”Olisitko kiinnostunut haastattelusta, aiheena olisi viime syksyinen pihan maa-ainesten siirto. Samalla kyseltäisiin sinulta bloginpitämisestä”, tiedusteltiin minulta viikko sitten. 

Jes, totta kai! En ole vielä kertaakaan kieltäytynyt lehtijutusta, sillä keskimääräisen itsevarmana ja suomalaista kansaa mielellään sivistävänä ihmisenä koen, että minulla on paljon annettavaa ja sanottavaa, jos joku vaan haluaa kuunnella. Jos totta puhutaan, pääasiassa en edes tiedustele kiinnostaako muita, ammennan tietolaaristani muille ihan ilman sitäkin.

Sitten tuli se järkyttävä hetki. ”Otettaisiin samalla kuvia siinä sinun pihallasi.”

Siis mitä? Kuvia keskellä huhtikuuta, puutarhassani? Siinä, jonka mylläys jäi kesken viime syksynä? Siinä, jonka pääväri on ruskea, jonka kukkapenkit ovat siistimättä ja joissa ei ole vielä ainuttakaan sipulikukkaa auki?

Nielaus. Ulkona satoi räntää.

”Kai siinä voi ottaa kuvia, pidänhän minäkin siitä blogia. Mutta kai tajuat, että huhtikuinen piha on aika kauhea?”

Onneksi toimittaja oli yhtä tarkka rajausten kanssa kuin minäkin olen. Ja onneksi puutarhavaatteeni ovat muuta kuin ruskeat, niin huhtikuinenkin piha voi näyttää joltain muultakin kuin kyntöä kaipaavalta pellolta. Parin päivän lämmön jälkeen kuvia olisi tosin voinut ottaa muuallakin kuin vain sorapatjan päällä, mutta ajantasaisista kuvista pitää tulla nauttimaan tänne. Niitä ei painetusta mediasta löydy.

Haastattelun löydät halutessasi täältä.

Hyvää ja riemullista pääsiäissunnuntaita!