Catwalkilta arkeen -haaste

trendinsivut1.

Helmikuun Trendissä esitellyt 21 kevään catwalk-ilmiötä saivat minut asettamaan itselleni mielenkiintoisen haasteen. Aion kevään aikana toteuttaa oman versioni jokaisesta 21:stä ilmiöstä. Voi olla, että joihinkin asuihin sulautuu useampikin ilmiö, ja loppupään erikoisemmissa ilmiöissä sallittakoon asuilleni höllemmät yhtäläisyyden kriteerit… Kovin paljon enempää en ole ehtinyt tavoitettani miettiä, mutta toteuttaakseni näitä asuja, en saa hankkia mitään uutta. Haluan maksimoida nykyisen vaatevalioimani käytettävyyden ja löytää edes jollekin vaatekappaleelle uudenlaisen käyttötavan.

Pyrin mahdollisimman ekologiseen kuluttamiseen muutenkin, mutta en varsinaisesti voi kehuskella itseäni tässä asiassa. Hankin jatkuvasti uusia vaatteita kirppareilta ja second hand-myymälöistä, vaikka ne eivät ole millään lailla välttämättömiä. En kuitenkaan muista, koska olisin ostanut viimeksi jotakin uutena suoraan kaupasta (alusvaatteita lukuun ottamatta). Kun ostan kirpparilta yhden uuden tuotteen, yksi on laitettava vaatekaapista kiertoon. Sama toki pätee oli ostoksia kuinka monta tahansa.

Nautin muoti- ja naistenlehtien selailusta ja haen niistä jatkuvasti jonkinlaista inspiraatiota pukeutumiseeni. En ole kuitenkaan koskaan aiemmin tietoisesti kopioinut mitään ideaa, neuvoa tai tyyliä. Olen joskus ajatellut, että niin tekevät vain ne, joilla ei ole rohkeutta pukeutua oman päänsä mukaisesti. Myönnän olleeni väärässä, ja hihkun innosta ryhtyessäni tähän leikkiin.

trendinsivut2.jpg

 

 

muoti trendit trendit ajattelin-tanaan