Niin kukatonta ja niin herkkää
Katselin suosikkikasvilistaani ja se oli niin kovin kukkiva. Kyllä, kukat ovat ihania, mutta pelkkä luonnon lehtivihreä, sen eri muodot ja sävyt ovat myös mahtavia.
Yksi suosikeistani on kotkansiipisaniainen, joka ojentaa avautuvat versonsa ylväästi kuin hevonen heittäessään harjaansa keskellä villiä kevätlaukkaa.
Kasvu alkaa pienestä aavistuksesta siitä, mitä vähän ajan päästä on tarjolla.
Muutamassa viikossa lehdet ojentautuvat sormiliuskaisiksi viuhkoiksi. Tässä vaiheessa kasvin suurin viehätys on mielestäni mennyt, mutta katso nyt, kuinka hienosti siro ja heleä virheä lehvästö sopii tummempien havujen ja laakeiden kuunliljojen pariksi:
Syksyllä kotkansiivet rusehtuvat, mutta ympäristön muut värit ja muodot korvaavat tuon puutteen. Huoh, tätä viimeistä maisemaa voisin tuijotella näytöltäni vaikka kuinka kauan. Tietysti myös livenä, mutta siihen ei ole enää mahdollisuuksia.
