Oma aika

Puutalobaby-blogin erään kirjoituksen kommenteissa kysyttiin bloggaajan omasta ajasta perhe-elämän keskellä. Jäin pohtimaan omaa tilannettani.

Tunnen paljon äitejä ja isiä, joilla ei ole vuosiin ollut niin suurta tarvetta ”omaan aikaan” että olisivat esimerkiksi olleet yötä erossa perheestään tai vanhemmat keskenään erossa lapsista. Pienemmät pyrähdykset ulkomaailmaan tuntuvat riittävän.

Kesäviikonloppuna vanhan kotikaupungin kahvilan terassilla yksin nautittu kahvikupillinen ja rauhassa luettu lehti lisäsivät vanhemmuuskapasiteettiani ainakin 85 prosenttia.

Itse olen vähän eri maata ja oma aika sekä tila ovat tärkeitä. Koska meillä ei kuitenkaan ole juuri hoitoapuverkostoja tässä lähellä ja puolison työtkin ovat vieneet häntä usein kotoa pois, mitään säännöllistä mahdollisuutta omiin yön-yli-menoihin ei ole ollut. Silti nopeasti laskettuna lapsemme ovat noin 2-4 kertaa vuodessa isovanhempien hoivissa joko heillä, tai jos me miehen kanssa lähdemme reissuun, niin usein myös meillä kotona. Isommat saattavat olla koulujen loma-aikoina mummolassa vajaan viikonkin. Pienten kanssa olemme noudattaneet melko tarkasti ”ikävuosisääntöä” eli yöhoidossa voi olla ikäänsä vastaavan määrän öitä. Poikkeuksena se, että kaikki ovat kyllä tainneet olla yhden yön isovanhempien hoidettavana jo 7-10 kuukauden iässä.

Tämähän on tosi lapsikohtaistakin. Esikoinen oli yökylässä useamman yön vasta vähän isompana, kun taas seuraavat pääsivät sisarustensa siivellä mummoloihin sekä nuorempina että nopeammin pidemmäksi aikaa. Näinhän se usein menee. Toisaalta yksi lapsista oli pienenä erityisen kiinni minussa eikä esimerkiksi huolinut lainkaan tuttipulloa. Rintamaidollamentiin pitkälti päälle puolivuotiaaksi eikä hän vielä vuoden iässäkään rauhoittunut kovin helposti muiden kuin minun kanssani. Sanomattakin on selvää, etten silloin voinut olla hänestä kovin pitkiä aikoja erossa. Yksi heistä taas on ollut sen verran herkästi ikävöivää sorttia, että vielä isompanakin pari kolme yötä erossa vanhemmista on riittävä määrä.

Olemme yrittäneet aina sopia hoidossaolot kunkin lapsen tarpeita kunnioittaen. Ehkä onni on sekin, että meille vanhemmille suht pienet irtiotot ovat riittäviä. Yksi yö muualla auttaa jo karistamaan arjen. Pitkä viikonloppu on melkoista luksusta ja sellaisen päätteeksi on jo ikäväkin lapsia. En osaa ajatella että viikko saati pidempi aika erossa lapsista toisi enää mitään lisää. Paitsi sitä ikävöintiä.

Ystävien seurassa vietetty viikonloppu saattaa aiheuttaa jälkeenpäin hyvää meininkiä, rentoa otetta ja huumorintajuisuutta myös kotioloissa.

Tapaan ystäviäni iltaisin ehkä joka toinen kuukausi ja vietän heidän kanssaan aikaa myös yön yli kestävillä reissuilla esim. toisessa kaupungissa pari kertaa vuodessa. Niinä vuosina kun en ole sattunut olemaan äitiyslomalla, olen tietenkin ollut perheestäni erossa myös työmatkoilla, joita on vaihtelevasti. Joinakin vuosina muutama, joinakin vaikka kuinka monta.

Mutta kyllähän tuosta noita erossaoloja kertyy ja olen yleensä onnellinen jokaisesta hetkestä. Minusta on ylipäänsä ihanaa olla yksin. Erossa oleminen lapsista, perheestä ja usein myös koko huushollista on todella terapeuttista. Jaksan kaikkea ja kaikkia hurjan paljon paremmin, kun saan välillä vähän etäisyyttä.

En ehkä ole sellaista ihmistyyppiä, jolle läheiset ihmissuhteet ovat kaikki kaikessa. En kyllä ole puhdas introverttikaan, mutta tietyllä tavalla aika tyytyväinen omassa seurassani. Ja omissa riennoissani omien ystävieni seurassa. Ja omissa ympyröissäni omien töideni parissa matkustaessani. Poissa kotoa. Tai vaihtoehtoisesti yksin kotona.

Siksi on ehkä vähän ristiriitaistakin, että olen suuren perheen äiti. Mutta ajatelkaamme vaikka näin: Kuinka lohdullista on, että myös kaltaiseni ihmisen on mahdollista olla perheenäiti. Ei tarvitse olla aina läsnä, saatavilla ja korvaamaton ollakseen ihan hyvä, lämmin ja rakastava äiti. 

”Ja minä tiedän, että ainoa kotini on jyrisevä asemahalli juuri ennen pikajunan lähtöä, ja että minua odottaa aurinko ja meri.”

EDIT: Toki perheenäidille ja -isälle merkittävää omaa aikaa ovat tietenkin myös ihan tavalliset työpäivät, säännöllinen oma harrastus, kauppareissut ja hätätapauksessa vaikka roskiksen vienti. Mutta tuon sorttista ”omaa aikaa” taitaa useimmilla ollakin. Yöpoissaolot ovat ehkä se, mikä jakaa jo vähän enemmän näkemyksiä ja siksi halusin kirjoittaa niistä.