Frida tässä, moi!
Perho pyysi minua (minua kaikista ihmisistä!) vieraskynäilijäksi kasvihormonin palstalle. Olen 36-vuotta nuori sinkkunainen tästä Perhon lähistöltä. Rimpuilen yrittäessäni pitää kiinni omakotitalosta sen ihanuuksineen ja velvollisuuksineen, joista välillä viis veisaan ja välillä stressaan – ainakin naapurien vuoksi. Sen sijaan nautin suunnattomasti puutarhuroinnin lopputuotteista kaikilla aisteillani. Maut, tuoksut, tunteet… Ne ovat pieni taivas!
Välillä elämässäni poltetaan kynttilää isolla liekillä, saadaan suuria pokaaleita yöjuoksun kuningattaren tittelillä ja välillä uppoudutaan sohvan uumeniin, pukeudutaan harmaaseen flanelliin ja ainut mikä palaa, on koivuklapi. Viime kesän liihottelin kissanristiäisissä ja festivaaliriekkujaisissa toistensa perään. Kesäpoika leikkasi nurmikon kohtuullisen hyvin, enkä murehtinut rikkaruohojen kitkennästä. Nyt on sadonkorjuun aika ja minulla kasvaa ikivanhoja hedelmäpuita ja kukkiakin pihalla, kaikkea en ihme kyllä ole onnistunut huolettomuudellani tappamaan.
Viimeiset kaksi viikkoa purin hammasta ja poimin ne hiivatin viinimarjat ja karviaiset, vaikka välillä jo päätin, että viekööt rastaat mokomat vatsoihinsa. Välillä onnekseni satoi ja sain siten luvalla pitää poiminnassa taukopäivän. Etenkin punaisten viinimarjojen poimimista en voi jostain syystä sietää, ja niitähän tontilla kasvaa tietenkin kaikkein eniten – mutta mehua sen sijaan nautin suurella sydämellä. Saako karviaispensaan leikata matalaksi poimiessaan sitä? – Saa, jos puska on oma!
Ehkä minua korpeaa enemmän ajatus siitä, että jonkin kirjoittamattoman lakipykälän vuoksi ”pitää” tehdä tai pitäisi tehdä kuin itse asian tekeminen. Stressaan siis tekemättömien asioiden listasta, en tekemisestä. Miksi siis listata? Parempi lienee tehdä mitä muistaa, ehtii ja tielle osuu.
Naapureillani ei kasva omenaa, eivätkä he varmaan uskoneet, että minä saan edes satoa kerättyä talteen – etenkin kun sanoin, että omenaa sopii hakea, jos suinkin on käyttöä. Siinä nämä rouvat sitten muljauttelivat silmämuniaan ja peittelivät sääliään ja ajatuskupliaan ”voi voi tuotakin, kun tuhlaa tuolla tavalla”. No tänään täräytin naapurin rouvien portaille pullollisen tuorepuoristettua ihanuutta, ehtaa luomuomenamehua. En ehkä olekaan siis ihan toivoton tapaus, vaikken heille koskaan ole pullaa leiponutkaan, enkä kukkapenkkien väriskaalatrendejä ole naistenlehdistä ikinä vilkuillut. Jos kehtaisin, niin kysyisin Perholta, että miten noista hedelmistä tai vaikka tuosta tuoremehusta saisin tehtyä viiniä tai siideriä. Perho nyt pitänee minua juoppona jo muutenkin, että ehkä kysymisessä en toisaalta mitään häviäisi… hmmmm Ja jollen saa vastausta, niin juon raakana tai vodkan kanssa. Kippis!