Arkea se vain on

Ainakin MinEna ja Emmi kirjoittivat lokakuussa keinoista, joiden avulla lapsiperhe selviää arjesta. Näitä on aina tosi mukava lukea. Moni keino on toki yleisesti käytössä, mutta vanhemmat ovat myös ihanan luovia pikkulapsielämää pyörittäessään. Hyvä te kaikki!

Meillä haasteita eloon tuo muutama seikka:

– Perheessä on tosi eri-ikäisiä lapsia: taaperosta esiteiniin. Jokaisen arki on rytmiltään hieman erilaista.
– Vanhemmat tekevät töitä välillä erikoisina vuorokaudenaikoina ja matkustavat toisinaan työnsä puolesta.
– Meillä ei ole juurikaan hoitoapuja.

Silti arki pyörii mielestäni nykyään ihan sujuvasti. En sano, että helposti, koska välillä mennään ihan maitohapoillakin, jos sattuu jotain erikoisempaa tai jos samaan päivään/viikkoon kasaantuu erityisen paljon kamaa. Ja tietenkin kaikki on kovin suhteellista. Se, mikä nyt tuntuu ”ihan sujuvalta”, ei esimerkiksi yhden lapsen vanhempana olisi tuntunut edes mahdolliselta. Samoin kahden pienen lapsen kanssa arki oli välillä jotenkin todella työlästä, kun taas nyt päivät soljuvat pääasiassa ihan kivasti, vaikka lapsia on kolme.

Myös vanhempien työt vaikuttavat todistettavasti aika paljon siihen, miten helppo arkea on organisoida. Meillä on ehtinyt olla puolison kanssa useampia erilaisia työpaikkoja ja työnkuvia sinä aikana, kun meillä on ollut lapsia. Pakko myöntää, että ma-pe toimistotyöaika on sopinut kaikkein parhaiten lapsiperhearjen pyörittämiseen etenkin niin kauan kun perheessä on ollut harrastusikäisiä ja koululaisia.

Tässä töiden ja perheen muodostamassa sirkuksessa on tällä hetkellä käynnissä niin monta vauhdikasta ohjelmanumeroa, että välillä langat meinaavat oikeasti pudota käsistä. Silloin ei auta mennä paniikkiin. Minäkin olen oppinut nauramaan tilanteille, joissa kaikki vaan suistuu kaaokseen ilman että mahdan mitään. Näitähän sattuu.

Joka tapauksessa muutamat jutut helpottavat arkeamme kummasti:

1. Aikataulut

Jaettu ja kaikkiin älypuhelimiin synkattu Google-kalenteri. Lisäksi perheen niille jäsenille, jotka eivät älypuhelinta käytä, samat jutut keittiön seinällä paperisessa kuuden sarakkeen perhekalenterissa. Näihin merkataan kaikki menot, harrastukset, aikataulutetut jutut ja poikkeavat työajat. Aikuisten työasiat ovat tietenkin työpaikkojen sähköisissä kalentereissa, jotka nekin on synkattu puhelimiin. 

2. Lippulaput

Eteisen seinistä yksi on kokonaan ilmoitustaulua. Siihen kiinnitetään jokikinen koulusta, päiväkodista ja harrastuksista tuleva lippulappunen. Ja niitähän tulee! Huolimatta sähköisistä palveluista (omassa käytössämme ovat ainakin Helmi, Wilma, Tenavanetti ja Osallistujat.com) noita aanelosia ja aaviitosia piisaa seinän täydeltä aina vain.

3. Laskut

Seinällä roikkuu klassinen taskukalenteri, johon keräämme kaikki vielä paperisena kotiin tulevat laskut. Mahdollisimman moni tulee verkkopankkiin. Meillä molemmilla aikuisilla on omat tilimme, mutta lisäksi on myös yhteinen tili, jonne kumpikin laittaa tuloistaan tietyn summan (joka on palkasta laskettu prosenttiosuus) kuussa ja jolta sitten menee paitsi lainojen lyhennykset, myös kaikki perheen yhteiset maksut ja laskut. Niitä on, anteeksi maalaisuuteni, aivan helvetisti.

