Suunnittelun alkujuurilla

Kasvihormoni

Tervetuloa katsomaan meidän pihaa kokonaisuudessaan! Tässä se on:

Saanko esitellä pihan pinnoitteet: Vihreä: nurmi tai istutusalue, harmaa: sora-alue tai muu kivipinnoite, keltainen: öö, ei vielä suunniteltu.

Scetch Up on käytännöllinen väline paitsi kotien myös pihojen suunnitteluun. Ulkotiloissa mallintaminen vaatii hieman kekseliäisyyttä, sillä jos jokainen pensasaita mallinnetaan lehtineen, ei Googlenkaan koneet riitä pyörittämään mallinnettua kuvaa. Siksi olen tehnyt mallinnuksen seuraavin periaattein:

  1. Ensin pistetään tontti ja talo paikoilleen. Väsätään ja väkrätään ja koetetaan omien hermojen ja ajan mukaisesti tehdä se tarpeen vaatimalla intensiteetillä.
  2. Seuraavaksi mietitään pihan tilajaot. Missä ovat nurmialue ja istutukset? Kuinka korkeita istutukset ovat? Värjätään ne käytännöllisillä väreillä ja kohotellaan oikean korkuisiksi, että piha alkaa muotoutua sellaiseksi, kuin silmä (voisi) havaita sen.
  3. Aloitetaan yksityiskohtien suunnittelu.

Ensimmäinen kuva mallaa meidän pihaa tällä hetkellä. Ei se tietysti ole oikeasti tuollainen, silla pensaat ovat vielä polven korkuisia ja pihalla on leluja levällään. En ole laittanut ensimmäiseen kuvaan olemassa olevia puita, sillä myös ne ovat niin olemattomia, että häiritsisivät vaan siinä tilajaon tiellä. Sen sijaan olen tuonut ne tähän seuraavaan versioon, jossa olen pohtinut tulevaa mahdollisuutta tuolle keltaiselle etualalle. Vips, nyt vaihdetaan vinkkeliä lähes päinvastaiseksi:

Toin Scetch Upiin valmiina saatavista puu-, pensas- ja kivimallista sellaisia, jotka ovat umpinaisia ja yksinkertaisia malliltaan, jotta silmä hahmottaisi ne paremmin noiden eri osia kuvaavien laatikoiden kanssa. Kokeilin laittaa hedelmäpuut ensin sellaisina, joissa lehvästö erottui selkeästi ja oksien lomitse pystyi näkemään. Ei näyttänyt hyvältä, joten päädyin näihin tässä oleviin puihin, jotka ovat vähän, miten sen nyt kauniisti sanoisi, korneja. Kokovihreän sijaan käytin kirjavaa lehvästöä, että nämä puut erottuvat hedelmäpuiksi.

Lisäilin yksityiskohtia, joita ei vielä ole, ja TADAA! Tässä on meidän pihanurkkaus joskus vuonna 2040:

Tuohon laudoitetulle aukiolle minä pystytän puutarhakeinuni, jossa vietän kauniita eläkepäiviä. Jos eläkkeet on valtion ja eläkelaitosten puolesta siihen mennessä evätty, lepuuttelen sitten reumaisia niveliäni työpäivän päätteeksi. Tietysti tähän leppoisan elämän toteutumiseen on sekin ehto, että tämän pihan ja istutusten pitää joskus valmistua. Minä kun olen niin hyvä lykkäämään sitä valmiiksi saattamista.

Kommentit

Minä olen asennoitunut niin, että oli puutarhani mikä ja missä tahansa, se ei tule olemaan ikinä valmis! :D Koska vaikka kuinka ihanaa olisikin laiskanlinnassa makoilla katselemassa perhosia kukkien kimpussa, niin aina pitää vähän jotain häärätä :) Mutta oi, puutarhasi (suunnitelma) näyttää todella hyvältä! :)

Perho Kerttunen
Kasvihormoni

Niini, mä olen ajatellut, että puutarha on valmis, kun sen rakenteet on kohdallaan. Sen jälkeen siellä ei ole pakko tehdä mitään, vaan kyse on oleilusta ja mielen virkistyksestä. Vähän niin kuin kotikin: kun on pytinki pystyssä, sen jälkeen kaikki on kosmetiikkaa!

Ja kiitos kehuista!

Kyllä, puutarha ja koti ovat molemmat mielentiloja :)

Kommentoi