Keskitalven kukkanen

Tammikuu on kiva aloittaa näyttävästi, vaikkapa amarylliksen kukintoa kehuen. Kun pihan lumitilanteessa ei ole (toissapäivän lumennäyttäytymisen jälkeen) raportoitavaa, voi talviset lauseet muuttaa koskemaan amaryllistä, joka on saanut nuokkuvat nietokset kannettavakseen. Yläkuvan ottamisen jälkeen kolmevanainen amaryllis on levittänyt kahdeksan muutakin nuppuaan auki ja tukikepit taipuvat kukintojen painon alla. Laiska kuvaaja ei jaksanut viritellä kameraa toistamiseen, mutta kurkkaapa tuonne sivupalkin Instagram-kuviin, sieltä se näkyy – tai suoraan Instagramista @Kasvihormoni.

Koska joulu on juhlana ylenpalttisen runsas, en yleensä hanki joulukukkia. Sen sijaan niillä on mukava koristaa koti uudenvuodenvastaanotolle samalla, kun vähentää jouluista koristelua. Minun makuni yhdistää kukat isoksi yhteisöksi, läjäksi tai kauniimmin ilmaistuna asetelmaksi mutta toisten esteettinen silmä hajasijoittaa ne sirosti erilleen. Ja näistä makuasioistahan voi vain kiistellä, vaikka muistankin elämäni ensimmäiseltä yliopistoluennolta professorin todistelut siitä, kuinka esteettistä makua voi kehittää samalla tavalla kuin makuaistia – ja lopulta hän osasi määritellä sen oikean estetiikankin.

On lukijan maku sitten runsas tai niukka, niin täytyy todeta, että pitkät amarylliksen kukintovarret ovat hankalia. Ollapa sellainen viileä eteinen, jossa yövyttäisi sipulikukat, niin kaunistukset pysyisivät tanakoina ja lyhytvartisina. Nyt joudun miettimään, mistä saisin amaryllikselle kyllin kauniin tukikepin. Hain jo pihalta pajunkissoja, mutta olivat liian notkeita tueksi vaikka näyttävätkin muutoin söpöiltä pörröläisine kisuineen. Punaviinimarjan oksat toimivat nyt paremman puutteessa, ovat ”ihan kivat”.

Ehkäpä leikkaan liian honteloina kohoavat varret leikkokukiksi. Niiden sisälle voi piilottaa rumemmankin tukikepin, niin pysyy professorikin tyytyväisenä entisen opiskelijansa valinnoista. Onneksi en estetiikkan kurssien sijaan valinnut kulinarismin kursseja, voi elämäni ongelmia siinä tapauksessa.