Those little things in (adult) life

Onko silloin aikuinen, kun ei löydä vaatekaupoista enää mitään, vaikka luvalla koittaa itselleen kerrankin jotain ostaa? Onko silloin aikuinen, kun shoppailureissulta ei tartu mukaan uusi liian kallis huulipuna, vaan niiden hypistelyn jälkeen siirtyy ostamaan perus shampoota ja hoitoainetta, koska ne on kotoa loppu? Onko silloin aikuinen, kun uudet mustavalkoiset puuvillaiset lakanat saa hyvälle tuulelle myös miehen, jota ei vielä muutama vuosi sitten kiinnostanut onko lakanat vihreät tai miltä ne tuntuu? 

Vai onko aikuinen kenties silloin, kun osaa iloita jotenkin extra paljon puhtaista lakanoista, putipuhtaasta keittiöstä, tyhjästä pyykkikorista, salaattiperjantaista pizzaperjantain sijaan tai nauttii uusien vaatteiden ostamisesta itsensä sijaan vauvalle? Jos kaikki yllä olevat asiat kertoo aikuisuudesta, niin mun mielestä aikuisuus on kaiken kaikkiaan kuitenkin aika siistiä. Kukapa ei laskujen maksamisen ja velvollisuuksien keskellä kaipaisi lepäämistä omassa sängyssä, nauttisi hyvästä ruuasta tai siististä kodista? Nykyään niitä vaan osaa arvostaa ihan eri tavalla. 

On myös ollut (hiukan) omituista huomata, että miten sitä alkaakaan löytää itsestään samoja piirteitä, kun omissa vanhemmissa on. Olen mm. alkanut miettimään yrittäjänä olemista tulevaisuudessa (vaikka suomessa yrittäjänä oleminen ei todellakaan ole aina herkkua) kuten oma isäni on ja huomaan iltaisin siivoavani automaattisesti kodin siihen kuntoon, että aamulla on kiva herätä, kuten äitini tekee. Haluan myös jakaa tiettyjä arvoja ja tapoja omalle lapselleni, joita minun vanhempani ovat minulle opettaneet. Muistan kun teininä ajattelin, että en tule koskaan olemaan omille lapsilleni samanlainen kuin mitä mulle silloin oltiin, mutta tässä sitä ollaan, miettimässä missä sen oman tyttären kasvattaa teini-ikäisenä, ettei siitä tule samanlainen kuin itse oli silloin. Onneksi, thank god, onneksi siihen on vielä viisitoista vuotta. 

Ja silti mä tunnen itseni välillä kaikkea muuta kuin aikuiseksi. Siinä vaiheessa kun huomaa pesseensä samat pyykit kolmeen kertaan, koska ei ole muistanut tyhjentää vieläkään pesukonetta tai huomaa ettei vielä 23-vuotiaanakaan osaa säästää rahaa ja söisi väsyneenä hyvin mielellään sohvalla jätskiä suoraan purkista, mielummin kuin menisi tekemään terveellistä aamupalaa, tuntee olevansa taas se juuri kahdeksantoista vuotta täyttänyt teini. Mutta sitten kun kahvilassa kuulee takana istuvien teinien puheet bileilloista, kevarien kyydissä talvella istumisesta ja ensirakkauksista, tulee vanha olo. En mä enää jaksa samalla tavalla krapula-aamuja ja tietyistä biiseistä pelkästään tulee jo väsymys päälle, saatika ajatus siitä, että pitäisi jäätyä mopon kyydissä. Hrr.. Mielummin mä istun perheautossa, iloitsen siitä kun kerrankin pääsen ennen puolta yötä nukkumaan tai iloitsen vaikka niistä kolmannen kerran pestyistä pyykeistä ja kun vihdoin saan ne levitettyä. Siitähän tulikin mieleen, että mulla on taas vaatteet pyykkikoneessa odottamassa, että joku jaksaisi ne sieltä ottaa pois. 

Me saatiin mun sisko meille muutamaksi päiväksi ja ollaankin ehditty touhuta kaikkea kivaa yhdessä. Käytiin tänään valokuvailemassa kaupungilla ja vitsi miten kaunis Turku nyt on! Pieni pakkanen, jäähuurre, auringonpaiste ja sininen taivas. Ja mitä, linnutkin lauloi! Mä oon just sellainen ärsyttävä, joka hehkuttaa luontoa, ensilunta, lintujen laulua tai lenkkeilyä keväällä. Voitte siis uskoa, että mun intohimo kuvaamiseen on huipussaan nyt kun päivänvaloa alkaa päivä päivältä olla enemmän ja kauemmin. 

Käytiin mun siskon kanssa soijalatella ja kaakaolla Smo&Fro kahvilassa. Sormet kohmeessa ja nenä punaisena hörpin soijalattea Adelina toisella polvella ja mietin mitä salaattia syötäisiin tänään. Mulla on nyt jo pidemmän aikaa ollut joku ihme himo mereneläviin ja sushiin. Kampasimpukat ja jättikatkaravunpyrstöt himottaa jotenkin ihan älyttömästi ja sushi, josta en oo koskaan edes tykännyt, huutaa kovaa mun nimeä sushiravintoloiden ohi kulkiessa. Täytyy kuitenkin myöntää, että Roopen kokkailema crispy chickeni ja salaatti oli ä l y t t ö m ä n  hyvää, eli ei yhtään harmita, että jätin kampasimpukat kauppahalliin. Eipä niihin tosin olisi varaakaan ollut – tollanen perus 60€ kilohinta ei ihan äitiyspäivärahojen budjettiin sovi. 

