Talvinen eläinten ruokinta on niin väärin

…Ainakin meidän pihalla. En nimittäin ole hankkinut pupuja varten varsinaista talviruokaa, pikemminkin päin vastoin. Suunnittelen kovasti pupupaistin tekemistä, kunhan vaan naapurin metsästyskoira taas poikkeaa sopivaan aikaan pihallemme. Tervetuloa ihan milloin vaan, ja jalkaakin saa nostaa portin pieleen ihan vapaasti!

Tästä se meni, viittelöitiin aikoinaan kummelissa. Minulla on vaan pupusta vähän enemmän todisteita kuin heillä erikoisraportin hirvestä.

Syksyllä kehotin laittamaan rusakoita varten verkon, todistusaineistoa löytyy täältä. Tein vielä opettajamaisen neuvovat ohjeetkin siitä, kuinka pitää olla varustautunut hyvin, sillä: ”ovelat rusakot osaavat nimittäin nousta hangen päällä takakoivilleen, nojata etukäpälillään verkkoon ja rusauttaa lihavalla varrellaan tuettoman verkon notkolleen. Eipä ole paljon hyötyä hienosta verkosta, jos pupu on sen sisäpuolella ateriallaan.” Nyt tähän demonstraatiokuva, olkaapa hyvä!

Seuraavaksi lisään omat muistiinpanorivit ensi talvea varten:

Jos asut meidän kaupunginosassa, lunta on helmikuun alkuun mennessä seitsemänkymmentä senttiä ja lisää on tulossa – usein. Puolitoista metriä korkea verkko on minimi suojaamista varten, mieluiten korkeutta saisi olla kaksi ja puoli metriä. Vie siis laittamasi verkon jatkoksi toinen verkko. Sido se hyvin tukikeppeihin, joita voi myös iskeä hankeen lisää, ihan noin vaan varmuuden vuoksi.

Käy myös polkemassa lumi verkkojen ympäriltä niin, että pupup*rle ei yllä niin helposti rusauttamaan verkkoa alas. Toista tamppaus jokaisen lumisateen jälkeen, siis vähintään joka toinen päivä, sillä sopivalla tuulella ja lumisateella lunta voi kertyä verkkoa vasten palttiarallaa neljäkymmentä senttiä.

Onneksi talttahampaat sentään typistävät siististi sen, mihin ylttävät. Näistä naksautuksista ei ehkä mene sienitaudit puuhun.

Jospa sitä Kerttusen emäntä osaisi näillä muistiinpanoilla ensi talvena pitää puunsa yli 70-senttisinä.