Pelkkä paratiisi vai ihan oikea taivas?

Syksy on edennyt siihen pisteeseen, että olen kaivellut kesästävieroitusarsenaalini esiin. Yöpöydälleni on siis ilmestynyt puutarhakirjoja ja puutarhalehtilaatikon (sen metrikertaametrimötikän) kansi on avattu. Eh, myönnän, että luin myös yhden Mondon, mutta sen aviisin tarjonta on hieman liian kallista antia. Parempi siis pysyä maanpäällisen paratiisin anneista kaukana.

Yhteen paratiisiin lienee kuitenkin varaa. Etsin taas käsiini Paula Ritanen-Närhin Paratiisi takapihalla. Siinä TV1:n puutarhatoimittaja esittelee omaa rivaripihaansa. Pieni puutarhan laittajan paratiisi tosiaankin täällä pohjoisen oloissa! Meistä puutarhureista on moneksi ja Paulan paratiisi on minun makuuni liian romanttinen, ja tuskin onnistuisin tuollaista paratiisia tähän rikkaruohokitumultahelvettiin luomaankaan. Ehei, ei tässä maailmanajassa, mutta ehkäpä sitten ikuisuudessa kuitenkin. Ei paratiisi vaan – taivas!

Minun Taivaassani olisi metsäpuutarhan tunnelma, jossa ei tarvitsisi välittää hyttysistä tai mäkäräisistä. Kumpuileva sammalmatto, vehreät kuusikon seinät ja niiden alla sekä väleissä sopivat polut kuljeskella. Jos ei nyt puututa teologisiin kiistoihin siitä, voiko ajasta ikuisuuteen siirtyneenä käyttää ajan määreitä, niin ensimmäiset tuhat vuotta käyskentelisin tuolla kuusikossa ja asettelisin käpyjä ja neulasia kauniisti. Tekisin hellävaraisesti tilaa niin metsätähdille ja ketunleiville kuin myös vanamolle, ihailisin pientä metsälampea ja nuuhkisin multaisen ja kostean ympäristön tuoksuja. Sitten mitä ilmeisimmin oppisin jotain luonnosta ja antaisin luonnollisuuden rehottaa seuraavat tuhat vuotta. Katsoisin, mitä tapahtuu.

Kolmannen vuosituhannennen alkaessa siirtyisin kuusikon reunassa olevalle niitylle ihailemaan heinien heiluntaa ja vieressä olevan puron solinaa. Katselisin perhosten kertymistä mesikasveihin ja niiden siipien lepatusta. Asettuisin niityn toisella laidalla olevan pähkinäpuun alle ja nukkuisin siinä tovin tai puoli ikuisuutta.

Lopulta heräisin pikkupakkasen puraistessa ja tassuttelisin lammen reunalla olevalle saunalle. Lämmittäisin sen, katselisin yllä kaartuvaa tähtitaivasta nauttisin saunan lempeästä löylystä. Välillä kävisin lammessa uimassa ja jatkaisin tätä seuraavat tuhat vuotta.

Joskus jos kyllästyisin omaan taivaspaikkaani, siirtyisin hetkeksi helteisiin tunnelmiin ystäväni villalle tai pakkasten valkaisemille vuortenrinteille, mutta luultavasti palaisin metsäiseen maailmaani pikaisesti – muutaman vuosituhannen sisällä ainakin. Kuka sitä aikaa siellä ikuisuudessa laskisi.

Millainen on sinun taivaspaikkasi tai unelmasi paratiisista?

Vaakakuvat Tekninen tukeni, pystykuvat omiani.