Pientä pintaremonttia (eli rakenteet ronskisti uusiksi)

Joskus sitä pohtii, onko tässä harrastuksessa mitään järkeä. Kuten vaikka silloin, kun sataa vettä ja pihan mullissa (hiekoissa ja savissa) myllää kone. Sellainen pieni, joka valittiin kokonsa vuoksi: se mahtui hienosti kapeaa rinnekäytävää takapihalle eikä se kuivalla kelillä riko edes nurmipintaa, hädin tuskin tekee siihen edes painaumia. Mutta sitten se syksy saapui ja sade alkoi. Pihan jäljistä jokainen voi päätellä, että lälliksi meni ja kaiken hyvän päälle se kone vielä piiputti toisena kaivuupäivänä. Mutta homma tuli silti (miltei) tehtyä!

Miksipä meillä myllätään alle kymmenen vuotta vanhaa pihaa, kun lopputulokseksi halutaan alkuperäisen kaltainen alue? Siksipä niin, että pihalla on oikeat maat mutta pihanpitäjän mielestä väärässä paikassa. Siis nurmi on ruskea ja kasvimaan käytävät puskevat turhan vuoksi rikkaruohoja, joten onhan sitä puuhatätin mielestä tartuttava toimeen! Pieni pintaremontti tulee kaupan päälle siinä rakenteiden korjauksen sivussa.

Kaikki alkoi viattomasti. ”Tuo kasvimaan käytävä on turhan multapitoinen, sipaisetko siitä parikymmentä senttiä pintamaata pois”, totesin, ja lähes sukulaismies kaivurin ohjaimissa ryhtyi hommiin. Seuraavaksi huomasin, että auringonkukat ovat tiellä ja että Tellervo-emännän alla on aivan liian paksu ruokamultakerros rautalapion kanssa heiluvalle puupäätarhurille. ”Pikkuhetki, poistan näitä kasveja tästä edestä”, ja viuh vaan, sinne menivät auringonkukat ja jättikurpitsakasvustot. ”Tästä voit jatkaa, minä kyllä keitän kahvia”, lupasin kiltisti. Ja lähessukulaismies jatkoi ihan yhtä kiltisti – ja joi sen kahvinkin.

Heinäkuun lopussa meillä oli yllä olevassa kuvassa näkyvä sähkölampaan kauniin lyhyeksi kaluama pihanurmi. Hiemanhan se kellerti, mutta kasvoi kuitenkin. Kun kone kääri nurmimaton pinnan pois, selvisi, että alla oli viitisen senttiä multaa. Se ei riitä alkuunkaan kuluttavan nurmen ravinteiden lähteeksi, joten ei ihme, että heinäkin näivettyi. Sileän pehmeä nurmipinta pistettiin rullalle kaikkialta sieltä, missä tuntui olevan tarvetta. Siitä syntyi hyvä keko! (Ok, siinä keossa on mukana myös se multa, jota ei toivottu käytävien kasvualustaksi.)

Maiden siirtelyyn saa kulumaan yllättävän paljon aikaa, kun käytössä on vain tuollainen pikkukaivuri. Nimittäin nurmen alta siirrettiin hiekkamaata käytävälle ja tilalle lapettiin käytäviä pohjustanutta vanhaa peltomultaa parinkymmenen sentin paksuudelta. Vielä sinne nurmen alle jäi loistava suodatinkerroskin, jotta talon rakenteiden puolesta ei tarvitse pelätä. 

 

Jotta hommat eivät loppuneet kesken, sipaistiin multamaata kasalle kaunis siivu myös trampoliinin alta – kukapa sitä sinne kaipaisi – ja pyrittiin siirtämään läjää kohti rinteen alalaitaa. Pyrkimys oli hyvä, mutta se ei ihan toteutunut kokonaan. Koska yllä oleva kuva jossain määrin paljastaa sen, että kottikärryn rengas on tyhjä, minkä lisäksi kaivinkone meni jo, uskon, että tuota ennen niin sileää nurmikenttää koristaa miehen korkuinen multakasa vielä jonkin aikaa. Ehkä ihan koko ensi kesän ajan, ellen tässä sitten innostu hyötyliikuntakuurille taas uudelleen.

Huoh.