Meillä on trampoliinin takana vaaleanpunainen hattarapilvi ja sen vieressä marenkiunelma. Maassa tuikkivat vaaleanpunaiset tähdet, jotka levittävät tuoksuaan. Nurkkaus on ihastuttava ja minua harmittaa, että trampoliinin ilmaannuttua pihaan se jää pomppupaikan taakse. Varsinainen salainen puutarha. Olin aiemmin suunnitellut paikan viereen pöytäryhmän – joka, myönnetään, olisi jäänyt mitä todennäköisimmin vähälle käytölle – jossa olisi voinut istuskella, syödä mansikkajäätelöä ja herkuttelun jälkeen torkkua viereisessä puutarhakeinussa. Nyt pitää siis tehdä elämäntaparemontti ja aloittaa jokapäiväiset hyppyhetket, että tätä tylliunelmaa pääsee katselemaan parhaista mahdollisista vinkkeleistä. Ehkä lähisuku tiesi, mitä tällainen neljättä kymmenettään käyvä naisihminen todella tarvitsee, kun toivat meille tuon pomputtimen?

En ole ollut vaaleanpunaisen fani sen jälkeen, kun maalasin esiteininä huoneeni jokaisen seinän tuon yllä olevan jaloangervon väriseksi. Siitä tuli ilmeisesti yliannostus väriin, minkä jokainen aikuinen ymmärtää myös kokeilematta (paitsi tietysti anoppi, joka asuu tuon värisessä piparkakkutalossa). Silti tässä nurkassa on sitä jotain. Herkkyyttä, lempeyttä, salaista voimaa? Odotin innoissani noiden jaloangervoiden puhkeamista, mistä todisteena ehdin kuvata nuppuisia kukkia ainakin viiteen otteeseen. 

Nurkassa kasvaa vaaleanpunaisten kukkien lisäksi tasapainottavaa vihreää, komppaavaa hopeaa ja tämä alla oleva tummanpuhuva purppuratuomi. Sen ei pitäisi houkutella tuomenkehrääjäkoita yhtä herkästi kuin luonnon omien tuomien; tänä keväänä siinä ei ollut lainkaan seittejä, vaikka muut tuomet olivat aivan toukkien temmellyskenttänä. Sen kukinta on vaaleanpunainen (tietysti tässä nurkassa!) ja Googlen kuvahaun perusteella runsas. Koska puu on nuori, en ole päässyt todistamaan tätä ihmettä vielä kertaakaan.

Se, mistä pidän erityisesti, on tuomen rinnalla kasvavien malvojen kauneus. Usein malvat näyttävät hieman tökeröiltä korkeine varsineen, mutta tässä nuo varret jäävät osittain nurkan kivien taakse piiloon. Niiden takaa nousee esiin pitkään koreilevat kukkavarret ja tuulessa huojuvat keijujen mekot. Malva on maatiaiskukkana siitä kiitollinen, että se on pysynyt vakaasti pystyssä myös viime aikojen tuulissa ja sateissa. Huoletonta ja vaivatonta, siis aivan minun puutarhani ydintä!

Tuota malvarunsautta on siirrelty edellisen asukkaan toimesta useaan kohtaan meidän pihassamme. Nyt näitä kohtia on helppo arvailla sen perusteella, mihin uusia taimia nousee. Malva kun lisääntyy helposti maahan jääneistä juurenpätkistä. Huojukoot minun puolestani yllätyksellisesti pensaiden seassa, sieltä niitä voi napata kesäiseen kukkakimppuun jos muutoin vihloo silmää!