4. Ruokaostokset

Ruokakaupassa käydään kahdesti viikossa. Kahdesti lähinnä vain sen vuoksi, että sekä minusta että puolisosta on rentouttavaa mennä ruokaostoksille isoon markettiin ihan yksin. Emme siis todellakaan ole niitä perheitä, jotka purjehtivat Prisman käytävillä koko joukon voimin. Toki lapset ovat joskus olosuhteiden pakosta mukana (joskus yksi, joskus kaikki), ja he ovat kyllä ihan kivoja kauppakavereita, ei siinä mitään. Meidän mielestämme vaan sinne ostoksille on ihan turhaa raahata koko jengiä. Jos lapsia kaupassa onkin mukana, niin aivan takuuvarmasti ainakin toinen vanhemmista on silloin vapautettuna joihinkin ihan muihin hommiin.

Emme juuri harrasta ruokalistoja. Sitä syödään, mitä kaapeissa on, ja yleensä sieltä löytyy perusainekset ainakin pariin eri lämpimään ateriaan ja salaattiin ynnä tietenkin aamu-, väli- ja iltapaloihin. Kauppalistat laaditaan perussabluunan pohjalle ja sitten vähän fiiliksen mukaan varioidaan jos on varaa, intoa tai aikaa. (Yleensä puolen viikon ruokaostoksiin on käytettävissä noin 45 minuuttia, jonka jälkeen täytyy olla jo jossain toisaalla.)

Sanomattakin on selvää, että kauppalista mukailee lähihypermarkettimme hyllyjärjestystä. Itse asiassa koko listaa ei useimmiten edes tarvittaisi. Jos toinen meistä aikuisista kysyy, mitä tuodaan kaupasta ja toinen sanoo, että ”kaikki perushommat”, niin molemmat tietävät, mitä sillä tarkoitetaan. Toki setti elää sen mukaan, mitä hedelmiä, kasviksia, leipiä ja jugurtteja kullakin kerralla tarttuu kyytiin. Ja sen mukaan, ostetaanko jauhelihaa, kanaa ja pinaattilättyjä vai possua, lohta ja kasvishernekeittoa. Ruoat valmistetaan perusraaka-aineista mahdollisimman monipuolisesti ja tarjoillaan lautasmallia mukailevina kokonaisuuksina. Emme tässä elämänvaiheessa oikeastaan ”harrasta” ruoanlaittoa. Arkisin ei ehdi ja viikonloppuisin ei jaksa. Hifistelyksi laskettakoon se, että minä innostun joskus kokkailemaan runsaita ja värikkäitä keittoja, joita varten täytyy pestä ja kuoria paljon erilaisia vihanneksia – ja mies välillä duunaa lasten kanssa pitsaa tai leipoo jotakin.

Huom! Eväät!

Koska meillä on harrastavia lapsia, täytyy kotoa löytyä aina mukaan otettavia peruseväitä, jotka tarvittaessa säilyvät esim. koulurepussa aikaisesta aamusta alkuiltaan saakka. Hyviä ovat mm. vauvojen tuubisoseet/smoothiet, joita meillä vetää lapsista jokainen, erilaiset täysjyvävälipalakeksit ja mysli- tai raakapatukat, riisikakut, pillijuomat, joissa ei ole lisättyä sokeria, erilaiset pähkinät ja kuivatut hedelmät sekä tietenkin eväiden kruunaamaton kunkku, banaani.

Banaaneja varten meillä on näppäriä säilytyskuoria. Tämä tuote äänestettiin muistaakseni jonakin vuonna ”vuoden turhakkeeksi”. Vähänpä tiesivät! Banaani, joka todellakin on eväiden aatelistoa sekä täyttävyytensä että ravinteikkuutensa puolesta, menee luonnollisesti kuljetusolosuhteissa aivan muusiksi. Mutta eipä mene säilytyskotelossa! Paras keksintö ikinä!

Banaanikoteloiden lisäksi jokaisella lapsella on tilava eväsrasia, joka pakataan useimpina iltoina valmiiksi odottamaan seuraavaa päivää.

