Yksi yö jouluun!
Huomaatteko, että olen alkanut taas bloggaamaan säännöllisesti? Meillä on vihdoin ja viimein arki alkanut rullaamaan ja vauvakin nukkuu öisin jopa 6h putkeen! Jos me Roopen kanssa vaan päästäisiin ajoissa myös sänkyyn, niin saataisiin nukkua todella hyvät yöunet – mutta unirytmit on näiden viimeisten parin kuukauden takia ihan sekaisin ja nyt joulun alla on niin paljon puuhaa, että ei sänkyyn ehdi ajoissa mitenkään. Ja jos sänkyyn pääsee ajoissa, niin sitten herää aikaisin – tälläkin hetkellä kello on vähän yli viisi aamulla, kun tätä kirjoitan. Hyvin menee jokatapauksessa siis!
Tällä hetkellä mä olen hyvin innoissani. Jouluaatto on huomenna (!!!!), blogiin ja Instagramiin on tulossa muutama yhteistyö ihanien suomalaisten firmojen kanssa ja en malta odottaa, että pääsen huomenna antamaan lahjoja mun rakkaimmille. Niin ja syömään jouluruokaa! Hankoonkin lähdetään joulupäivänä Roopen perheen luokse pariksi päiväksi. Viime yö vietettiin mun isän luona ja oli jotenkin niin tutun ja turvallisen tuntuista nukkua omassa lapsuuden huoneessa ja kuunnella sateen ropinaa peltikattoon tai sitä kun juna meni ohi ja se humina kuului seinistä.
Nyt on viimeisetkin jouluaskareet tehty, leivottu vaikka ja mitä, itse graavattu lohi odottelee jääkaapissa ja viimeisetkin lahjat on paketoitu. Ollaan myös nähty melkein kaikkia meidän Lohjalaisia ystäviä, muutamat on jo joulun vietossa tai töissä, mutta ollaan tänään nähty mun muutamien läheisten sukulaisten lisäksi meidän seitsemää ystävää. On ollut ihanaa toivottaa hyvää joulua kaikille henkilökohtaisesti!❤
Nyt ollaan vihdoin mun äidin luona ja odotellaan kinkkua uunista. Hyvää yötä kaikille ja ihanaa joulua!
Karoliina