Työ ja perhe ne yhteen soppii

Olipa Hesarissa oivallinen juttu työn ja perhe-elämän yhdistämisestä. Myös jutun yhteydessä ollut vinkkiboksi oli mainio.

Ammatteja ja työnkuvia on monenlaisia, eikä jokaisessa duunissa ole mahdollisuutta kovin kummoisiin joustoihin.* Kuitenkin esimerkiksi osittainen hoitovapaa on usein järjestettävissä silloinkin kun varsinaisen työajan puitteissa ei ole mahdollista tehdä etätöitä tai suunnitella itse työnsä sisältöjä ja aikatauluja.

Ja entistä enemmän meillä on ihan oikeasti sellaisia työntekijöitä, jotka pystyvät ottamaan käyttöön monenlaisia joustavan työnteon käytäntöjä kunhan vain sopivat asiasta työnantajansa kanssa.Väestöliiton perhebarometrin (joka on muuten todella kiinnostavaa luettavaa) mukaan työssä käyvistä isistä puolet ja äideistä yli kolmasosa tekee töitä kotona ainakin joskus. Voisin kuvitella määrän vain kasvavan tulevaisuudessa.

Millaisia nämä paljon puhutut työelämän joustot sitten ovat? Meidän perheessämme esimerkiksi tällaisia:

Perhevapaat, tietenkin

Olen itse tunnustuksellinen 6 + 6 + 6 -mallin kannattaja, mutta sitä odotellessakin kannattaa oikeasti pohtia, voitaisiinko perheessä jakaa vanhempain- tai hoitovapaat vähän tasapuolisemmin vanhempien kesken. Perhevapaiden jakaminen paitsi lisää yhteiskunnan tasa-arvoa ja työllisyysastetta sekä kohentaa naisten palkkakehitystä, myös edistää isien tasapuolista vanhemmuutta ja vahvistaa perheiden tasapainoista dynamiikkaa. Monissa tapauksissa myös lapsen kotihoitoaikaa voitaisiin hieman pidentää ja hoitoon lähtöä pikkuisen lykätä, jos vaikkapa äidin perhevapaiden päälle isä jäisi vielä vuorostaan kotiin. Harvalle taaperolle on suoranaista haittaa siitä, että hän aloittaa päiväkotitaipaleen vaikkapa puoli vuotta myöhemmin.

Meillä perhevapaita on jaettu niin paljon kuin suinkin mahdollista. Se on ehkä paras teko, jonka olemme vanhempina perheemme ja lastemme (ja itsemme, koska kokemus on ollut molemminpuolisesti tosi opettavainen) eteen tehneet. Ja myös parisuhteemme eteen. Sillä vanhemmuuden vastuiden tasapuolinen jakaminen tapaa tehdä hyvää parisuhteelle, joka puolestaan on tunnetusti ”lapsen koti”.

Mahdollisuus etätyöhön

Minulla on, puolisolla ei. Teen käytännössä pari päivää kuussa etänä, mutta useamminkin voisin. Usein päätän pitää kotipäivän erityisesti silloin kun minulla on keskittymistä vaativia kirjoitus- tai suunnittelutehtäviä. Etäpäivänä lapset eivät ole kotona, mutta he saavat kiireettömämmän aamun ja pääsevät iltapäivällä aikaisemmin kotiin. Vanhin koululainen saattaa tulla koulusta alkuiltapäivästä, mutta hän osaa jo hyvin antaa minulle työrauhan. Usein istumme saman pöydän ääressä, minä kirjoittaen, hän läksyjään tehden. Yhdessäoloa sekin. Silti pyrin valitsemaan etäpäiviksi yleensä sellaisia, jolloin esikoinenkin menee suoraan koulusta johonkin harrastukseensa ja minä pystyn oikeasti työskentelemään ilman keskeytyksiä.

Pausseja toki kannattaa etätöissäkin pitää, mutta kotona ne tulevat aikalailla luonnostaan; vähintäänkin tulee pistettyä pyykki- ja tiskikoneet pyörimään sopivissa väleissä.

Osittainen hoitovapaa

Ollut meillä käytössä nelipäiväisen työviikon muodossa, ja voi olla, että jos rahatilanne sallii, kokeilemme uudestaan esimerkiksi sitten kun nuorinkin lapsista aloittaa koulun. Vaikutus perheen arkeen ja hyvinvointiin on huima, vaikka kyseessä olisi vain yksi arkipäivä tai muutama tunti viikossa.

Mikäli jää osittaiselle hoitovapaalle, kannattaa ehdottomasti sopia työnantajan kanssa tarkasti siitä, mitä työtehtäviä rajataan siksi aikaa pois. Tässä mielessä olen ay-aktivisti: 80 prosentin työajalla ja 80 prosentin palkalla ei saa tehdä 100 prosenttia töitä. (Saati sitten 120 prosenttia, mikä on usein surullinen todellisuus.)

