Tilkkuhameet
Tämä on toinen blogipostaus, joka liittyy haasteeseeni kevään trendeistä. Tämän päivän asu ja toinen hiukan vanhempi kuva kuuluvat trendiin numero 5, kollaasit. Kevät on kai virallisesti muuttunut kesäksi, mutta lisää postauksia on vielä tulossa… Olen toteuttanut asuja haasteen mukaan runsaasti, mutta kuvasaldo on toistaiseksi todella heikko…
Kuvan hameen olen tehnyt kirpparilta ja kotoa löytyneistä tilkuista ja vanhasata tyynyliinasta. Tilkut on ommeltu alushameeseen, jonka olen saanut ilmaiseksi kierrätyskeskuksesta. Sen lisäksi hameessa on vielä pätkä tukevaa kuminauhaa. Ostin samoihin aikoihin kirpparilta tuon olkaimettoman topin, ja ajattelin ensin ommella näistä kokonaisen mekon. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että pidin ylä- ja alaosat irrallisina. Hametta olen käyttänyt usein myös yksinkertaisten, hilltympien paitojen kanssa. Asussa on mukana kaverilta lainattu koru ja vagabondin ballerinat, jotka ostin kirpparilta käyttämättöminä, muistaakseni kahdella eurolla…
Tämän päivän asu on väreiltään samaa Helsingin taivaan kanssa:
Tämän hameen olen tehnyt kirpputoreilta löytyneistä kravaateista, ehkä vuonna 2009. Sain idean hameeseen eräästä sarjakuvapiirroksesta ja aloin heti keräillä kivoja kravaatteja. Pian tuntui siltä, että 90% kravaateista on todella rumia ja mauttomia. Luovuin tavoitteestani kerätä saman sävyisiä ja kuniita kravaatteja, ja yritin käyttää sen sijaan hyödykseni kravaattien rumuutta. Kun pyörittelin käsissäni esimerkiksi kravaattia, jonka printti muodostuu valkosipuleista ja banaaneista, mietin mitä suunnittelija on halunnut niillä ilmaista…
Ompelin kravaatit mustaan resoriin symmetrisesti, jotta hameen voi pukea päälle miten päin tahansa. Yritin laittaa kravaatit jonkinlaisen värijärjestykseen ja nyt voin esimerkiksi valita edestä katsottuna vain sinertäviä kravaatteja näkösälle. Muutaman kerran olen käyttänyt hametta myös nurinpäin, niin että saumat korostuvat ja antavat asulle erilaisen säväyksen…
Hameen lisäksi päällä valkoinen, hihaton kauluspaita, harmaa, jokapaikan turvaneule ja rannekorut UFF:lta, vyö Mekkomania-vintagekaupasta ja converset New Yorkista vuodelta 2006…