Sadekesän fiilis
Sadekesän fiilis on aavistuksen blues. Sen poljennossa on vähän painava vire ja käynti on verkkainen. Monina päivinä maailma pysähtyy iltapäivän tunneiksi, kun ikkunalasin takana kesän vihreys on niin riippuvaa ja vetistä. Katselen keittiöstä pihalle. Tummat pilvet lipuvat halki korkean taivaan. Tuulikin taivuttaa taas omenapuiden oksia. Talossa on hiljaista. Lapset ovat vetäytyneet huoneisiinsa, rakentelemaan kuka mitäkin. Minä istun ja luen kirjaa. Tänä kesänä olen lukenut enemmän kuin aikoihin.
Sadekesänä ajatukset ovat aavistuksen totisempia. Mieli askartelee vähän isompien kysymysten parissa. Kysyy, että miksi. Ja miten. Toisinaan myös: milloin. Tai: milloin sitten, jos ei nyt. Tulee istuttua käsi poskella pitkään. Tulee ajateltua valintoja. Ehkä tehtyä päätöksiä. Mieleen palaa muistoja. ”Silloinkin oli tällainen kesä. Se kesä, kun olin koko ajan yksin.” ”Se kesä, kun olin viistoista ja oli jotenkin aina vähän haikea olo.” ”Se kesä kuustoista vuotta sitten, kun asuin sen kanssa siinä ylimmän kerroksen huoneistossa.” ”Se kesä, kun sitten erottiin.” ”Se kesä, kun odotin esikoista ja kävelin joka aamu sateessa yliopistolle tekemään gradua.” ”Se kesä, kun muutettiin tähän. Silloinkin satoi koko ajan. Yhtäkkiä mulla oli kaksi pientä lasta ja talo ja koko ajan satoi.”
Sadekesän kuluessa suru tulee aavistuksen lähemmäksi. Sitä tuntee yhtäkkiä olevansa vähän vanhempi. Vähän enemmän tekemisissä elämän rajallisuuden kanssa. Näkee isoäitinsä katseesta, että lähtö on lähellä. Huomaa yhtäkkiä isänsä harmaantuneen. Hätkähtää oman kätensä uurteisuutta kaupan kassalla, kesken maksamisen. Tajuaa tyttärensä muuttuvan naiseksi. Kantaa puolisonsa huolia ja toivoo: saataisiinpa olla vain näin, elämän loppuun, ilman että mikään liikaa vavisuttaisi perusteita.
Sadekesänä jokainen auringon pilkahdus tulee vähän yllättäen. Jokainen poutapäivä pistää meidät aavistuksen verran sekaisin. Syödään jätskiä lounaaksi ja päivälliseksi! Lähdetään yhtäkkiä matkaan! Pistetään hetkeksi syrjään kaikki tuima ja totinen. Pudotetaan raskaat kantamukset niille sijoilleen ja juostaan avaran taivaan alle. Kerrotaan vitsi, lauletaan biisi, korkataan skumppa ja otetaan sille!
Koska oikeasti, oikeasti kaikki on tässä vain hetken ja vain hiuksenhienoilla säikeillä kiinni toisissaan, elämässä, missään.