Oi Tellervo, muhkea kaunottareni
Tellervo-emäntä on kasvanut kuin hyvinvoivan maalaistalon emäntä 1800-luvulla, kiitos lämpimälle syksylle! Enää se ei ole teini-iän ylittäneen neidon kaltainen täydellinen muotovalio vaan ikä alkaa näkyä sen lanteilla: kasvutahti on levittänyt sen alaosaa ja yhtäkkiä siitä on tullut muotopuoli kuin synnyttäneestä naisesta ikään. Raskausarvetkin ovat näkyvissä, ihan kuin sen pinnassa olisi aito sektioarpi. Ihana Tellervo, minun kauneuskuningattareni – kuin peiliin katsoisi!
Raparperilehden kokoiset kurpitsan lehdet näyttävä pikkuisilta muhkean Tellervon rinnalla. Itse asiassa palluran koko on hämäävä: kun sitä katselee sisältä, kurpitsan mieltää sellaiseksi rantapallon kokoiseksi palloksi ja sen myötä koko ympäristö näyttää olevan lähempänä kuin se todellisuudessa onkaan. Silmää on niin helppo hämätä, pitää kokeilla perspektiivin väärentämistä muuallakin, missä tilan mittasuhteita tekisi mieli muuttaa.
Tuo maa tuossa Tellervon alla pitäisi myllätä parin viikon päästä. Keleistä riippuu, kuinka suureksi Telle ehtii siihen mennessä kasvaa. Ja samalla pitää miettiä, maltanko lopettaa Tellervon kasvukauden ennen kuin se on välttämätöntä. Jääkö siitä sellainen kasvatuksen nälkä, että ensi vuonna on sitten yritettävä vielä suurempaa tulosta? Ja vielä enemmän mietityttää se, tuleeko minusta sen myötä jättiholisti, jonka on joka vuosi saatava aina vain suurempi kurpitsa, hinnalla millä hyvänsä? Jos jään kasvatuskoukkuun, miten käy perheen ja meidän yhteisten kesien?
Nauroin kotona katketakseni kehitellessäni postaukselleni kaunis ja rohkea -tyylistä otsikkoa. Millaisen viritelmän sinä keksit?
AIEMMAT JÄTTIKURPITSAN KASVATTAMSITA KOSKEVAT POSTAUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ!