Yhden illan käsityö
Olen taas hukannut yhden hattuni, joten päätin neuloa itse uuden. Aloitin valitsemalla langan kotoa löytyvästä valikoimasta ja vasta sen jälkeen mietin mallia. Olen haaveillut jo jonkun aikaa turbaanista, mutta olin ajatellut tehdä sen ompelemalla. En ole kovin taitava neulomaan, joten päätin etsiä mitä tahansa helppoa neulottua hattua Suuri Käsityö -lehdestä. Sopiva malli ja ohje löytyivät jo ensimmäisen käteeni ottaman lehden ensimmäiseltä sivulta! (Suuri Käsityö -lehti 9/2012) Pohjimmiltaan malli on yksinkertainen, pitkä ja kapea kaitale, jossa on neulottu vuorotellen 2 silmukkaa oikein, kaksi nurin. Lopuksi kaitale on aseteltu edestä ristiin ja ommeltu saumakohdista kiinni hatuksi. Käytin 100% villalankaa, joka sopii koon 6,5-7 puikoille. En tainnut lukea turbaanin ohjetta niin huolella, että olisin tarkistanut mitä siihen suositeltiin… Sovelsin ohjetta myös siinä kohden, että yhdistin siihen paikoitellen virkkausta.
Hattu syntyi lähinnä lattialla istuskellen ja Anna Puu:ta kuunnellen. Parisuhteeni on vastikään päättynyt ja neulominen sekä musiikin kuuntelu teki hyvää. Antaudun -levyllä lähes jokainen kapple antoi hyvällä tavalla tilaa omien tunteiden peilailulle. Hyvät muistot vahvistuivat niin, että niiden kauneus voi säilyä, vaikka tilanne onkin nyt toinen. Levyn rauhallinen ja lempeä yleisvire tuntui turvalliselta, ja muutamat nopeammat raidat saivat katseen kääntymään tulevaisuuteen. Jollain tavalla tulevaisuuteen suuntaaminen muuttui taas astetta valoisammaksi.
Päivän muihin puuhiin kuului ulkoilua koiran kanssa ja kirjan lukemista teekupin äärellä. Halusin jatkaa pukeutumista tähän harmaaseen mekkoon, mutta muuten asun kanssa oli turha koreilla. Tärkeintä oli käytännöllisyys. Puin siis villapaidan pariksi äitini vanhat, löysät farkut. Farkut ovat saaneet joskus vuosia sitten uuden vihertävän sävyn, mutta kunnon Levisten tapaan ne ovat säilyneet hyvin. Suurimman osan päivästä sipsuttelin kotona villasukissa, mutta kaulakoru tuntui tärkeältä lisältä yksinkertaiseen, rentoon asuun.
