Mätäs, joka on pelkkää kukkaa – sammalleimu

blogi_sammalleimu_374.jpg

Jos joku kasvi pysäyttää kukintansa paksuudella, se on tämä. Siis kesäkuun alkupuolella, heti tulppaanien jälkeen (ja aikaan) pelkkää pientä kukkaa vieri vieressä, metri toisensa jälkeen. Siihen ei pysty edes voikukkapelto, sillä siitäkin näkyy vihreät lehdet alta. Ehei, sammalleimu on jotain ihan omaa luokkaansa, kaikissa sen värivivahteissa. Minä tykkään. Tykkään!

blogi_sammalleimu_372.jpg

Kukintaa löytyy punaisen eri sävyissä, lisänä löytyy valkoinen. Jossain olen nähnyt jopa lähes sinisen sammalleimun, mutta lieneekö sillä kertaa ollut kyseessä hämärän valon aiheuttama harha?

Sammalleimu on siitä erikoinen, että se on hyvin vaatimaton, nimensä mukaan sammalen näköinen vihreä patja muulloin kuin kukintansa aikaan. Itse asiassa meidän lähistöllä on yksi ojanpenkka, jossa kasvaa sekä kynsisammalta että sammalleimua, ja rinne yllätti jopa tämän kasvin fanin, sillä en tajunnut ensin, että kivien lomassa oli molempia kasveja. Vielä kukkanuputkaan eivät anna viitteitä siitä, mitä hetken päästä on tiedossa!

blogi_sammalleimu_376.jpg

Mummoni opetti silloisen teinitytön lisäämään sammalleimua ja se sopii hyvin malttamattomalle sielulle: heinäkuussa olemassaoleva kasvusto trimmataan (tahi ihan reilusti leikataan alas) ja poistoon menevä materiaali leikellään kymmenen viidentoista sentin varsiksi. Nämä varret upotetaan hyvin hiekkaisaan multaan niin, että ”näkyvii jätetää vua pien nyppy”, ihan vaan mummoni viisautta toistaakseni. Jokaisesta maahan tökätystä kasvista kasvaa uusi leimumätäs seuraavana vuonna – ja lopulta (muutaman vuoden kuluttua) yksi mätäs voi peittää helposti kolmenkymmenen sentin alan. Yhdestä kasvista saa siis runsaasti uutta lisäysmateriaalia, ja muurahaiset avittavat kasvattajaa kiikuttamalla siemeniäkin uusille kasvupaikoille.

Tämä, jos mikä on helppo ja kiitollinen kasvi!

blogi_sammalleimu_373.jpg

Hupsis, viime lisäyskerralla taisivat mennä anilliinit ja valkoiset varret sekaisin!

Sattuipa vielä niin sopivasti, että Uudenkaupungin kukkamessut ovat heittäneet blogihaasteen, jossa pyydetään esittelemään oman puutarhan aarre. Tämähän nyt on ehdottomasti yksi niistä, sellainen huikentelija on kyseessä!

Suosikkikasvisarjassani aiemmin ilmestynyt

Kultatyräkki

Kevätkaihonkukka

Koti Sisustus

Jokainen meistä on vähän hullu (toiset vaan ihan julkisesti)

Tilasin siemeniä. 

jattikurpitsa.png

Ulkona tihkuttaa jotain alijäätyneen veden tapaista ja tiedän, että edessä on vielä kausi paukkupakkasia ja kymmeniä (huoh) lumisadepäiviä. Silti tilasin siemeniä, enkä mitä tahansa siemeniä, vaan kurpitsan siemeniä. Chilit jätin tilaamatta, vaikka kovasti himotti – ne pitäisi kylvää nyt, mutta lasten vuoksi entisetkin palot väljähtyvät tuolla kaapissa. Mutta niitä kurpitsoita kuitenkin, etteivät ehdi loppua netistä ennen kevättä.

Jokainen meistä on omalla tavallaan outo. Tai hullu. Tai intohimoinen, ihan miten vaan sen haluaa nimetä. Jos ei ole, valehtelee tai syö mielialalääkkeitä, sillä terveellä ihmisellä on koko tunneskaala ja siellä toisessa, positiivisessa ääripäässä on intohimo. Siis hakkaa päälle Suomen poika, ei ne naapurit meitä voita! Vaikka virallinen intohimoisuus onkin Suomessa varattu Linnan juhlia myöden urheilulle, joskus meillä kansalaisilla voi olla muitakin kiinnostuksen kohteita kuin hiihto tai jääkiekko. Joskus, ehkä, ainakin epävirallisesti.

Tunnusta pois, on se sinullakin, se hulluus. Ihan vaan vähän Kreikan talouden kaltainen, jota pitää kaiken järjen vastaisesti tukea ja kannattaa.

Puutarhahullun intohimo on siinä mielessä erikoista outoutta, että vaikka sitä yrittäisi kätkeä, on se kaikkien nähtävillä muutaman kuukauden ajan – varsinkin täällä puuttomalla mutta talojen täplittämällä peltoaukealla, ja tietysti se näkyy aina, jos pitää blogia. Jos Internetistä löytää vertaisryhmänsä, kotona voi hihkua myös salaa ja privaatisti muiden samanmoisten hulluudelle. Kuten nyt vaikka jättikasvien kasvattajille, joille kaverini nauroi avoimesti: ”Kävin pelaamassa golfia ja siinä vieressä punnittiin tuon teidän Smartin kokoisia kurpitsoita”. 

jattikurpitsa_bill-foss-pumpkins-loaded.jpg

Yllä olevaa kuvaa saa kuulemma lainata, kun laittaa näkyviin Bill’s Big Pumpkins. (c) 2007 Quantum petshop products. All rights reserved.
Tein kuvasta vielä varmuuden vuoksi linkin, että hullun titteli menee varmasti oikeaan osoitteeseen.

Siitähän se ajatus sitten lähti. Lastasin syksyllä kehikon täyteen hevosen parasta. Siihen on yhden taimen hyvä köllähtää ja aloittaa Kerttusen maineenkasvatus. Se tapahtuu kasvamalla keltaiseksi, vähintään satakiloiseksi palleroksi, mieluiten kolmesataakiloiseksi, ehkä jopa puolen tonnin kokoiseksi. Tervetuloa siis postilähetys kaiken suuren maasta, ja tervetuloa kevään odotus.

Meillä ei muuten erityisemmin pidetä kurpitsaruuista, paitsi yhdestä kurpitsaleivästä. Onneksi intohimolle ei kuitenkaan tarvita järkiperusteita.

 

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään