Nyt säväyttää idänsinililjameri
Keräsin lasiin pöydälle idänsinililjoja, ihan vaan siksi, että kasvi on huikaiseva. Tuollainen pikkuinen tähtipää, yksi kukka tuskin enempää kuin sormenpään kokoinen, mutta mihin kaikkeen se pystyykään!
Olen henkinyt keuhkoni täyteen ihastusilmaa useita kertoja tänä keväänä. Miltei kaikki kerrat on johtuneet idänsinililjamerestä, joka velloo jonkun vanhan pihan lehtipuiden juuressa. Nimen omaan vellominen on tilannetta parhaiten kuvaava verbi: hieman kumpuileva maasto peittyy sinisen maton alle, joka värisee kevyesti tuulessa. Sinisen sävyt vaihtelevat intensiivisestä indigosta kevyeen lemmikinsiniseen riippuen siitä, mistä suunnasta tuulee ja minkä puun takaa aurinko heittää säteitään maahan.
Idänsinililjoja eli usein arkikielessä scilloja (scilla siberica) ei tarvitse istuttaa pihaan satoja saadakseen aikaiseksi tuon meren. Pussillinen syksyisiä sipuleita riittää, jos kaverina on kärsivällisyyttä ja mielenmalttia. Idänsinililjat nimittäin siementävät hyvin ja siemenistä tulee vähitelleen tuhansia uusia pikkusipuleita. Ensin siementaimissa on vain yhdet pienet lehdet, jotka nousevat esiin pikkusormen kynttä pienemmästä sipulista. Vuoden päästä varresta puskee jo yksi pieni kukka, toisen vuoden kuluttua toinen hieman suurempi ja muutaman vuoden kuluttua yhdestä varresta ponnistaakin ylös jo monta varrellista kauniita kelloja.
Tiheäksi muodostuneet mättäät kannattaa jakaa mieluiten syksyllä ja levitellä pikkusipulit ympäri mereksi kaavailtua aluetta. Jos ei ole varma sipulien sijaintipaikasta, voi tehdä kuten minä tässä, eli nostaa sipulit raa'asti ylös kukkivina ja istuttaa välittömästi uudelleen. Teko on brutaali, mutta esimerkiksi hyvin monen erilaisen pikkusipulin setviminen eri lajeiksi ja lajikkeiksi on usein mahdotonta muutoin kuin kukinta-aikana. Suurin osa sipuleista selviää teosta ja tuhoutuneiden tilalle syntyy vähin erin lisää uusia sipuleita siemenistä.
Kauniin sinisen maton kaveriksi ei tarvita muita kasveja. Sekaan sopivat kuitenkin esimerkiksi aikaiset esikot tai varhaiset punaiset tulppaanit, esimerkiksi täältä löytyvät äitini penkin kauniit yhdistelmät.
Scillamerta odotellessa :)
Kommentit
Olen samaa mieltä, idänsinililjameri etenkin puun juurella on ihastuttava näky!
Onneksi meitä ihailijoita on monta!
Minä olen myös ihastunut näihin nyt kun ovat meillä levinneet. Lapsuudenkodissani on aina ollut näitä isoina mattoina, mutta tänä vuonna huomasin, että siellä on jokin uutukainen alkanut kovasti kilpailla. Se ei ole näin nöyrä, vaan nostaa rohkeammin kasvonsa katsojaa kohti ja sävy on vähän eri. En ole vielä etsinyt, että mikä se on ja toisaalta näihin liittyy juuri tuota lapsuuden nostalgiaa, joka tässä iässä alkaa olla kova sana :)
Kävin tätini kotona kylässä ja en meinannut päästä sisälle asti, koska seudun vanhat pihat olivat täynnä sinistä merta. Olisi niin tehnyt mieli kuvata pihoja, mutta ei sellaista voi tehdä ilman lupaa. Huoh.
Mielenkiintoista muuten tuo lapsuusmuistosi: minä törmäsin livenä ensimmäisen kerran näihin meriin vasta viitisen vuotta sitten. Meilläpäin ei ole juurikaan näitä pikkusipulimeriä, ei ainakaan heti teiden vierillä. Minun lapsuusmuistojani ovat sen sijaan syreenit ja samettikukat ja kas, niitäpä löytyy sitten meiltäkin... Nostalgiaa tosiaan.
Ai niin, voisikohan se rohkeampi kellosipuli olla puschkinia libanotica (suomalaista nimeä en tiedä)? Minulla sen yleissävy on vaalean sininen, todellisuudessa on valko-sininen. Yhdessä varressa on monta kukkaa, jotka kurkottelevat ylöspäin. Omani on näkyvissä tuolla Instagramin puolella, sinne pääsee vaikkapa oikean sivupalkin kautta.
Ei ole tuo, löysin kamerastani kuvia, yritän laittaa huomenna näytille, olisi kiva, jos nimi löytyisi. On kovasti idänsinililjan näköinen.
Olisiko tuo sinun kukkasi suomenkieliseltä nimeltään posliinihyasintti?
Löysinkin, on isokevättähti: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/isokevattahti
Oi, isokevättähti on tosi kaunis! Meillä joku on vienyt sen sipuleita yhteen puskanjuurikomposteista, olen meinannut käydä kaivamassa ne sieltä parempaan talteen. Näyttävät siellä metsän siimeksessä kuitenkin niin kauniilta, että en ole raaskinut.
Kiva idea ottaa scilloja sisälle vesilasiin, tosi kauniin näköisiä siinäkin - scillojen ihailija kun olen myös. Täytynee kipittää ulos tekemään sama temppu. Tässäpä oiva äitienpäiväkukka!
Kommentoi