Letkunjatkeena
Ihana, aurinkoinen kevät! Kyllä meitä hellitään, tähän kymmenen sydäntä perään, jotta tämä huuma saisi jonkinlaisen virtuaalisen vastineensa ruudulle!
Asioilla on aina kaksi puolta: siinä missä mieleni nauttii heleistä säistä, kasvit nääntyvät ja rääkkääntyvät kituliaksi tai jopa kuolleiksi. Pari viikkoa sitten tutkin talven tuhoja ja niitä näytti olevan niukasti, sen sijaan parina viime päivänä kevättuhoja näyttää olevan reilusti.
Letkunjatkehälytyksen sain, kun huomasin tuivioiden kärkien kellastuneen ja neulasten rapisevan. Katseluetäisyydelle siirryttäessä myös alppiruusut näyttivät kovin kuivilta. Miksi en ollut tajunnut aloittaa myös muiden kuin tuija-aidan kastelua, kun keli näytti niin kovin kuivalta? Hevosenlantamulta suorastaan pölisee, koska lumien sulamisvedet ovat haihtuneet ilmaan jo pari viikkoa sitten. Kääk, nyt häviää pihaan roudatun kasvualustan hyödyt kokonaan, jos ravinteita ei saata kasvien käyttöön veden avulla.
Ensimmäisenä vettä sai köynnöshortensia. Se on hieman katveisessa paikassa katoksen vieressä, joten sitä tulee kasteltua tuon tuostakin ihan muuten vaan. Syy, miksi kuitenkin otin tämän kuvan on tuo vihreä kauhistus tuossa takana: Tekninen tuki paranteli paitsi meidän tihkuletkujärjestelmää T-haaralla, hän hankki tuollaisen itsekelautuvan pömpelin helpottamaan letkupuuhia. Äärettömän kätevä mutta niin kamalan ruma: olisiko sinulla siis jotain (koettua) vinkkiä siitä, miten vihreä finni ei erottuisi vaaleasta talosta niin kamalasti? Ja nyt siis tarkoitan kamalaa ihan sen sanan varsinaisessa merkityksessä. HELP!
Alppiruusut saivat oikein kunnon ryystön letkusta. Toinen niistä kasvaa kuorikatteella kuorrutetussa maassa, toinen mustan mullan keskellä. Kuorikatemaahan on helppo pistää vettä suoraan pinnan alle, kate auttaa veden päätymistä juuristolle. Multamaalla on vaarana, että vesi karkaa noroina omille teilleen, joten siellä pienen vallin teko kannattaa. Alimman vaihtoehdon lehdillesuihkuttelu on hieman turhaa, sillä kasvi ei hyödy tuollaisesta kastelusta yhtä paljon, sillä vesi päätyy muuallekin kuin vain juuriston käyttöön. Suorassa auringonpaisteessa lehdet saattavat jopa vaurioitua valonsäteiden heijastuessa lehden vesipinnan läpi, tosin minulla ei ole koskaan käynyt niin puhtaan letkuveden kanssa.
Rinnettä kastelin näin kätevällä järjestelmällä tunnin ajan: yhteen kohtaan suunnattu vesi huuhtoisi pintamaan vain mukanaan. Hitaasti suihkuteltu harva pisarointi sen sijaan ehtii imeytyä maahan ja kastella muutakin kuin pintaa yhden sentin syvyydeltä. Nyrkkisääntönä on, että sentti maan pinnalla kastelee maata kymmenen sentti alaspäin, joten vettä saa oikeasti laskea pitkään. Pitäisiköhän panostaa hieman lisää tekniikkaan ja hommata sellainen ihan oikea letkunpidike, jos vaikka tänä kesänä pitää kastella kunnan vedellä vielä toisenkin kerran? Toisaalta, pihalla lojunut kepukka ja rautalapio ajavat saman asian, joten asian voi ihan hyvin lykätä tuonnemmaksi, sujuu se kastelu näinkin. Toivottavasti sipulikukat piristyvät tästä avusta ja kosteus houkuttelee muutaman perennan lisää pintaan.
Kuluneella viikolla ostin myös luumupuun kyseiseen rinteeseen ja istutin sen tulevaisuuden toivoksi (kuvia löytyy Instagramista). Nyt voisin todeta, että onneksi on kuivaa, sillä muistin kastella puutakin, annoin vettä ainakin kymmenen litran verran suoraan maan sisään. Ei se kaikki tahtonut siellä pysyä, joten pieni multavalli auttoi veden patoamisessa kasvin lähelläeja esti kosteuden valumisen rinnettä alas. Maan sisään kasteluun on kehitetty sellainen metalliputki, jonka voi työntää maan sisään kastelua varten, mutta en ole nähnyt niitä myynnissä. Olisiko vinkata sellaiselle hankintapaikkaa?
Keväinen kastelusessio on pihan tarkkailussa yhtä oivallinen kuin kitkentäkin, lähellä ollessa ja hitaasti edetessä ehtii silmäilemään, mitä siellä mullan seassa oikein kasvaa. Hevosenlannan mukana pihaan näyttää siirtyneen iso kasa jättipalsamin siemeniä, niiden alkuja nypin saman tien muutaman kourallisen verran pois. Juolavehnäkin näyttää pirteän kasvunsa vanhaan tuttuun malliin, lähietäisyystreffejä on siis tiedossa piakkoin. Korte sen sijaan loistaa (vielä hetken) poissaolollaan, valitettavasti sen näyttää tekevän myös syksyllä maahan laitetut keijunkukat, valkoiset pikkusydämet ja muutama muu istutusyritys. Sen sijaan ihailin hyvän tovin runsasta pikkusipulikukkasatoa sekä vaaleankeltaisia esikoita, nousevia salvioita, leimuja, tiarelloja, kurjenpolvia ja monia muita. Ja se, jos mikä on elähdyttävää! Ihana keväinen kasvu on täällä!
Nuorempi juniori puolestaan bongasi päivän parhaaksi pihasaavutukseksi kastelun sivutuotteena tulleen sateenkaarenalun.
Tuijien kastelujärjestelmästä kirjoitin viime kesänä täällä. Nyt siihenkin on kehitetty teknisiä parannuksia, niistä myöhemmin lisää.
Aurinkoista viikonloppua!