Varsin kankainen unelma

Viime päivinä katseeni on vanginnut kaikenlaiset kukkakankaat, kevättä odotellessa siis… Ehdottomasti näyttävintä on yllätyksekseni ollut Seppälän näyteikkunoissa. Heillä on todella hyvännäköisiä tuotteita raikkaalla kukkaprintillä, sekä mustalla että valkoisella pohjalla. (Tuotekuvat seppälän nettisivulta)

seppala4.jpg

seppala1.jpgseppala3.jpg

Mutta mikä se varsinaisesti on, mihin vaatteessa ihastuu? Varsinkin tällaisessa tapauksessa, jossa en ole ollut vaatteen kanssa kosketuksessa, enkä voi vedota sen tuntuun, materiaaliin tai muuhun vastaavaan. Mihin uuden vaatteen tai tyylin haluaminen perustuu?

Olen visuaalinen ihminen, ja arvostan kauniita asioita.  Mutta miksi unelmoin niin paljon kauniiden vaatteiden omistamisesta ja käyttämisestä? 

Pidän tyyleillä. väreillä ja muodoilla leikkimisestä sekä pukeutumisessa että sisustamisessa. Mutta riittääkö se perusteluksi?

Luen mielelläni muotilehtiä, mutta en ole koskaan varsinaisesti seurannut muotia. En voi väittää, etteikö trendit vaikuittaisi mitenkään pukeutumiseeni, mutta en ole koskaan halunnut mitään vaatetta sen takia, että se olisi muotia. Ennemmin olen huomannut välttelevän sellaisia muotivillityksiä, joita tulee koko ajan kadulla vastaan.

Pikkuhiljaa alan tunnistaa enemmän tilanteita, joissa yritän pukeutumisellani joko erottua massasta tai sulautua siihen. Huomaan tilanteen ja fiiliksen mukaan korostavani erilaisia puolia itsestäni ja erilaisia rooleja. En sinäänsä pukeudu kuin itseäni varten, mutta kiinnitän kyllä huomiota muiden reaktioihin. En myöskään koe peittelevän millään vaatteilla itseäni ja esittää olevan jotain kuuta kuin olen.

En halua uuttaa tavaraa siksi, että ostaminen itsessään tuottaisi mielihyvää. Ennemmin olen tyytyväinen, kun saan vähennettyä kodin tavaramäärää. Silti ajatus kukkakankaisesta puvusta on kasvanut pienen unelman mittakaavaan.

Kai se unelma sitten liittyy mielikuvaan aurinkoisesta kevätpäivästä, jona kävelisin kuivalla asvaltilla kukkapuku päälläni. Tässä mielikuvassa olen hyvällä tuulella, hymyilen vastaantulijoille ja he hymyilevät takaisin. Tunnen olevani rohkea, ennakkoluuloton ja kokeilunhaluinen kaupunkilaisseikkailija.

Entä tuleeko tällaisista unelmista totta? Ehkä tulee, ehkä ei. Olen ostanut UFF:lta vanhan kukkaverhon, mutta niin kauan kuin asu on ompelematta, en tiedä tuliko rohkea seikkailija kaupanpäällisenä.  Joka tapauksessa pelkkä unelmointikin tuo nyt hymyn kasvoille.

kukkakangas2.jpg

kukkakangas1.jpg

 

Muoti Ajattelin tänään Trendit

Muuntautumiskykyinen kaulakoru

Toisin sanoen leikkiä ja improvisaatiota siivouksen ohella…

kaikki.kaulakorut.jpg

Monessa blogissa ja omassa kodissa on tullut vastaan tarve taas siivota vaatekaappia. Varsinaiseen vaatekaappiurakkaan en vielä ole ryhtynyt, mutta esimerkiksi pieni kylppäriremontti valmistui eilen. Menin sitten lupaamaan poikaystävälle, etteivät kaulakoruni jatkossa vie kaikkea naulakkotilaa kylppärissä. Niimpä koruille piti järjestää oma paikka vaatekaapin kyljestä… Niitä kun on melkoinen määrä, ja teen niitä miellelläni lisää koko ajan.

Koruja järjestellessä tajusin, etten ole käyttänyt pitkään aikaan yhtä itse tekemääni korua, josta en kuitenkaan malta luopua. Päätin sovitella sitä saman tien.

Tällaisesta korusta on kyse: noin kasi vuotta sitten huovuttamani koru, johon olen ommellut pitsiä, nappeja, helmiä, pajletteja, peilinpalan yms:vaalea.huopakoru.matolla.jpg

Ensiksi laiton korun kaulaan sen alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan, kas näin:

vaalea.huopakoru1jpg

Sen jälkeen kokeilin korua tiukemmalle solmittuna, ja se näytti tältä:

vaalea.huopakoru2.jpg

Sitten muistin, että minun oli tarkoitus kerran käyttää kaulakorua myös vyönä:

vaalea.huopakoru3.jpg

Sen jälkeen kokeilin korua päähän ikäänkuin kruunuksi, enkä malta odottaa, että saan oikeasti käyttää sitä joissakin juhlissa:

vaalea.huopakoru4.jpg

Hetken mielijohteesta sidoin korun nilkan ympärille:

vaalea.huopakoru6.jpg

Sitten palasin takaisin realistisempiin kokeiluihin, ja laitoin korun olkapäälle:

vaalea.huopakoru5.jpg

 Viimeisenä kokeilin korua vielä niskan puolella:

vaalea.huopakoru7.jpg

Nyt kun vain pääsisi ihmisten ilmoille toteuttamaan näitä parempien asujen kanssa, eikä vain siivousvaatteissa… Esimerkiksi viimeistä tapaa haluaisin kokeilla avoselkäisen mekon kanssa.

Että tämmöinen siivouspäivä tällä kertaa!

 

Muoti Ajattelin tänään Trendit