Vertaistuki

Se kun joku tietää miltä sinusta tuntuu ja mitä käyt päässä läpi. Se kun joku osaa sanoa ne oikeat sanat, elää samanlaisia hetkiä ja pohtii samoja asioita. Se kun joku ymmärtää oikeasti ja haluaa auttaa.

Vertaistuki. Olen aina osannut arvostaa sitä, antanut itsekkin sitä ja tarvinnut sitä, mutta vasta vuoden ajan sen merkitys on oikeasti ollut todella suuri. Raskausaikana halusi jakaa niitä jännityksen, pelon, ilon ja onnen tunteita, kysyä neuvoja ja apua samassa tilanteessa olevilta tai sen kokeneilta. Nyt kaipaa tukea erilaisiin asioihin ja vertaistuki on tärkeää. Helpottaa kun tietää, että joku kyllä osaa vastata kysymykseen, helpottaa tietää, että on aina joku joka auttaa.

Syksyllä koittaa hetki joka pamahti synkkänä pilvenä pään päälle sinä hetkenä kun raskaustesti näytti positiivista. Tieto siitä, että en voi jäädä vauvan kanssa kotiin äitiys- ja vanhempainvapaan jälkeen, vaan työelämä tai opiskelu odottaa syksyllä. Kotihoidontuella ja hoitolisällä ei elä, emme me ainakaan, kun Roope opiskelee. Koulun keskeyttäminen ja töihin siirtyminen ei todellakaan ole vaihtoehto, koska siinä ei olisi mitään järkeä. Opiskeleminen on kuitenkin meidän perheen parempaa hyvää tulevaisuutta varten, joten mitä pikemmin valmistuu, sen parempi. Ja Roopella pakollisia tunteja on todella vähän, eli tähänkin asti ollaan voitu viettää paljon aikaa yhdessä.

Alkuun tieto tulevasta syksystä oli raskas ottaa vastaan ja päätin sulkea sen pois mielestä, koska olihan siihen puolitoista vuotta aikaa. Nyt kuitenkin Adelina täyttää viisi kuukautta ihan pian ja päivähoitoon haku täytyy jonkun ajan päästä aloittaa. En tahdo, en oikeasti tahdo. Sydäntä särkee ja välillä tuntuu ettei saa happea. Töihin palaamisessa on tietysti hyviä puolia ja vauvat tunnetusti sopeutuu melko hyvin, Adelina on vastasyntyneestä asti totutettu eri syleihin ja ihmisiin juurikin sen takia, että hän ehkä tottuisi myös päivähoitoon paremmin. En tiedä onko siitä mitään apua tai merkitystä oikeasti.

Eri asia on kuitenkin se, että sopeudunko minä. En koe olevani valmis tähän, vastahan Adelina syntyi ja nyt jo pian on 5kk ikäinen. Rakastan arkea hänen kanssaan ja hänen kasvaessaan olisi ihana pitää loruhetket, lauluhetket, temppuradat, liikunta, askartelu jne ihan osana arkea päivisin – myös kotona. Toki se vapaapäivinä tai viikonloppuisin onnistuu, mutta haluaisin elää arjen hänen kanssaan tiiviisti. Arki on kuitenkin elämässä se mitä eletään aina ja kun mietin arkea mistä en tarvitsisi lomaa, on se aika jonka saan viettää hänen kanssaan. Tiedän kuitenkin, että töihin paluu tai opiskelemaan siirtyminen on asennekysymys ja varmasti oikeasti mäkin alun jälkeen pärjäisin. Luultavasti.

Adelina ei varmasti joutuisi olemaan hoidossa kuin muutamana päivänä ja ei yleensä edes kahdeksaa tuntia, joten hänen kannaltaan se menisi todella hyvin! Päiväkotiryhmien koot kuitenkin kasvaa kokoajan, työntekijöiden määrä ei seuraa kasvun perässä ja kiire, sekä hektisyys on läsnä. Haluammeko me totuttaa tai laittaa lapsen jo vauvana osaksi sitä kiirettä? Mutta kuitenkin päiväkodin työntekijät tekevät kaikkensa, jotta lapsilla olisi turvallinen, hyvä ja onnellinen arki hoidossa. Adelina on reipas, sinnikäs ja nopeasti oppiva vauva, joten uskoisin, että päivähoidon aloittamisen jälkeen hän oppisi paljon uutta, eikä varmasti jäisi jalkoihin. 

Asiasta juteltuani ja vertaistukea saatuani on taas vähän helpompi hengittää, mutta tämän asian takia olen ollut surullinen jo pidempään. Se ahdistus on vaikuttanut kaikkiin osa-alueisiin elämässä ja bloginkin kirjoittaminen on jäänyt. On ollut riittämätön olo, olen ollut väsynyt sosiaaliseen mediaan, paineisiin ja turhautunut siihen, etten keksi mitään järkevää vaihtoehtoa joka auttaisi syksyyn.

Osa-aikatyö ja pienet tulot vai kokopäivätyö ja rahaa säästöön? Etäopiskelu ja stressi kurssien suorittamisesta vai päiväopiskelu ja mahdollisesti kahden tunnin koulumatka päivässä? 

Karoliina