Kukat ja mehiläiset sekä loppukesän sato mielessä

Eihän sieltä meidän pihasta löydy vieläkään mitään kuvattavaa. Arkistoja siis: Vielä kaksi viikkoa sitten ei olisi uskonut, että reilun kuukauden päästä tämää näky kohtaa jälleen vanhoja omenapuita. 

Mielestäni alkukesän paras näky on kymmenmetrinen omenapuu, joka on täynnä valkoisia tai vaaleanpunasävyisiä kukkia. Saman hurman tuottaa päärynä- tai kirsikkapuu, viisaiksi varttuneina. Yksi toisensa jälkeen, vuoronperään ne puhkeavat kukkaan ja julistavat elämän voittoa. Puiden latvukset sulautuvat valkeisiin pilviin, jotka purjehtivat taivaan kannen halki. Lempeä lämpö ja auringon säteet hellivät ahkeria meden kerääjiä puun oksilla.

Pörriäisten hyrräys puiden ympärillä kantautuu sisään asti, mikäli ikkuna on raollaan. Ja kukapa niitä ei pitäisi auki alkukesän huumassa, nytkin ne lentävät auki heti, kun sää sen vaan sallii! Tuoreen maan tuoksu tunkeutuu mielen muistoihin, jossa se miltei kantaa talven yli. Multaisaa, maatuvaa, havupuista; kosteaa, vetistä ja soista.

Lopulta miljoona pientä terälehteä varisee puun alle peittäen nurmen kuin lumisade ikään. Onneksi kyseessä on kuitenkin kesän lupaus siitä, että lämpö tuottaa ihmeitä ja omenapuu aloittaa satonsa valmistamisen. Säkki kerrallaan, tynnyrien täydeltä.

Enää kuukausi.