5. Rytmi

Aamuisin nukutaan mahdollisimman pitkään ja iltaisin mennään nukkumaan mahdollisimman hyvissä ajoin. Tämän periaatteen ympärille rakennamme perheemme päivärytmin. Käytännössä meillä ovat lapset sängyssä arkisin kello 20.30. Esikoinen saattaa lueskella vielä jonkin aikaa, muut ovat yleensä vartissa unessa. Aamulla herätys on pääsääntöisesti kello 6.30. Esikoinen saa nukkua pidempään, jos menee yhdeksään tai kymmeneen. Illalla laitetaan kaikki vaatteet ja kamat valmiiksi. Jos on jotakin erityistä muistamista (päiväkoti + koulu + harrastukset on sellainen yhdistelmä, että  erityisjuttuja kyllä piisaa), asia on merkattu hälytyksen kera kalenteriin. Silti aina joskus jotakin unohtuu. Sitä ei vain voi välttää.

Kouluikäiset syövät aamupuuron kotona. Se voi mainiosti olla edellisenä iltana kuopukselle keitettyä, jääkaapissa yön yli säilynyttä ja uudelleen lämmitettyä. Ei tarvitse keittää joka aamu uutta. Ennen muinoin, kun työrytmimme olivat vähän erilaiset, söimme aamiaista poikkeuksetta kotona koko porukka. Tällä hetkellä ainoa realistinen vaihtoehto on viedä päiväkotilainen päiväkotiin puurolle.

Käytämme puolison kanssa kaikki mahdolliset työelämän joustot hyväksemme. (Olemme kyllä vastapainoksi myös itse melko joustava työntekijöitä – hommia tulee otettua kotiin mukaan. Tästä ehkä oma postauksensa joku kerta.) Siis liukumat, työaikapankit ja etätyömahdollisuudet ovat säännöllisesti käytössä ja 80 prosentin työaikaakin olemme molemmat tehneet jossain vaiheessa.

Arki-iltapäivät ja illat ovat aika vauhdikkaita. Meillä vain isommat lapset harrastavat, eikä heilläkään ole kuin kaksi harrastusta per nenä. Silti harrastuskertoja kertyy viikossa kuusi 1-2 tunnin settiä. (Arkiviikolla on yksi vapaailta ja myös viikonloput ovat harrastuksista vapaita, joten nuo kuusi kertaa keskittyvät neljään iltaan.) Osaan täytyy lapsia kuskata, jotkut jutut hoituvat esikoiselta jo itsekseen kävellen, pyörällä tai bussilla. Kimppakyytijärjestelyitä käytetään harrastuskavereiden vanhempien kanssa. Suosittelen, se on joka perheen etu!

Koska lapset haluavat harrastaa, heidän kanssaan on sovittu tietyistä pelisäännöistä. (Kun homman nimi on kaikille selvä, vähenevät väännöt, säädöt ja riidat ainakin puoleen.) Kun tullaan koulusta, tehdään läksyt. Sen jälkeen voi olla kavereiden kanssa tai puuhata jotakin muuta ennen lähtöä. Jos taas lapsi menee harrastukseen suoraan koulusta, täytyy läksyt tehdä joko harrastuspaikalla treenien alkamista odotellessa tai sitten heti kotiin tultua. Sen jälkeen voi olla kavereiden kanssa tai puuhata jotakin muuta. Läksyistä ja kokeisiin lukemisesta ei tingitä.

Eikä aterioista. Kotona (tai lapsen mukana harrastukseen mennessä) täytyy olla aina järkevää välipalaa. Lämmin iltaruoka syödään harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta joko ennen harrastushommia tai heti niiden jälkeen.

Kun ruokahuolto pelaa, unta tulee riittävästi ja aikaa jää myös pelkälle oleskelulle, on arjen rytmi minusta kohdallaan.

* * *

Varmaan meillä on käytössä paljon muitakin arkea helpottavia juttuja. Välillä tuntuu, ettei arki muuta olekaan kuin erilaisia kikkakolmosia jatkuvassa jonossa sen takaamiseksi, että hommat sujuisivat. Rento asenne on paras apu. Ja tietenkin myös hyvä suunnittelu, organisointi ja yleinen tehokkuus. …jonka vastapainoksi täytyy muistaa huilata, relata ja chillata, koska jos sellaisille asioille ei budjetoi aikaa, ei jaksa suunnitella, organisoida eikä olla tehokas hetkeäkään.

