Syksynaloituskimppu
Viikonloppuna tuli puuhasteltua pihassa ja aina silloin syntyy materiaalia kukkakimppuihin. Naksin purppuraheiden oksia ja ne suorastaan huusivat päästäkseen sisälle maljakkoon.
Onko siellä joku, joka minun lisäkseni alkaa syksyn tullessa kaivata kukkia sisälle? Onkohan kyse siitä, että ulkona alkaa olla vähemmän kukkia, joita katsella, vai siitä, että sisätilat kutsuvat puoleensa yhä pidemmiksi ajoiksi kerrallaan?
Yhdistin tummana kuumottavat purppuraheiden oksat hehkuvanviolettiin jättiverbenaan (joiden värit Lily toistaa tosi huonosti), hieman sinertävämpään minttuun ja syyskesän luottokukkiin, keltapalloihin ja kultapiiskuun. Piiskuja löytyy meidän nurkilta melko paljon luonnosta ja niiden kukinta tuo mukavan tuulahduksen muutoin kovasti kuihtumisen merkkejä osoittavaan luontoon. Piiskut ovat vasta nupullaan, joten kerättävää on varmasti tarjolla lähes kuukaudeksi, ellei pakkanen sitten ehdi mustuttamaan kukkia muiden luonnonkukkien tavoin. Ei luonnon parasta ennen -päiväys ole varsinaisesti mennyt, sillä nythän siellä luonnossa vasta tapahtuukin, kun kaikki kasvit valmistavat ja heittelevät siemeniään ympäriinsä sekä varastoivat kasvihormoninsa talvehtiviin kasvinosiin. Rumalta tuo toiminta suurimmalta osin kuitenkin näyttää, mutta valikoiden sieltä löytyy vaikka kuinka paljon helmiä kotiin tuotavaksi. Pitää vain osata katsoa!
Keltavioletti kimppu ei varsinaisesti istu meidän sisustukseemme (ainakaan vieressä olleisiin vaaleanpunaisiin kynttilöihin, ne saivat lähtöpassit kauemmas), mutta kyllä kimppu kohentaa kummasti mieltä. Mielenpiristyksen nimissä kukat ovat ehdoton sisustuksemme hitti ja ne saavat olla paikoillaan ainakin siihen asti, että kuihtuvat rumiksi. Syyskukkijoissa on se hyvä puoli, että ne kestävät leikkokukkina pitkään: menisiköhän tämän kanssa ainakin viikko tai kaksi ilman ongelmia?