Viime aikoina ei oo tapahtunut mitään ihmeellistä, mutta silti jokainen päivä on ollut itsessään aika kiva. Eilen käytiin vauvakerhossa moikkaamassa muita vauvoja, oon saanut Instagramissa muutaman ihanan yhteistyön ja niiden kautta järjestänyt jo kaksi ihan mahtavaa arvontaa (muistakaahan seurailla mua sielläkin, karoliinaaaa nimimerkillä löytää!) ja pakko myöntää, että oon varmaan tulossa myös hulluksi – mulla on nimittäin vauvakuume. Oi kyllä, meidän sängyssä tuhisee täydellinen pieni tyttö ja silti tänään kysyin Roopelta, että ”eikö nää neljä nimeä olisi aika kivat lapsille…”. Niin, neljä nimeä on mielessä. Siis mitä?! Yritänkin siis parhaimman mukaan vähän herätellä itseäni ja muistuttaa millaista oli työskennellä uhmaikäisten kanssa, kun kädet oli täynnä alle kolme vuotiaita. Ja silti mä kokoajan vaan mietin, että miten ihanaa se olisi. Älkää kuitenkaan huolestuko ystävät ja läheiset, Adelina saa odottaa muutaman vuoden varmaan ainakin pikkusiskoa- tai veljeä (jos me koskaan toista lasta edes saadaan), koska mulla on syksylle aika kivoja suunnitelmia! 

Arvatkaa muuten mitä? Meillä on huomenna Roopen kanssa ensimmäistä kertaa Adelinan syntymän jälkeen kahdenkeskistä aikaa. Meillä on sunnuntaina vuosipäivä ja mennään huomenna vähän juhlistamaan sitä meidän lemppari puuhan merkeissä, eli syömisen. Ei olla vielä päätetty mihin mennään syömään, mutta Turussa on SYÖ -viikot meneillään, eli tietyissä ravintoloissa saa tietyt annokset 10€:lla! Ollaan joka kerta hyödynnetty näitä viikkoja, mutta nyt jotenkaan mikään niistä ei iskenyt vuosipäivää ajatellen.Perus viikonloppuna Thaimaalainen tai Nepalilainen iskisi, mutta jotenkin nyt sitä kaipaa jotain juhlavampaa. Toisaalta hyvässä seurassa, ehkä myös hyvän lasillisen viiniä kera, kaikki ruoka menee. Me vaan ollaan aika nirsoja ravintoloiden suhteen, koska osataan itsekin kokata melko sujuvasti. Kaksi viikkoa sitten kokkaamani Butter Chicken sai Roopelta niinkin suuret kehut, että ei kuulemma tarvitse enää Intialaisessa käydä syömässä, kun kotona saa parempaa. Nojoo, mutta täytyy katsoa mihin päädytään. Luultavasti meidän tyyllisesti joko ahtamaan itsemme täyteen brunssille tai siipiravintolaan. Ja sitten ihmetellään, miksei nää raskauskilot katoa..

Raskauskiloista puheenollen. Roope osti mulle synttärilahjaksi mehulingon ja ollaan ihan ihastuttu mehuihin! Sellerit löytää tiensä joka päivä mehuun, vaikka en voi sietää sen makua yhtään – mehussa se ei kuitenkaan maistu niin pahalle, koska siinä on kaikkea muutakin seassa. Omena, appelsiini, ananas, kiivi, porkkana, kurkku, sitruuna ja greipit eksyy nykyään joka kerta kaupassa kärryyn. Enää ei haahuilla karkkihyllyjen edessä, vaan pohdiskellaan mitä terveellistä tänään kokeiltaisiin. Ja kuten ylempänä jo mainitsin, on pizzaperjantai vaihtunut salaattiperjantaihin ja ihan oikeasti, vannon, meidän salaatit voittaa maultaan pizzat 6-0! Toki pizza on välillä jees, mutta nyt kaikki terveellinen ja ravitseva on paljon tervetulleempaa meille. Jos kesään mennessä olisin päässyt edes näistä lopuista muutamista raskauskiloista eroon, niin olisi vieläkin parempi fiilis omaa kroppaa kohtaan. Ja ennen kun kukaan ehtii muistuttaa, niin kyllä: tiedän, että hedelmissä on paljon sokeria, mutta yritetäänkin nyt pikkuhiljaa jättää ne kaikista makeimmat hedelmät vähemmälle ja opetella sokerien suhteen terveellisempiä mehuja. Jos teillä on hyviä vinkkejä tai reseptejä, niin jättäkää kommenttia!

Nyt mä menen nukkumaan ton pienen tuhisijan viereen ja muutaman tunnin päästä toi isompi tuhisija tulee valtaamaan loput sängystä. 

Karoliina