Matkavalmisteluja: lukemista

Olen jollain tapaa hyvin rutinoitunut matkaaja, enkä yleensä tee kuin pakollisia matkavalmisteluja. Toisin sanoen hankin matkaliput, tarkistan, että passi on voimassa ja juuri ennen lähtöä pakkaan kasiin välttämättömimmät vaatteet ja tavarat.

Nyt on kuitenkin toisin. Aloitin matkavarusteiden pohdinnan jo kuukautta ennen matkaa. Nyt lähtöön on enää 12 päivää ja voisin pikkuhiljaa tehdä päätöksiä pakattavista asioista. Olen lähdössä New Yorkiin kuukaudeksi hengailemaan.

Tänään mietin erityisesti matkalukemisia. Olen viime aikona lukenut vain englanninkielisiä kirjoja (joista suurin osa sijoittui New Yorkiin), mutta ajattelin ottaa matkalle lähinnä kotikielistä kirjallisuutta.  Haluan varata luettavaa esimerkiksi lentomatkoille sekä omiin rauhallisiin hetkiin kahvi- ja teekupposten äärellä. Minulla on aina ollut reissuilla mukana jotakin luettavaa, mutta usen lukeminen on jäänyt vähälle, sillä seurustelu, hetkessä eläminen ja vaihteleva ympäristö on vienyt kaiken huomion ja energian. Tosin nyt olen lähdössä suht pitkälle lomalle ilman suunniteltua seuraa, joten kai se on kiva kun on luettavaa mukana. Arkena kotosalla luen muutaman kirjan kuukaudessa. Kuinkakohan paljon luettaava olisi kohtuullista roudata mukaan?

Haluaisin koota näistä kirjoista jonkin hyvän setin:

  • Herman Hesse: Siddhartha
  • Herman Hessa: Kulkija
  • Dalailama: Maailmankaikkeus atomissa
  • Candace Bushnell: Hissillä huipulle
  • Candace Bushnell: 4 Blonds (huom. englanniksi. Tätä kirjaa ei varmaankaan tarvitsisi kuljettaa matkalta takaisin kotiin, vaan sen voisi vaikka lahjoittaa hostellin kirjahyllyyn…)

hesse.jpg

Listassa on havaittavissa kahteen hyvin erilaiseen tarpeeseen vastaavia kirjoja. Modernit, nuoret Manhattanilla seikkailevat naiset ja buddhalaisen elämänfilosofian sekä tieteen ja uskonnon vuoropuhelu on varmaan molemmat hyviä valintoja.

buschnell.jpg

kulttuuri kirjat ajattelin-tanaan matkat