Syklaamirakkautta

Oli vähän rähjäistä, kun revin pakkasen puremat krassit ja dahliat pois portin pielestä. Melkein hävetti tehdä moista, mutta koska kaikki ohikulkijat olivat ne jo nähneet siinä, ei tarvinnut pelätä maineen menetystä. Senpä vuoksi nappailin hyvänä pysyneet nuput aamupalaksi, sillä voi lisätä mainetta entisestään. Sitä paitsi, kun puuhaa pihalla aamulla juuri yhdeksän jälkeen, ei tavallisessa omakotitalolähiössä ole kotona ketään, joka tiirailisi, mitä meillä tehdään. (Paitsi lähistön kotiäidit sekä muutama vuorotyöläinen, mutta muutoin ei ole ketään. Noin periaatteessa.) Ihan voi vapaasti antaa maineelle kasvot, jos siltä tuntuu, ja minusta rehellisyyden nimissä aika usein tuntuu.

Joka syksy minua vetää puoleensa syklaamin hehku. Toiset tykkäävät vaaleanpunaisista tai valkoisista versioista, minä haluan meille sen kaikkein hehkuvimman punaisen. Nyt ne hohtavat kilpaa ruskaisten pensasaitojen kanssa, ensi viikolla saavat jo varmasti hehkua ihan itsekseen.

Syklaameja riitti portin pielen lisäksi myös olohuoneen ikkunan jatkeeksi. Molempien kaveriksi laitoin palleroporonjäkälää, joka palvelee meillä jo ties kuinka monetta vuotta. Valkoinen calluna (vaiko aitokanerva?) tuo pystyasennollaan rytmiä joukkoon ja katinlieko roikkuu rennosti reunoilla. Siinä on muuten hieno luonnonkasvi!

Nautin siitä, että parveke jatkuu suoraan olohuoneen ikkunan takana. Syntyy tunne, että sama tila jatkuu lasin takana ja lasi hädin tuskin erottaa pihaoleskelun sisäoleskelusta. Tuo pöydän pinnan tasoon loppuva ikkunakin on sopiva: pöydän alunen ei tule heti näkyviin varajemmoineen ja roskineen. Saa rajattua viikkosiivouksen sisätiloihin :)