Kahden ämmän välissä

Aidanleikkaus_Kasvihormoni 8.jpg

Meillä käytiin kotona tiukkaa sananvääntöä puutarha-asioista, oikea faitti, kuten Tekninen tukeni asian ilmaisisi. ”Kahden ämmän välissä”, minä intin, johon Tekninen tuki luki Internetistä, että ”maaliskuussa tai huhtikuussa roudan sulamisen jälkeen”. Uskoako siis ikiaikaisia sanontoja vai epämääräisten puutarhajättien tuija-aidanleikkausta koskevia ohjeita?

Aidanleikkaus_Kasvihormoni.fi.jpg

Lopputulos oli se, että meillä mentiin yhden ämmän mukaan: Perho voitti. Naputtelin Googleen hakusanaksi otsikon mukaiset taikasanat ja sain niin monta osumaa, että vaadin leikkausta nyt tai heti, ettei yhtäkkiä ole maaliskuun loppu ja marraskuusta maaliskuuhun -säännön mukainen leikkausaika ohi. Emäntä on ainakin toistaiseksi erittäin tyytyväinen toimintaan.

Meistä kumpikaan ei ollut leikannut muotoiltavaa aitaa aiemmin mutta puutarhakirjallisuuden ja -palstojen suurkuluttajana osasin neuva, että siitä vaan mutta maltilla. Näin julkisesti todettakoon, että kun vuosittaista harjoittelua on takana muutaman vuoden kasvun edestä, trimmaus sujuu varmasti kuin vanhalta tekijältä. Sivuilta parturoitiin siis viime kesän kasvua, jotta aita pysyy maltillisen levyisenä ja kasvu tuuheutuu. Latvojen katkaisua katsotaan sitten vuoden tai kahden päästä, kun haluttu pituus on saavutettu, tosin siitä lopullisesta korkeudestakin käydään vielä tahtojen taistoa. Tuki kasvattaa meille Kiinanmuuria, minä pikemminkin muodollista rajaviivaa.

Viikonlopun työn lopputulos oli ehdottomasti siisti ja näpsäkkä. Hyvä Tuki!

aidanleikkaus_kasvihormoni_10.jpg

Koti Sisustus

Vinkki muusinjämien taktiseen sijoittamiseen

Patonki 1 (1).jpg

Ruuanjämiä voisi opetella käyttämään luovasti seuraavan aterian pohjaksi, ainakin meillä. Ei sinällään, sillä puolella ruutua voi tietysti olla luovissa tiloissa pyöräilevä lukija, jolle jämien käyttö on itsestäänselvää, mutta meillä aina välillä mietitään, mitä niistä tekisi. Muusin loppusijoituspaikka löytyi talvisen juustopatongin täytteenä, ja täytyy sanoa, että kyllä kannatti! Ohjeen taikinamäärä on arvio, sillä käytin tähän noin kolmanneksen tehdystä neljän desin pizzapohjataikinasta.

Juusto-peruna-patonki

  • 1 1/2 dl vettä
  • 1/4 pkt hiivaa
  • 1/4 tl suolaa
  • noin 1 dl durum-vehnäjauhoja
  • vajaa 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl oliiviöljyä

täyte

  • 1-1 1/2 dl perunamuusia
  •  1 dl juustoraastetta

päälle

  • 1 rkl fetamuruja

Valmistus 

Patonki.jpg

  1. Lietä hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää sekaan suola. Sekoita joukkoon durum-vehnäjauhot sekä puolet tavallisista vehnäjauhoista ja alusta taikinaa viitisen minuuttia. Sekoita aluksi, jatka sitten vaimaamalla. Lisää lopussa jauhoja niin, että taikina on yhä pehmeää mutta niin kiinteää, että se ei valu kädestä lainkaan. Lisää lopuksi öljy sekaan ja vaivaa vielä minuutin ajan.
  2. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kelmulla tai leivinliinalla peitettynä puolisen tuntia eli kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.
  3. Nujerra taikinasta ilma pois vaivaamalla sitä hetki pöydällä. Kauli taikina sen jälkeen suorakaiteen muotoiseksi.
  4. Levitä patongin täytteet taikinalevyn alalaitaan. Rullaa patonki kulmittain pötköksi: katso kuvaa yllä malliksi.
  5. Nosta patonki mieluiten patonkiritilälle kohoamaan, voit myös paistaa patongin tavallisella uunipellillä leivinpaperin päällä. Anna patonkien kohota vähintään 20 minuuttia lämpimässä, vedottomassa paikassa.
  6. Tee patonkiin viiltoja, joihin ripottelet fetamurut.
  7. Paista 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Patonki 2 (1).jpg

 

Koti Ruoka ja juoma