Nyt se hullu haaveilee jo vihollisistaankin!
Talven kääntyminen kevättalven epätoivoksi (eikö se lumi sula koskaan) näkyy siinä, että katselin koneelta viime vuoden kukkakuvia ihaillen. Myös niiden, joita yksikään tiedostava kasvi-ihminen ei saisi tunnustaa edes katselevansa. Jättipalsami (Impatiens glandulifera) on kasvi, josta on varoiteltu kovasti viimeisten vuosien ajan. Mikäpäs siinä varoitellessa, kun talvi on peittänyt kaiken alleen – minä lähinnä unelmoin näistä tuhokasvistakin tähän aikaan vuodesta. Kasvi on kaunis, sen kukan tuoksu on persikkamaisen pehmeä (suorastaan ällöttävän imelä, mutta talvi kultaa myös tuoksumuistost) ja se availee ensimmäiset nuppunsa tienpenkkojen maitohorsman lopetellessa kukintaansa. Kaunista kukintaa jatkuu pakkasten tuloon saakka.
Silti – vaara, VAARA, kuin susi punahilkkaa (ja mummoa) himoitessa!
Ei, se ei ole myrkyllinen, se ei polta, siitä ei saa allergisia reaktioita, se ei ole monivuotinen, eikä sitä ole läheskään koko maassa. Silti se on pahis.
Jättipalsamin synti on voimakas leviäminen, aivan kuin uhkeakukintoisella lupiinillakin, jonka sijoitin suosikkikasvilistalleni. Jos katsot alla olevaa Helsingin yliopiston tuottamaa karttaa, huomaat, että muutamassa paikassa palsami on levinnyt voimakkaasti. Ja arvaapa mitä: me asutaan juuri tuon suurimman punaisen täplän keskellä, joten olen hieman huolissani.
Jättipalsamin yleisyys Suomessa vuonna 2011
Täällä keskellä Suomea meidän pitäisi nyt erityisesti terästäytyä ja huolehtia, että oman asuinnurkkamme luokse ei ilmestyisi näitä anilliinin- tai vaaleanpunaisia kukkia, sillä kukaan ulkopuolinen ei tule estämään tänne kasvin yleistymistä. Erityisesti purojen, jokien ja järvien rannoilta meidän tulisi niittää tai repiä kasvi pois ennen heinäkuun loppua. Te muut, jotka ette ole vielä nähneet kasvia, pitäkää huoli, että sitä ei myöskään tule teidän nurkillenne. Minäkään en muistanut nähneeni tuota kasvia vielä viisi vuotta sitten, tai kasvoihan se mummoni tunkion koristuksena, mutta ei siihen tullut kiinnitettyä huomiota. Nyt sitä sen sijaan on KAIKKIALLA.
Tämä kasvien hävittäminen tulee tehdä vuosittain niin kauan, että maahan varissut siemenpankki on saatu häviämään. Tehokkainta hävittäminen on viikatteella (jos taitaa sen käytön) ennen kuin siihen kehittyy kukkia. Viuh viuh vaan niittäen, sinne hävisi tulevan vuoden siemenpankki.
Kukinnan jälkeen jättipalsamiin tulee pisaran malliset siemenkodat, jotka napsahtavat iloisesti auki. Paukahtelun ja siementen varisemisen voi kuulla alkusyksyn kävelylenkeillä. Poks, poks, poks ja rip, rap, rap! Sinne niitä napsahteli tuhansittain syyskuisen kuvausretkeni aikana, metrien päähän emäkukastaan. Tuossakin yläpuolella olevassa pienessä oksan pätkässä kehittyi satakunta elinvoimaista siementä tulevia vuosia varten. Yhdessä kukassa näitä oksia on parikymmentä, joten todennäköistä on, että yhden vuoden niittäminen ei hävitä koko olemassaolevaa siemenpankkia kerrallaan.
Koska en osaa käyttää viikatetta tahi sirppiä niin, että saisin sillä pienintäkään kortta katki, olen kerännyt loppukesällä ja syksyllä jättipalsamista useita koristekimppuja. Koetan näin auttaa, että siitä ei tulisi meidän tienpenkkojen ainutta koristekasvia, hävitettyä sitä tuskin täältä enää saa. Toisaalta, onhan meillä sen kilpailijana juhannuksen aikaan lupiini, heinäkuussa vuohenputki ja heinäkuun lopussa maitohorsma. Kaikki yhtä ihailtavia ja tehokkaita leviämään kuin vihreää väriään joka paikkaan tunkeva S-ketju Keskimaakin.
Tiedot jättipalsamin levinneisyydestä
Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011. — Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki