Kiiluvat silmät ja havisevat lehdet
Jos on kurpitsa, on siitä pakko tehdä lyhty. Senhän nyt sanoo jokainen syksyinen amerikanmakuinen kulttuuripläjäyskin. Kun Tellervosta oli kuoputettu sisus pois, seuraava vaihe suuruudenhullussa projektissani oli tutustua henkilökohtaisesti kurpitsanraaputustehtäviin.
Itse kurpitsan pinnan työstövaihe on helppo, mikäli on joskus ollut tekemisissä linolevyn tai koristekaiverruksen kanssa. Kotoa löytyviä välineitä kädessä pyöritellessäni olin useaan otteeseen sitä mieltä, että sisäisen sulovileenini olisi kannattanut hamstrata aikoinaan kurpitsankaiverrussetti tai kaksi, kun niitä oli halvalla tarjolla. Kuitenkin itse kaiverrusta huomattavasti haastavampaa on miettiä, minkä kuvion sen kurpitsan pintaan kaivertaisi. Koska en halunnut ovenpieleemme irvistelevää päätä, koetin etsiä jonkun itseäni miellyttävän aiheen mieleni ja Internetin syvänteistä. Päädyin pöllöön ja lehtimetsään, jotka piirsin tussilla kurpitsan pintaan.
Varustauduin kaiverrusurakkaan kourutaltan (jollainen minulla oli varastossa opintoaikojen puutyöharrastusten jäljiltä), akkuporakoneen ja keinutuolin kanssa. Tellervo istui nätisti kiikkustuolissa – tosin pöllön asennosta päätellen ilmeisen vinossa – ja minä työstin sitä kuvio kerrallaan eteenpäin. Tunnissa kurpitsa oli siinä kunnossa, että kutsuin sitä valmiiksi.
Kurpitsan hedelmälihaa pois kovertaessa Tellervon pintaan tuli parissa kohtaa viilto ja koetin hyödyntää halkeamat osana kuviota. Niiden kohdalla kurpitsa on kauniin läpikuultava, tosin epäilen, että vähin erin pehmenevä Tellervo luuhistuu näistä kohdista ensimmäisenä. Joistain kohti kurpitsa oli puolestaan jäänyt turhan paksuksi, ja näissä läpikuultavan pinnan aikaansaaminen oli hankalaa. Paksuissa kohdissa kurpitsan pintaan kannatti tehdä kunnon aukkoja, sillä läpikuultava viiva vaati vähintään sentin, jopa parin syvyyden. Juuri näihin kohtiin olisin kaivannut niitä kurpitsankoverrussettien minisahoja ja erityisleikkausveitsiä. Muualla pärjäsi mukavasti tavallisella hedelmäveitsellä ja sillä kourutaltalla.
Lopuksi tein kurpitsaan tasaisin välimatkoin tähtitaivasta kuvastavia reikiä porakoneella. Irtoava hedelmäliha oli niin kauniin kiemuraista, että olisin halunnut tehdä reikiä ihan vaan sen kiemuran vuoksi reilusti.
Viikonloppuna kurpitsa sai ensimmäiset kynttilät sisäänsä ja pöllön silmät loistivat valoa vieraille. Valitettavasti niiden loiston kanssa kilpailee myös vieressä oleva katuvalo, mutta eihän sitä kaikkea voi tässä elämässä saada. Toivottavasti valo hehkuu ainakin vielä ensi viikon ajan, ennen kuin kurpitsa luuhistuu ja päätyy lopulliseen sijoituspaikkaansa.
