Aikalahjat

Joskus eteen avautuu yllättävä, vapaa, aikatauluttamaton, suunnitelmaton aikalahja. Toisinaan sellainen suorastaan putoaa nenän eteen, kuten minulle tänään.

Olin aamulla jo seitsemän jälkeen liikenteessä, matkalla  kahdeksalta alkavaan tapaamiseen. En ollut ennättänyt kauaksikaan kotoa, kun sain puhelun ja tapaaminen peruuntui. Refleksinomaisesti käännyin kannoillani palatakseni kotiin. Ennättäisin sittenkin juoda kahvia, syödä aamiaista, meikata ja harjata hiukseni. Jutella lasten kanssa ja vahtia heidän hampaidenpesuaan.

Mutta sitten tajusin, että enhän minä enää ole sellainen nainen, joka tekisi niin. En ole mikään arkiaamujen puuttuva lenkki. Hommat kotona sujuvat kyllä.

Hetkisen verran ajattelin, että menen suoraan töihin. Ehtisin työstää tunnin verran rauhassa hankalassa vaiheessa olevaa projektia.

Mutta olenko minä oikeastaan semmoinenkaan nainen? Joskus ehkä olen, mutta tänään en ollut. Tänään ajoin bussilla keskustaan ja kävelin kädet taskussa lempikahvilaani aamiaiselle.

Istuskelin nyrkki poskella ja katselin ikkunasta katujen aamuvilinää. Rentouduin ja hengitin.

Ei siihen, että kykenee rauhoittumaan, rentoutumaan ja huomioimaan omat tunteensa ja tarpeensa, vaadita usein kuin vähän tyhjää, hiljaista aikaa. Mutta toisaalta juuri siitä on tässä elämänvaiheessa usein suurin pula.

Ottakaa vastaan yllättävät aikalahjat.