Iltahämyssä valkoiset kukat pääsevät oikeuksiinsa, varsinkin jättisuuret valkoiset kukat. Valon vähentyessä ensimmäisenä sammuvat yöntummat ja hehkuvan punaiset keikistelijät, sitten vähitellen violetit ja siniset kaunokaiset ja viimeiseksi jäävät kaikki vaaleat kukat. Valkoinen on se viimeinen, joka hohtaa yhdessä kuun kelmeän valon kanssa.

Anopin pihassa loisti kymmeniä upeita palloja, ja en iltahämystä huolimatta malttanut olla kuvaamatta niitä. Omat pionit ovat vielä vähän vaatimattomia näihin loistokkaisiin kaunottariin verrattuna eikä niistä saanut vielä kunnon kuvia. Odotellaan seuraavaa vuotta.

Minusta pioni on kauneimmillaan vasta hieman nuppuaan aukaisseena, ennen valtavaa kukkarunsautta. Silloin se on herkkä ja sävyisä, aivan kuin muutkin kukat pihalla. Sellainen, joka voisi tilata mustan kahvin ja voisilmäpullan, kun taas aukinaiselle pionille kelpaa vain kermaleivos, se kalliimpi laatu.

Anopilta olen muuten oppinut sen, että pihassa mitään ei kannata tehdä vaatimattomasti. Jos laitat jotain, laita paljon, kuten vaikka yllä jalopähkämöä ja ukonkelloa. Itse tein tähän aikoinaan muurin alapuolta kaunistavan seitsenkymmensenttisen penkin, ”jotta jää tilaa kulkea”. Muutamaa vuotta myöhemmin anoppi levensi sitä niin, että polulle jäi reilu seitsemisenkymmentä senttiä, sillä kyllähän siinä mahtuu kulkemaan. Otin opikseni ja käytän nykyisin polun leveysmittana sitä reilua seitsemääkymmentä senttiä, sellaista, johon mahtuvat kottikärryt hyvin.

Enemmän on enemmän ja yksi pionipaljous löytyy yllä olevan penkin päästä. Parhaalta paikalta katoksen ääreltä.

Olenhan muuten muistanut jo kehua, kuinka ihanasti pystysuuntaiset muodot sopivat uhkeiden pionien rinnalle? Kuten nämä kaksivuotiset sormustinkukat, suosittelen. 

Ja sitten voi olla ne pionit ihan vaan itsekseen, eivät ne mitään kaveria kukkiessaan kaipaa.