Yhden Ally McBeal -jakson mittainen käsityö
Lainasin viime viikolla kirjastosta Ally mcBeal:n ensimmäisen tuotantokauden. Ah, miten nostalgista! Olin ala-asteella, kun sarja tuli telkkarista ja katsoin sitä isosiskoni kanssa. Jotenkin muistan vielä, että sarja tuli aina tiistaisin. Sitä enne tulivat Dharma & Grag ja Kolmas kivi auringosta.
Kolmas kivi auringosta oli ehkä itselleni ”sopivinta” katsottavaa, mutta Ally McBeal tuntui tärkeimmältä, sillä sen siskonikin katsoi aina. Luulen etten muuten olisikaan piitannut sarjasta yhtä paljon…
Eilen, kun illalla tulin kotiin, katsoin taas yhden jalkson. Jakson aikana suunnittelin ja valmistin uuden kaluskaulakorun.
Olen kauan sitten saanut jostain käsiini vanhan Marimekon Jokapoikapaidan. Paidan miehustassa ja hihoissa on valkoisia maalitahroja, mutta kangas itsessään on hyväkuntoinen eikä kulunut. Olen odottanut, että saisin hyödyntää jäljelläolevan, siistin kankaan jotenkin. Jo jonkin aikaa sitten olen ratkonut kauluksen irti paidasta, mutta vasta eilen iski inspiraatio ryhtyä tuumasta toimeen. Sommittelin kaulukseen pieniä helmiä, jotka olen purkanut yhdestä vahasta trikoopaidasta.
Nyt kaulus roikkuu vahassa henkarissa apinoiden seurassa ja odottaa malttamattomana pääsemistä käyttöön!