Tilapäinen hoitovapaa, kun lapsi sairastuu

Ja nimenomaan siten, että tätä oikeutta hoitaa alle 10-vuotiasta sairasta lasta kotona käyttävät molemmat vanhemmat. (Taloussanomien / Meidän Perhe -lehden juttu siitä, kuinka vähän isät jäävät kotiin hoitamaan sairaita lapsiaan.)

Työmatkojen hyödyntäminen

Jos reissaa työkseen tai jos työmatka julkisilla on pitkähkö, kannattaa neuvotella työnantajan kanssa siitä, voisiko matka-ajan käyttää työntekoon. Parhaimmillaan työt edistyvät esimerkiksi junamatkan aikana huimasti enemmän kuin toimistolla, ja jos työmatkat lasketaan työajaksi, on lasten hoitopäivistäkin ehkä mahdollista nipistää vähän. Itse istun junassa viikoittain ja huomaan vaikutuksen kyllä.

Oman työn aikatauluttaminen ja suunnittelu

Kaikissa töissä tämä ei ole mahdollista. Minä pystyn melko paljon vaikuttamaan siihen, koska minkäkin homman teen ja mitä otan kunkin päivän agendalle. Palaverit (joita kyllä piisaa) ovat tietenkin eri asia, mutta niistäkin useimmat saadaan sovittua melko joustavasti. Meillä töissä on käytännössä aina mahdollista osallistua myös etäyhteydellä. Vapauden kääntöpuoli on tietenkin vastuu. Voin mukauttaa työni perhe-elämää tukevaksi, mutta en jättää töitäni hoitamatta.

Mistä päästäänkin seuraavaan kohtaan…

Puhdetyöt, kuutamourakointi

Töiden vieminen kotiin mielletään usein nimenomaan ylitöiksi, mutta aina ei ole kyse siitä. Itsekin teen oikeastaan joka viikko (mutta en missään nimessä joka ilta) töitä kotona lasten mentyä nukkumaan. Viikoittainen työaikani on kuitenkin vain harvoin kovin paljon plussan puolella. (Käytännössä yleensä vain jokusen tunnin, joskus kiirepiikkien aikaan enemmän, mutta pidän plussia pois säännöllisesti.) Enemmänkin teen juuri siten kuin esimerkkiperhe tuossa Hesarin jutussa: käytän työn joustavuutta hyväkseni. Lähden töistä vähän aikaisemmin ja käyn hakemassa lapset ajoissa tai tulen joinakin aamuina vähän myöhemmin, jotta saan olla hetken aikaa koululaisten seurana. Ja sitten vastaavasti teen illalla tunnin pari hommia, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Minulle tällainen sopii hyvin. Viikonloput pyrin rauhoittamaan työnteolta. Silloin lepään.

Huom! Työaikalaki koskee myös ylempiä toimihenkilöitä. Ethän tee ilmaista työtä.

Mitäs te olette keksineet, jotta työ- ja perhe-elämä sujuisivat? Vai tuntuuko koko ajan takkuiselta?

 

* Myös yrittäjät sekä monet määräaikaisissa tai keikka- ja pätkätyösuhteissa olevat henkilöt sekä taiteilijat ja lukuisat muut ihmisryhmät eivät aina saa työtä ja perhe-elämää kovin joustavasti yhdistettyä. Kuitenkin nämä epäsäännöllisemmät työn muodot yleistyvät koko ajan. Toivon kovasti, että yhteiskuntaamme kehitetään aktiivisella otteella siihen suuntaan, että myös muut kuin vakituisessa työsuhteessa olevat, säännöllistä työtä tekevät korkeakoulutetut henkilöt pystyvät tulevaisuudessa valitsemaan sekä työn että perheen. Helpommin kuin nyt.

– – –

p.s. Työelämän joustot ovat suurelta osin myös perheettömien käytettävissä. Pienet lapset eivät ole mitenkään ainoa ”hyväksyttävä syy” helpottaa työelämän painetta. Jos kokee uupumusta ja riittämättömyyttä työssään, kannattaa tietenkin ensin pohtia työn järjestelyitä ja omia resurssejaan (mielellään pomonsa kanssa), mutta harkita vakavasti myös vaikkapa lyhennettyä työaikaa tai vuorotteluvapaata (jos sellaiselle onnistuu vielä pääsemään), kysyä mahdollisuutta työkiertoon tai vaikka sitten niihin etäpäiviin. Ja vähintäänkin nyt pitää kiinni lomistaan, vapaa-ajoistaan ja ihan jopa tauoistaan työpäivien sisällä. Uupumus ei ole leikin asia.