Monia on varmastikin puhutellut Meidän Perhe -lehden taannoinen juliste, jonka sanoma kuului: ”Sinun arkesi on jonkun lapsuus.” Yritän itsekin pitää tuon tosiasian mielessäni. Vauhdikas arki on ihan ok juttu kunhan sen seurana on riittävästi rauhallisia päiviä, hiljaisia hetkiä, vapaata leikkiä, perheen yhdessäoloa ja vähän sitä kuuluisaa tylsyyttäkin. (Tosin meidän lapset ovat kaikki olleet sen verran mielikuvituksekkaita ja nokkelia keksimään kivaa puuhaa, että montaa kertaa en ole heidän suustaan kuullut valitusta tylsyydestä.) Tärkeintä on se, että perheessä, arjen keskellä, elää tyytyväisen ja tasapainoisen oloisia ihmisiä. Ja toisinaan, kun tyytyväisyydestä ja tasapainoisuudesta ei ole tietoakaan, perheeltä täytyisi löytyä keinoja tilanteen korjaamiseksi. 

Tykkään myös ajatella niin, että tämä arki, jota elämme, ei ole minun arkeani tai meidän vanhempien arkea. Haluan rakentaa elämää niin, että tämä on koko perheen arkea ja jokaisella on siinä tilaa ja sananvaltaa.

No, silti täytyy myös muistaa, että tämä meidän arkemme on, paitsi eräiden lapsuus, myös meidän vanhempien ainutkertaista, ikiomaa elämää. Ei tule mitään muuta. Lapset ovat pieniä vain hetken aikaa, mutta he ovat meidän lapsiamme ja elävät täällä meidän kanssamme noin 18 vuotta per tyyppi. Koska meillä on tuota jälkikasvua vähän isommilla ikäeroilla, niin kyllähän tässä tovi vierähtää näissä tämänhetkisissä merkeissä. Arkeen on siis ihan, ihan pakko saada mahtumaan myös omia, itselle tärkeitä juttuja. Ei voi ajatella, että eläisi neljännesvuosisadan vain lasten ehdoilla. Omasta ajasta, omista harrastuksista ja ylipäänsä oman tilan ja identiteetin säilyttämisestä lapsiperhearjessa olen kirjoittanut aikaisemminkin.

 

p.s. Ai niin, kotityöt! Tuo yleinen arjen kompastuskivi.

Meillä ei kotitöistä kinata eikä riidellä. Eikä niitä ole aikataulutettu viikkoon oikeastaan mitenkään. Tiskikone pyörii 1-2 kertaa vuorokaudessa ja sen täyttää ja tyhjentää se vanhemmista, joka ennättää. Pyykkiä pestään 2-4 kertaa viikossa. Usein minä lykkään pyykit koneeseen ja mies ripustaa ne kuivumaan. Keittiö ja eteinen imuroidaan siinä muiden hommien lomassa yleensä pari kolme kertaa viikossa. Se imuroi, jolla sattuu olemaan sopiva kymmenen minuutin hetki. Lauantaina tai sunnuntaina siivoillaan muuten sen mukaan, mitä jaksetaan ja joudetaan. Harvemmin koko taloa kerralla, sellaiseen urakkaan ryhdytään yleensä vain juhlien alla ja jouluna. Isot lapset siivoavat huoneensa itse. Tämä kuuluu viikkorahan ehtoihin. 

Kotityöt yksinkertaisesti hoidetaan kaiken muun elämän sivussa. Not a big deal. Koska olemme miehen kanssa molemmat olleet pidempiä aikoja kotona hoitamassa lapsia ja tiedämme, miten helposti huusholli valahtaa totaaliseen sekasortoon, osaamme kumpikin pienillä aktiivisilla toimilla pitää huolen siitä, ettei niin käy. Kehotuksia tai patistamisia ei tarvita. Ei meillä ole koskaan mitenkään erityisen siistiä, mutta perushommat hoituvat mielestäni kiitettävän helposti.

Vielä viime talvena normaaleja, arkisia kotitöitä suurempi ongelma oli se, että kamaa oli meillä yksinkertaisesti liikaa, eivätkä kaikki perheenjäsenet olleet oikein motivoituneita huolehtimaan tavaroita käytön jälkeen oikeille paikoilleen. Ilokseni voin todeta, että edistystä on tapahtunut ja olen onnistunut melko hyvin toimenpiteissä, joita tuolloin suunnittelin. Hyvä minä!