klo 7 Adelinan mielestä on sopiva aika ruveta koskettelemaan äitin kasvoja tai potkia isiä selkään, jos nukkuu meidän kanssa.

Lempileluja on joululahjaksi saatu pinkki rapiseva perhonen, Elli norsu -kirja, helistimet, pupupehmot ja mun vanha vauvalelu, toukka. Lempi touhua sitten taas on sormien ja nyrkkien syöminen – tai oikeastaan ihan minkä vain, kaikki lelut on litimärkiä ja meidän sormiakin pitää yrittää aina purra. Thank God, sillä ei oo vielä hampaita, mutta ei varmaan hirveän kauaa mene, koska kuola valuu siihen tahtiin ja jostain syystä mäkin nään jatkuvasti unta Adelinan hampaista. 

Ja taas päästään hämmästelemään, että miten siitä Adelinan syntymästä onkin jo neljä kuukautta, vaikka samalla se onkin niin lyhyt aika. Ja taas päästään toteamaan, että aika menee ihan liian nopsaa. 

 No mitä kaikkea oikein kuukauden aikana on tapahtunut, mitä meidän perheelle kuuluu, mitä uutta Adelina on oppinut ja miltä tuntuu olla neljä kuukautisen vauvan omistaja? Heh. Oikeastaan se tuntuu älyttömän hyvältä. Totesin juuri yhdelle (jos toisellekkin..) ystävälleni, että perhe-elämä on just niin ihanaa kun odotin ja valehtelematta joka päivä me Roopen kanssa edelleen jutellaan siitä, miten parasta tää vaan on. En osaa edes kuvailla sitä fiilistä, kun Adelina on oppinut tunnistamaan kasvot ja aamulla herättyään ihan hetken ennen mua ja huomatessaan mun heräävän, katsoo mua niin kirkkailla silmillä ja hymyilee niin älytöntä hymyä! Se ilme kertoo enemmän kun tuhat sanaa ja joka ikinen kerta mä kaappaan Adelinan kainaloon, pussailen, ”kutittelen” ja halaan. Sitten saatan meidän perinteisen aamuhalailun jälkeen laittaa silmät vielä hetkeksi kiinni, mutta nukkuminen on mahdotonta, koska Adelina alkaa aina koskettelemaan mun kasvoja ja kaikkea mihin ylettyy. Se on jotenkin suloista – ihankuin yrittäisi varmistaa, että varmasti oon siinä. Ja jos rehellisiä ollaan, niin en mä vieläkään aina pysty ymmärtämään, että oikeasti toi söpöläinen on meidän, joten sata kertaa päivässä tuijotan edelleen häntä ja koitan painaa jokaisen hetken syvälle muistiin ja sydämeen.  Kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Ollaan reissattu, käyty hautajaisissa, lenkkeilty ihanassa auringossa, nähty vanhoja ystäviä ja tutustuttu uusiin vauvakerhossa, lähdetty extempore lenkille ihan uusiin maisemiin, koitettu saada kotiin ja kaappeihin jokin järjestys joka pysyisi kauemmin kuin kaksi päivää, kokkailtu älyttömän hyviä ja yleensä jopa terveellisiä ja ravintorikkaita ruokia, haaveiltu sushista ja käyty syömässäkin sitä – mä hei söin ensimmäistä kertaa oikeasti sushia ja opin heti miten puikoilla syödään! Sushin lisäksi ollaan haaveiltu merenelävistä ja talon rakentamisesta (maalle, jos multa kysytään), sekä vietetty kuusi vuotispäivää ja syöty ensimmäistä kertaa Thaimaalaista ruokaa. Mä oon käynyt kerran istumassa iltaa tyttöjen kanssa, aloittanut kotitreenit, hankkinut elämäni ensimmäiset tekonahkapöksyt, kuvaillut ja opetellut uusia kuvaustekniikoita, koittanut erilaisia asetuksia ja koittanut saada kaiken hyödyn kamerasta irti.Oon todennut taas kerran olevani viisi vuotiaitakin huonompi maantiedossa, haaveillut maailmankarttamatosta Adelinan huoneeseen ja valkoisesta karttapallosta, uusista huonekaluista, omasta saunasta, lisätunneista vuorokaudessa, isommasta pyykkikoneesta ja siivoojasta.  

Niin ja soseitakin meillä nykyään maistellaan, mutta niistä lisää seuraavassa postauksessa!

Karoliina