Kasveista huolehtiminen on vähän kuin vahtisi lapsia ruokapöydässä. Toisille pitää sanoa, että pitää syödä, toisille pitää sanoa, että eipä oteta kolmatta lautasellista. Paitsi että kasvit eivät osaa itse kävellä sinne ruokapöytään, joten kasvattaja on vähän suuremmassa vastuussa ruoan suhteen. Pitäisi vähän niin kuin tietää, että kuka on vähäruokainen, kuka kaipaa viidennenkin perunan.

Meillä on etupihalla kolme ruotsinpihlajaa, jotka on istutettu aika karuun maahan. Viime vuonna etupihalle tuli kuormallinen multaa, josta pari kuutiota jäi odottamaan yhden ruotsinpihlajan vierelle loppusijoitustaan. Nyt puu on nauttinut kaksi kesää reilusta ruokinnasta (sade – jos sitä on – siirtää mullan ravinteita maaperään, mistä puu saa ne juuristollaan), ja kylläpä ravinteiden määrä näkyy kasvussa! Yläkuvista ei erotu kuin oksien määrä ja puiden tuuheus, mutta ravinteita saaneessa puussa myös lehtien väritys on tumma, etenkin, jos sitä vertaa kahteen etupihan kitukasvuisempaan yksilöön.

Sama kasvualustan merkitys näkyy hyvin alapihan pensasaidassa, jossa peräpää saa nauttia viereisen kukkamaan hevonhyväravintoa, kun alakuvan etuosassa kasvua tuottaa vain istutuskuopan multa. Suurin osa pihan kasveista vaatii kunnon ruokasatsit itselleen, sen tämä kuvasarja todistaa.

Itse asiassa kukkapenkin takana oleva pensasaita oli kasvanut niin paljon, että se alkoi suorastaan röhnöttää kukkakaunokaisteni päälle. Pensasaitoja ei suositella leikkaamaan näin myöhäiseen kesäaikaan ilman runsaan kosteuspitoisuuden vuoksi (mikä lisää kasvitautien riskiä), mutta en halunnut lykätä pensaan trimmaamista kevättalvelle. Silloin alaoksat ovat lumen alla ja jäävät taatusti leikkaamatta.

Pienen parturoinnin jälkeen pensasaita on jälleen ylöspäin suuntautuva ja sen alta löytyi useampi istutettu kasvi. Nekin varsin hyväkuntoisia ja terhakoita, sellaisia, jotka ovat nauttineet ruokapöytänsä antimista.