Parasta yksin matkustettaessa? Minusta se, että saa ihan itse päättää, mitä tekee. Tai ei, ehkä kuitenkin se, että koko auton tavaratila on varattu vain yhdelle kulkijalle ja hänen tarpeellisille tavaroilleen. Tai asioilleen, tai minun tapauksessani kasveille, en minä juuri tavaroita hamstraile tai kanna mukanani.

Ystäväni on luopumassa omasta iki-ihanasta pihastaan (Etelä-Suomen lukijani, tämä on kaupan) ja halusi sieltä muistoja mukaansa. Sitä parasta kriikunaa tuolta kuvan takaosasta, herkullista vanhaa kantaa olevaa luumua ja runsaina kasvavia kirsikoita. Ja tietysti palan sitä ja toisen tätä, muistoja yhdestä elämänvaiheestaan ja unelmastaan. Ja minä tyttö tietysti nyökytin päätäni vieressä ja heiluttelin lapionvartta. Juu juu, nyt on paras aika siirtää avojuurisia puuvartisia taimia, totta kai kaikki kaivan kaikki nuo kriikunan juuriversot mukaan, nehän ovat ihan tiellä tuossa keskellä kukkapenkkiä.

Yllätys oli oikeastaan aika kova, kun kotiin tullessa olikin pakkasta ja maa kohmeessa, sillä Lohjalla hädin tuskin pakasti. Istuttamisellehan tuli kiire!

Kotona huomasin myös, että suuri osa kaivetuista puista (erityisesti kriikunoista) olikin pari kesää aiemmin haarottuneita niin, että niissä oli useampi runko, mikä ei sinällään ole ihannetilanne tulevaisuutta ajatellen. Multaan ne oli kuitenkin saatava ja sellainen (väliaikainen) paikka löytyi rikkaruohorinteemme alaosasta, johon olen rapsinut kitkemis- ja uudelleenistutusurakassani ylimääräisen kasvualustan kivikon päältä.

Ehdin saada puiden juuret pakkaselta suojaan ennen kuin lumi tarttui maan pintaan. Nyt ne ovat melko napakasti pystyssä, kun ruskea kansi on kovettunut niiden ympärille. Toivottavasti Lohjan leppeyteen tottuneet varret eivät ole aivan sokissa siirryttyään astetta tai kahta kovempiin oloihin.

Huomasin, että uudet varret ovat kiinnostaneet ainakin ohikulkevia koiria ja nyt pohdin, pitääköhän minun käydä verkottamassa myös nämä muidenkin eläinten varalta? Taitavat suojaverkot loppua meidän tiluksilta, sillä tajusin suojattavia puita olevan toistakymmentä ja maan jäätymisen myötä rusakoiden into järsiä hedelmäpuita on noussut suuresti. Onneksi juuriversoja tuli mukaan niin monta, että voisi toivoa edes jonkun niistä selviytyvän kaikista näistä muuttoon liittyvistä järkytyksistä. 

Toivottavasti saan viedä ystävälleni ensi keväänä uuden pihan aloitusta varten muistoja tästä vanhasta puutarhasta, pienestä palasta hänen nykyistä paratiisiaan.