Jättiarvonta 2.-12.4. (ei tosikoille eikä kukkaruukkukasvattajille)

arvonta_108.jpg

Kasvihormoni toteuttaa tammikuussa luvatun arvonnan. Sitä ei ole sponsoroinut kukaan paitsi hullu puutarhuri itse; ylijäämää on hyvä jakaa eteenpäin. Palkintona ei ole mikä tahansa tavistilpehööri, ylijäämävaate tai ruohonkorsi, vaan aito, numeroitu, amerikkalainen

jättikurpitsan siemen!

Kaupan päälle saat Bill’s Big Pumpkins -kasvattajan tekemät kirjalliset ohjeet siitä, miten tästä ihmesiemenestä kasvaa jopa puolen tonnin painoinen kaunokainen. Sopii yrittää. Onnistuneesta jättikurpitsasta voi syksyllä askarrella oman mielihalunsa mukaan vaikkapa irvistävän kurpitsapään tai tuhkimon juhlakärryt. Säilykkeitä ja kurpitsaleipää on ainakin tiedossa enemmän kuin itse pystyy kuluttamaan.

Osallistu kirjoittamalla kommentti, jossa on 1) nimesi tai nimimerkkisi ja 2) yhteystietosi (sähköpostisi tai blogisi osoite). 3) Terveisiäkin saa jättää.

Koska epäilen, että innokkaita ilmaantuu täältä Lilyn lukijakunnasta (ja ystävistäni) kovin rajallisesti, ne osallistujat, jotka vinkkaavat arvonnasta omassa blogissaan tai Facebookissaan (tai muussa valtamediassa valintansa mukaan) saavat kaksinkertaisen voittomahdollisuuden. Ilmoita siis, mikäli olet levittänyt arvontani ilosanomaa eteenpäin. Ja ekstrana vielä lupaan, että jos siemenhalukkaita ilmaantuu paljon, arvon useammankin siemenen, sillä niitä oli toimituksessa enemmän kuin kasvattaja lupasi. 

Arvonta suoritetaan työpäivän jälkeen perjantaina  12.4. joten nyt kaikki innokkaat viherpiipertäjät osallistumaan! 

arvonta_107.jpg

 

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään

Vohvelii, pannukakkuu, vaahterasiirappii, herkkuu

vohvelit_104.jpg

Meidän perheen rauhallisiin aamuihin kuuluu Teknisen tukeni tekemät vohveliaamiaiset. Nämä pääsiäisen herkut syntyivät mukaellen belgialaisten vohvelien ohjetta. Mukaelma oli välttämättömyys, sillä meillä ei ollutkaan sitä tärkeintä – vohvelirautaa. Taikinaa siis löysennettiin hieman ja aamiainen paistettiin yks kaks yllättäen räiskälepannulla.

Rapeat vohvelit pannulla

  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl tomusokeria
  • ripaus suolaa
  • 3 munaa
  • 6 dl maitoa

vohvelit_103.jpg

Valmistus

  1. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi erillisessä kulhossa.
  2. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa.
  3. Lisää jauhoseokseen keltuaiset ja maito sekä sekoita taikina tasaiseksi.
  4. Kääntele kova valkuaisvaahto vohvelitaikinan sekaan.
  5. Paista vohvelit voissa lettupannulla molemmilta puolilta kauniin ruskeiksi.
  6. Tarjoile kohmeisten mansikoiden ja aidon vaahterasiirapin kanssa.

vohvelit_106.jpg

 

Koti Ruoka ja juoma