Isänpäivän muroaamiainen

Riisimuropalat_Kasvihormoni 1.jpg

Meidän isänpäivän aamiaisella murot oli kuorrutettu sokerilla ja hedelmät kuivattu makeiksi herkkupaloisi. Maito kipattiin kahvin sekaan, sillä riisimurot oli mukavampi rouskutella rapeina paloina.

Nopeat ja herkulliset muroherkut vaativat vain riisimuroja ja vaahtokarkkeja, lisäksi sekaan voi laittaa kaikkia hyvyyksiä, mitä mieleen juolahtaa. Tässä ohjeessa mukana on kuivattuja karpaloita. Yhtä hyvin seassa voisi olla vaikkapa ranskanpastilleja.

Riisimuroruudut

  • 1 rkl voita tai muuta rasvaa
  • 50 g vaahtokarkkeja
  • 7 dl riisimuroja
  • (2 dl kuivattuja karpaloita tai muita haluttuja herkkuja)

Valmistus

  1. Kuumenna voi teflonpinnotteisessa kattilassa. Kun se on sulanut, lisää vaahtokarkit ja sekoita, kunnes ne ovat sulaneet.
  2. Sekoita joukkoon riisimurot ja kuivatut karpalot. Kääntele seos nopeasti tasaiseksi.
  3. Kippaa seos leivinpaperin päälle ja painele toisen paperin avulla noin 2 cm paksuiseksi levyksi. Anna jähmettyä viileässä ja leikkaa annospaloiksi.

Riisimuropalat_Kasvihormoni 2.jpg

 

Koti Ruoka ja juoma

Nukkuva puutarha

Kuunlilja_Kasvihormoni 001.jpg

Puutarhablogin pito on kovin haasteellista (vaikeaa) silloin, kun puutarha on vaipunut talvihorrokseen ja aurinkoa ei näe kuin työpäivän aikana. Tänään ajattelin tehdä postauksen siitä, mitä puutarhasta voi vielä hakea pannulle – mutta eihän tuossa säkkipimeydessä voi ottaa kuvia! Niinpä totean, että tästä kevätkylvöihin saakka puutarhuri on päättänyt viettää samanmoista horrosta luonnon kanssa: aina kun puutarhassa tapahtuu jotain, olen paikalla kameroineni, mutta muutoin keskityn yleiseen suomalaiseen marras-joulu-tammi-helmivoivotukseen sekä kylmän, pimeän ja elottoman vuodenajan ihmettelyyn.

Katsotaan sitä kasvimaata seuraavan kerran viikonloppuna, kun on valoa – tai vaihtoehtoisesti sitten, kun pihavalot on saatu viritettyä.

Adios!

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään