Pentti vei jalat altani

Pidän vanhemmista miehistä, tai pitäisikö yksilöidä, että erityisesti kaljuuntuva ja maksaläikkäinen Pentti Alanko on mieleeni. Nytkin tämä charmantti vanha herra julisti ViherPihan sivuilta minulle ihanaa ilouutista: ethän haravoi syksyn lehtiä. Tällaisen huomionosoituksen jälkeen hienoinen puna nousi poskille ja hylkäsin ajatuksen kapeavartisesta mustaoranssiin sonnustautuneesta partneristani, jota ajattelin ulkoiluttaa tänään. Sen sijaan tallensin lehtien väriläiskiä kameran linssin läpi.

Pidän erityisen paljon sellaisesta puutarhafilosofiasta, jossa puutarhurille jätetään rauha olla. Puutarhan perustamistyöt ovat asia erikseen, sillä voisin viettää sellaisessa kaivelutyössä vaikka koko suomalaisen sulan maan ajan. Kunnon perustuksilla pyritään siihen, että ylimääräistä työtä pihassa ei tarvitse tehdä. Vietän puutarhan ylläpitohoidosta liikenevän ylimääräisen ajan mieluummin parvekkeen lämpöisellä sivustalla lehti tai kirja sylissäni ja päivän lämpöisyydestä riippuen kuuma tai kylmä virvokelasi kädessäni.

Luotan Penttiin. Jos herra Alanko kahlailee sääriään myöten Mustilan Arboretumin maahan varisseissa lehdissä, ei minun tarvitse ryhtyä puhdistuspuuhaan täällä kotonakaan, edes naapurien vuoksi. Pena listaa laiskuuden hyvät puolet: maa saa hivenaineita ja lannoitusta, rikkakasvit tulevat torjutuksi ja maa ei kuoretu tai sammaloidu niin helposti. Ajatus lehtien hyödyllisyydestä on niin houkutteleva, että mieleen nousee väistämättä ajatus siitä, että suostuisivatkohan naapurit kuskaamaan omat haravointikasansa meidän pensaiden juurelle tai perennapenkkieni katteeksi? Postauksen toinen kuva on jonkun naapurin metsäkompostista, joka on sijoitettu mielestäni kovin kehnosti keskelle metsää ja varisevia lehtiä. Parempi paikka olisi (vink vink) täällä meillä, sillä meillä ei noita puita vielä oikein ole.

Hups, taas astui hullu puutarhuri kehiin.