To do list: check!
Hetki sitten kerroin teille miten hankalaa on valita vauvalle vaatteita tietämättä mitään koko pienestä ihmisestä tai edes sen päivän säästä. Mielestäni edelleen se menee rakettitieteestä, mutta on kuitenkin hyvä vähän rasittaa näitä aivonystyröitä jotka ovat joutuneet sairasloman/kesäloman/äitiysloman aikana päättämään vain siitä haluanko pestä tänään mustat vai valkoiset pyykit.
Vauvan kotiutumisvaatteiden lisäksi siis piti osata myös pakata itselleen sairaalakassi, eli kassi joka otetaan mukaan sairaalaan (ette olisi varmaan arvanneet!). Kassiin voi pakata sellaisia asioita joita uskoo tarvitsevansa sairaalassa, mutta tietysti osa voi jäädä käyttämättä ja jonkun voi pyytää tuomaan vaikkapa unohtuneen hammasharjan kotoa. Eli ei se todellakaan maata kaada jos ei ehdi pakata kassia tai edes halua. Sairaalaan mennessä tarvitsee tietääkseni vain neuvolakortin ja henkkarit, mutta itse halusin pakata kassiin kaikkea muutakin.
Tein alustavaa tutkimusta netin keskustelupalstoja ja blogeja lukemalla, sekä kyselemällä vauvaryhmässä Facebookissa. Esikoista odottavana kun ei ole hajuakaan minkä verran vauva nukkuu tai mitä sinne sairaalaan kannattaa ottaa mukaan, joten kokeneemmilta kysyminen auttoi tässäkin asiassa. Kuten kaikki muutkin asiat, niin tämäkin asia kuitenkin jakaa monia eri mielipiteitä, koska joidenkin mielestä meikit on turhia ja jotkut taas kertoivat katsoneensa tabletilta sarjoja vauvan nukkuessa. Mä en tiedä miten siellä ajan kulutan vauvan nukkuessa, jos ollaan siellä neuvolan mukaan kolmesta neljään päivää – luultavasti tuijotan vain pientä tuhisijaa, kuvailen häntä jokaikisestä ilmansuunnasta ja ehkä kirjoitan postauksen ensifiiliksistä. Saa nähdä.
Paljon siis käytin aikaa miettiessäni mitä mahdollisesti tarvitsen mukaan sairaalaan ja lopulta päätin pakata herkkujen ja vesipullon lisäksi:
– hygieniatavarat kuten hammasharjan- ja tahnan, huulirasvan ja kasvorasvan.
– shampoon, hoitoaineen, sheiverin ja suihkusaippuan.
– hiusharjan, pinnejä ja ponnarin.
– omat löysät vaatteet, joita tuskin tulee kuitenkaan käytettyä.
– puhelimeen liitettävät kaiuttimet (haluan kuunnella musiikkia synnytyksessä tai ainakin avautumisvaiheessa jos ehdin/muistan/haluan vielä silloin).
– kameran ja kameran laturin.
– tietysti puhelimen ja puhelimen laturin.
– muutamia meikkejä, eli ripsari, peitevoide ja kulmakynä.
– kirjan
– liivinsuojuksia ja imetysliivit
.. ja tietenkin henkkarit ja neuvolakortin.
Voi olla, että suurinosa jää käyttämättä ja vieraiden tullessa ihailemaan vauvaa, näytän ihan jäätävältä. Sillä ei kuitenkaan oikeasti ole väliä, koska olenhan suoriutunut sitä ennen aikamoisesta tandemhypystä tuntemattomaan eli ei ihmekkään jos hiukset on vähän pystyssä vielä seuraavanakin päivänä. Haluan kuitenkin varalta pakata ylläolevat mukaan ja etukäteen ei voi tietää mitenkään vietämmekö sairaalassa aikaa yhden yön verran vai kenties yli viikon, kuulemma ensisynnyttäjiä kuitenkin tyksissä halutaan pitää kolmesta neljään päivää.
Muutenkin kaikki alkaa olla To do -listalta tehty. On pesty ja kasattu vaunut, tosin toiset pitäisi vielä kasata – meillä siis Briot tulee luultavasti lenkkikäyttöön ja säilytetään niitä lukollisessa vaunuparkissa ja Emmaljungat jäävät sitten parvekkeelle päikkärikäyttöön. Meillä ei ole hissiä ja vaikka asutaankin toisessa kerroksessa, niin ei aleta roudaamaan kyllä edes noita 20 rappusta vaunuja ees taas. Vaunujen lisäksi on pesty kaikki vauvanvaatteet, käyty vähän kaappia taas läpi ja pistetty sivuun sellaisia jotka menevät varavaatteiksi meidän vanhempien luokse.
Tänään käytiin myös shoppailemassa kaikki loput puuttuvat, kuten ristiäiskutsuihin ja joululahjoihin tarvikkeita, imetysrintsikat ja parit treenirintsikoiden malliset liivit kotikäyttöön, mulle oloasu, vauvalle peitto ja sopivampi teddyasu, imetystoppeja, vadelmanlehtiteetä (vahvistaa kohtua ja mahdollisesti myös supistuksia) ja vähän jotain muutakin. Tykkään tehdä ja hankkia etukäteen pikkuhiljaa, joten sen takia myös ristiäiskorttimatskut ja joululahjamatskut hankin. Inhoan kiirettä nimittäin ja vauvan syntymän jälkeen tulen olemaan varmaan niin vauvahuuruissa, että en saa aikaiseksi tehdä mitään järkevää. Nyt siis voin hengähtää vihdoin näidenkin asioiden osalta ja keskittyä vain odottamaan synnytyksen alkamista!
Syysmyrskyn keskeltä vähän throwbackia juhannukseen ja Hankoon! Nyt kuppi vadelmanlehtiteetä uudesta jättimukista ja sitten nukkumaan!
Karoliina