Ei mitkään jouluvalot vaan pihavalot!

Talvivalot_kasvihormoni 1.jpg

Meillä kaivettiin marraskuun alussa pihaan parikymmentä metriä pitkä hautavajoama, johon upotettiin reilu sata metriä sähkökaapelia. Kaupasta hankittiin myös tolpallisia pihavaloja, jotta piha saataisiin talvitallusteltavaksi ja pakkaspäivien leikkikentäksi.

Kuinkas sitten kävikään? Ei asennettu tolppia, ei, asentamatta jäivät myös ne pari pistorasiaa, jotka suunniteltiin jouluvalojen sähkönlähteeksi. Sen sijaan levittelin noiden maan alle haudattujen kaapeleiden lisäksi pihaan pari roikkaa, joihin on tökätty töpselit seitsemästä eri valosarjasta.

Talvivalot_kasvihormoni 4.jpg

Meillä ei harrasteta jouluvaloja pihalla: ne kuuluvat kuuseen sisällä. Jos lukija ajattelee, että ledijohdot olisivat noita erityisiä joulutuikkuja, hän ei ole käynyt pimeällä pihalla – ainakaan meidän pimeällä pihalla. Tähtinä hohtavat pisteet ovat pihamme yleisvalaistus, joka saa olla kytkettynä loka-marraskuusta aina keväisen kauniisiin talvipäiviin. Jollakin toisella se yleisvalaistus näyttää vähemmän jouluvaloilta kuin meillä, mutta ei missään nimessä yhtä omintakeiselta.Talvivalot_kasvihormoni 2.jpg

Ehkä ensi talvena päästään siihen, että valoa voisi saada myös tolppiin kiinnitetyistä polttimoista?

Talvivalot_kasvihormoni 3.jpg

Viime vuoden talvivalot näkyvät tämän postauksen sinisessä hetkessä

Koti Sisustus

Kierteessä

kierrepulla_kasvihormoni_2.jpg

Viimeisen kuukauden ajan olen pyöräyttänyt hiivataikinoita tuon tuostakin. Klassikko muiden joukossa on tämä mummoni suosima kanelikierrepulla, joka on niin herkullinen. Nostalgian nimissä säilytän nämä mehevät herkut viisikymmenluvun peltirasiassa – siinä samanlaisessa, jossa mummonikin niitä säilytti. Koska pullaan tulee reilusti rasvaa, nämä mausteiset hiivaleivonaiset säilyvät syötävän hyvinä useamman päivän ajan, mikäli eivät häviä heti ensimmäisen tunnin aikana.

Taikina on melko pieni, siitä tulee 12 reilun kokoista kierrepullaa. Tavalliseen pullaan verrattuna taikinaan tulee vähemmän sokeria ja rasvaa, sillä täytteessä niitä on reilusti. Jotta pulla ei ole mautonta, siihen tulee laittaa ”napakka suola”, kuten mummoni asian ilmaisee. Vuorisuola on paras vaihtoehto! Vegaanivaihtoehdon saat, kun korvaat maidon vedellä ja voin kasvismargariinilla; muna on muutoinkin pullassa vapaahetoinen, lähinnä  pullan rakenteeseen mehevöittävästi vaikuttava raaka-aine. Ja meheviä nämä pullat ovat varmasti ilman sitäkin!

kierrepulla_kasvihormoni_4.jpg

Kanelikierrepullat

  • 3 dl maitoa (tai vettä)
  • 1/2 hiiva
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 rkl kaardemummaa
  • (1 muna)
  • noin 6 dl vehnäjauhoja
  • 50 g huoneenlämpöistä voita (tai margariinia)

Täyte

  • 50 g pehmeää voita
  • 2-3 tl kanelia
  • (2 tl vaniljasokeria)

Voiteluun ja päälle

  • muna
  • sokeria

Valmistus

  1. Lämmitä taikinaneste käden lämpöiseksi ja lietä siihen hiiva.
  2. Mausta neste suolalla, sokerilla ja kaardemummalla sekä lisää joukkoon halutessasi muna (vatkaa sen rakenne rikki).
  3. Lisää taikinaan noin puolet jauhoista ja vatkaa taikinaa joko pallovatkaimella, kädellä tai puuhaarukalla pari minuuttia hyvän sitkon aikaansaamiseksi.
  4. Alusta joukkoon jauhoja niin, että saat taikinasta pehmeän ja joustavan taikinan. Olet alustanut taikinaa riittävän kauan, kun taikina irtoaa kulhon reunoista ja kädestä.
  5. Lisää taikinaan voi. Huoneenlämpöinen voi ei häiritse hiivan toimintaa, voit kuitenkin käyttää myös sulatettua voita. Vaivaa taikina tasaiseksi.
  6. Peitä kulho esim. muovikelmulla ja laita kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan. Hyviä vaihtoehtoja ovat altaaseen laskettu kuuma vesihaude, mikroaaltouuni tai alle 50-asteinen uuni. Anna kohota kaksinkertaiseksi, tämä vie puolisen tuntia.
  7. Kumoa taikina (jauhotetulle) pöydälle ja nujerra taikinasta ilmakuplat pois vaivaamalla sitä.
  8. Vaivaa taikina pötkyläksi, jonka kaulitset noin 50 x 30 cm levyksi.
  9. Levitä taikinalevylle pehmennyt voi lastan avulla. Ripottele kaneli ja halutessasi vaniljasokeri mausteeksi. 
  10. Rullaa taikina pötkyläksi ja jaa se kahteentoista osaan. Nostele kierteet isoihin pullavuokiin. Itse laitoin pullavuoat isoon amerikanmuffinssipellille, jotta ne pysyvät paistettaessa kauniin muotoisina. Kohota pullia reilu puoli tuntia peiteltynä lämpimässä, vedottomassa paikassa.
  11. Riko muna lasiin ja vatkaa sen rakenne rikki. Voitele pullat munalla, jotta ne paistuvat uunissa kauniin ruskeiksi. Ripottele päälle sokeria: minun pullissani on hienoasokeria sen nostalgia-arvon vuoksi.
  12. Paista pullia 225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia, kunnes pullien pinta on kauniin ruskea.

kierrepulla_kasvihormoni_1.jpg

Koti Ruoka ja juoma