Viimeiset viikot
En voi uskoa, että mulla on meneillään viimeiset kaksi viikkoa vanhempainvapaata aka äitiyslomaa. Oikeasti!? Vastahan mä jäin hirveiden selkäkipujen ja hepatoosi epäilyn takia pois töistä ja nyt äitiyslomaa on jäljellä enää pari viikkoa. Tekisi mieli itkeä, mutta päätin nauttia tästä loppu ajasta ilman stressiä tai murhetta – tosin tänäkään aamuna en saanut enää unta, kun mietin asioita. Haluan kuitenkin antaa kaiken itsestäni Adelinalle ja vielä vähän enemmän, kuten olen tehnyt siitä illasta asti kun Adelina syntyi. Puuhailla yhdessä aamusta iltaan, tehdä mitä huvittaa, nauttia päikkäreistä ja käydä rauhassa ulkoilemassa, sillä jossain kohtaa tulee se hetki kun se ei enää ole mahdollista.
Entinen työkaverini kysyi multa, että tuntuuko tämä työhön verrattuna lomalta vai työltä. Onko päivät raskaita ja onko niiden jälkeen yhtä väsynyt kuin töiden jälkeen. Vastasin, että no ei todellakaan tunnu työltä! Ja se on totuus. Hoidin työkseni 0-3v ryhmässä lapsia ja meillä oli parhaimmillaan 16 lasta ja kaksi hoitajaa, nyt mulla on yksi lapsi. Oma lapsi. Eli siitä voi jo päätellä miltä tuntui jäädä pois töistä elämään oman vauvan kanssa. Nauroinkin kiireisimpinä päivinä töissä, että kyllä mahtaa olla melkoinen ero kun kädet riittää sille yhdelle lapselle. Ja niinhän se olikin, enkä voisi olla onnellisempi, ensinnäkin Adelinasta, mutta myös tästä vuodesta joka on opettanut mulle niin paljon itsestäni. Tavallaan voisin sanoa, että löysin itseni ja täydestä sydämestäni voin sanoa myös, että tämä on ollut tähän mennessä elämäni parhain vuosi. Niin paljon rankkoja hetkiä, kuten synnytys ja koliikkiaika, mutta niin paljon myös uskomattoman onnellisia hetkiä, jotka saa onnen kyyneleet kuristamaan kurkkua päivittäin. Kun saan halata Adelinaa heti aamusta, nähdä sen onnellisen hymyn hänen ja Roopen huulilla Roopen tullessa töistä ja kun saan kokea päivittäin miten tärkeä olen. Äitiys muutti mun elämän ja sai sille vihdoin sisällön.
Tällä hetkellä on mielessä paljon asioita, tietenkin syksyyn liittyen. Vielä vuosi sitten mietin hoitoalalla jatkamista ihan vakituisesti, vieläkin tietenkin mietin koska onhan se ala jolle olen opiskellut ja johon luonteeni sopii, mutta nyt tiedän, että mussa on myös muuta. Hoivaavan ja ehkä empaattisen persoonan lisäksi olen myös visuaalinen, tietyllä tapaa taiteellinen ja kaipaan omaakin rauhaa. Myös työelämässä. Aion nyt äitiysloman päätyttyä mennä takaisin hoitoalalle, mutta pikkuhiljaa yritän kasvattaa ammattitaitoani ja asiakaskuntaani valokuvaajana, sillä se on se mitä minä haluan tehdä. Ainakin tällä hetkellä ja uskon vahvasti, että myös tulevaisuudessa.
Tällä hetkellä siis valokuvaaminen on vielä ihan harrastus, mutta ehkä muutamien vuosien päästä saankin työskennellä täysipäiväisesti? Mulla ei ole kiire, kunhan saan harjoitella, oppia uutta ja olla onnellinen. Olenkin ottanut yhteyttä pariin valokuvaajaan jotka onnekkaina saavat tätä tehdä päivätyökseen ja olen toisen kanssa jutellutkin paljon. On hyvä kuulla ammattilaisen taustoista, alalle päätymisestä ja siinä kehittymisestä. Seuraan myös todella mielelläni ammattilaisvalokuvaajia Instagramissa, sillä heidän kuvistansa oppii aina jotain uutta. Valolla leikkiminen on yksi asia, jota haluaisin nyt opetella. Tykkään hyvin valoisista ja lämpimistä kuvista nyt kesällä, mutta ihailen myös hiukan synkempiä ja hämärämpiä kuvia, joissa on erilainen tunnelma.
Syksyn suunnitelmat on siltä osin auki, että minulla ei ole vielä työpaikkaa, eikä opiskelupaikkaa. Lokakuuhun asti voin taloudellisesti ajateltuna olla kotona, mutta en tiedä löydänkö kesken syksyä työpaikkaa, joten voi olla, että lähden työelämään takaisin jo aiemmin. Hoitopaikkaa olemme hakeneet vasta 1.9 alkaen ja osa-aikaisena, eli Adelina ei tulisi olemaan täysiä päiviä hoidossa. Roopehan opiskelee taas syyskuusta alkaen ja minulla on oikeus tehdä osa-aikaista työtä siihen asti, kun Adelina täyttää 3-vuotta. Eri asia, ottaako sitten mikään työpaikka sillä idealla, että teen vain 60% työpäivää ja sen takia haenkin ensisijaisesti vain osa-aikaisia paikkoja. Valoa vähän itseasiassa näkyy sen asian suhteen tunnelin päässä, sillä olen soittanut jo pariin paikkaan ja toisessa palaamme asiaan elokuun alussa. Siellä olisi muutama paikka, joihin he tarvitsevat 4h/pv työntekijää, eli neljätuntilaista, se sopisi mulle paremmin kuin hyvin. Adelina on niin reipas ja sosiaalinen, rakastaa muiden lasten seuraa, joten hän pärjäisi varmasti 4h + mitä työmatkoihin menisi, eli noin 5.5h päivässä hoidossa! Saisimme kuitenkin viettää kaikki iltapäivät ja illat yhdessä, eli pitäkäähän mulle peukkuja!❤️
Tarkoituksena on myös hakea taas opiskelemaan, jos taideakatemiaan on haku syksyllä. Mähän olisin voinut päästä nyt syksyllä opiskelemaan yksityiseen kouluun valokuvausta, mutta valitettavasti 3000€ ei löydy nyt ylimääräisenä.. Joten täytyy yrittää muita väyliä pitkin opiskelemaan tai sitten ihan oikeasti laittaa syksyllä jo toiminimi tai freelancer nimi (täytyy ottaa asioista vielä selvää!) pystyyn – ainut iso ongelma on se, etten tiedä mikä mun toiminimi olisi.. Karoliina Laatikainen photography? Nääh.. vaiko sittenkin? Ehdotelkaa! Tähän oikeesti haluaisin vinkkejä! Jos olisimme jo naimisissa, niin tekisin mielelläni omalla kokonimellä, mutta kun sukunimi tulee josssin vaiheessa kuitenkin muuttumaan niin onko järkeä laittaa tämänhetkistä? Olen myös miettinyt just jotain ihan erilaista, kuten Auringonkukkia photography tai vaikka Karoliina the suklaamonsteri photography. Noei vaan, mutta toi auringonkukkajuttu voisi ollakkin, mutta onko se liian Ei Henkilökohtainen..?
Nin – kuten huomaatte, mielessä on miljoona asiaa joista yritän olla stressaamatta! Hankalaa ihan todella. Inhoan sellaista epävarmuutta, kun ei ole varma mitä tapahtuu ja milloin. Uskon kuitenkin, että kaikki järjestyy, tavalla tai toisella.
Karoliina